 |
|  |  | 




| Hyttynen: Virolaiset pelkävät uusia liittoja |  |  |  | EU :n vastustajat ovat viime kuukausina pitäneet kovaa ääntä Viron tiedotusvälineissä. Myös maan poliittinen kenttä on yhä selvemmin jakaantumassa EU: n kannattajiin ja vastustajiin. |
| Kolumni: Abien kovat ajat |  |  |  | Virolaisissa perheissä jännitetään paraikaa, kun yli 13 000 nuorta osallistuu ylioppilaskirjoituksiin. Jännitetään meilläkin, kun kaksosemme lopettavat Piritan Majandusgümnaasiumin. |
| Näistä puhutaan |  |  |  | Presidenttipeli jatkuu Tallinnan keskustaan 40 km/ t Liikemiehet vaarassa Virolainen öljylähde
|
| Pääkirjoitus: Viro ei tule Eurooppaan |  |  |  | Euroopan Unionin kannatus Virossa on pohjamudissa 23% puolesta ja 46% vastaan. Kantaansa päättämättömät ovat pikemmin vastaisia kuin puoltajia ja mikä pahinta tutkimustuloksen mukaan suuri osa sivistyneistöstä on kääntynyt eurovastustajiksi. |
| Talous: Virossa lääkkeet ovat puolta halvempia kuin Suomessa |  |  |  | Virossa käydään monenlaisilla ostoksilla. Lääkeostokset eivät ole vähäisempiä. Sen huomaa vaikkapa siitä, että Tallinnan keskustan apteekeissa sorisee suomen kieli tämän tästä. Ja on syytäkin: Virossa lääkkeet ovat paljon edullisempia, kuin Suomessa. |
| Uutta ja uudistettua |  |  |  | Jos sylimikro jäi Jazzin tahtiin Apteekki alkoholin tilalle Kesäksi kauniiksi
|
| Viro tutuksi: Pajun muisto |  |  |  | Ajaessa Tartosta kohti Valgaa jonkin matkaa ennen perille tuloa näkee tien varressa ihmeellisen multapyramidin, Pajun taistelun (31.1.1919) muistomerkin. |




| Etelä- Viron erikoissivut |  |  |  | Viron eteläisissä maakunnissa matkailija tekee löytöjä. Silmien edessä voi kohota aatelislinna, joka tosin on parhaat päivänsä nähnyt. Voit törmätä harvinaisiin kasveihin, huhuilla luolissa, tarpoa soilla, meloa joilla ja järvilla - yleensä harrastaa kuntoilua tai urheilua ja nauttia luonnonrauhasta. Toisaalta voit viettää aikaasi suurilla festareilla, räväköissä kansanjuhlissa tai korkeatasoisissa kulttuuritapahtumissa tai perehtyä historiaan. |
| Hansan perinteitä Viljandinmaalla |  |  |  | Viljandin kaupunki on vanha hansakaupunki, vaikka se tuntuukin sijaitsevan sisämaassa. Vesireitit ovat taanneet kaupankäynnin sujuvuuden kauppaliiton kukoistusaikoina. Hansapäivät ovatkin Viljandin kaupungissa suurtapahtuma vielä nykyään. |
| Nuori, pieni ja toimelias Valgamaa |  |  |  | Valgamaan maakunta on Viron nuorimpia ja pienimpiä, asukkaitakin on yhteensä vain n. 40 000. Aktiviteetteja on tarjolla niin paljon, ettei ikävystymään pääse. |
| Otepäällä panostetaan polkupyöräilijöihin |  |  |  | Polkupyöräilijöitä ajatellen on Virossa valmistunut uusi, koko maan kattava kartta. Siitä löytyvät Tallinnan, Tarton, Narvan, Sillamäen, Pärnun, Viljandin, Rakveren ja tietysti Otepään kaupunkien kartat sekä erilliset reitit ja etäisyydet. |
|