 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Pajun muisto
|
Ajaessa Tartosta kohti Valgaa jonkin matkaa ennen perille tuloa näkee tien varressa ihmeellisen multapyramidin, Pajun taistelun (31.1.1919) muistomerkin.
| Viron armeijan eliittiyksikkö on nimetty Julius Kuberjanovin mukaan. Kuva Tallinnan historiallisen museon arkistosta. |
| M. Maksollyn maalauksen reproduktio “Pajun taistelu” on Tallinnan historiallisessa museossa. |
|
|
|
 nsimmäisen kerran se rakennettiin 20- luvulla, mutta hävitettiin kuten muutkin Viron vapaussodan muistomerkit neuvostovuosien aikana. Kun Viro taas itsenäistyi rakennettiin Pajun taistelun muistomerkki uudelleen.
Loivan rinteen päällä olevan Pajun kartanon puiston laidassa on erillinen monumentti taisteluun osallistuneille suomalaisille ja kolmas on muistolaatta Valgan kirkon seinällä.
Puiston muistomerkki on uusi, uudelleen itsenäistyneen Viron aikana pystytetty. Valgan kirkon muistolaatta taas kuuluu niihin joita piti tehdä uudestaan hävitettyjen paikoille. Kolmen laatan lisäksi Pajun muisto elää virolaisten Jatkosodan veteraanien eli JR 200: n vapaaehtoisten tunnuksessa: “Viron kunnian ja Suomen vapauden puolesta”. Kunniavelka jota Kannaksen rintamalla kesällä 1944 lunastettiin syntyi suurelta osin juuri Pajun taistelussa. Viron armeijan eliittiyksikkö, Võrussa oleva Kuperjanovin pataljoona kantaa myös nimessään Pajun taistelun muistoa ja taistelussa kaatuneen Julius Kuperjanovin perinnettä.
Vapaussodan tärkeä taistelu
Miksi juuri tämä Pajun taistelu oli niin merkittävä että sitä pitää niin monella tavalla muistaa? Ehkäpä siksi että siihen huipentuivat virolaisten vastahyökkäykset Viron vapaussodassa. Pajun taistelun jälkeen valloituksen uhka oli torjuttu ja sota sai toisen luonteen.
Lyhyesti Viron vapaussota kulki niin että ensin hyökkäsivät punaiset ja virolaiset perääntyivät. Sitten hyökkäsivät virolaiset ja punaiset perääntyivät. Kolmannessa vaiheessa virolaiset tunkeutuivat yli Viron rajojen estäen mahdolliset vastahyökkäykset jo kaukana ja hakien hyviä neuvotteluasemia rauhaneuvotteluihin. Niissä virolaisilla olikin sitten alueita joista voitiin kepein mielin luopua. Kolmantena sotakuukautena, tammikuussa 1919, virolaisten vastahyökkäykset lähtivät etenemään. Valloitettiin takaisin Narva, vapautettiin Tartto ja alettiin puhdistaa etelä- Viroa. Tärkeä paikka oli Valga jonka kautta kulki Riika- Tartto rautatie ja poikittaisrata Petseriin ja sitä kautta Venäjälle.
Sodan kumpikin puoli tiesi Valgan tärkeyden ja niinpä kaupungista taisteltiin tosissaan. Parhaat puolustusasemat olivat Pajussa jossa Tartosta tulevat maantie ja rautatie olivat lähekkäin. Taistelua edeltävänä päivänä virolainen Partisaanipataljoona oli ottanut kahakan jälkeen haltuunsa Pajun kartanon. Illalla siellä asemissa ollut komppania kuitenkin karkotettiin ja punaiset miehittivät kartanon.
Seuraavana aamuna valkoiset lähtivät kartanoa valloittamaan. Ensimmäisenä hyökkäsi Partisaanipataljoona ja sitä tuki Suomen poikien rykmentin I pataljoona.
Viron vapaussotaan osallistui kaksi suomalaista joukko- osastoa. Virumaan rintamalla taisteli Ekströmin pataljoona joka lopulta valloitti Narvan. Toinen joukko- osasto oli Suomen vapaussodassa kunnostautuneen virolaisen upseerin, eversti Hans Kalmin, johtama rykmentti “Pohjan pojat” joka taisteli etelärintamalla.
Partisaanipataljoona oli luutnantti Julius Kuperjanovin oma luomus. Viron vapautumisen alkaessa opettaja Kuperjanov organisoi Viron ensimmäisen suojeluskunnan, Omakaitsen. Tästä suojeluskuntaosastosta kasvoi Partisaanipataljoona, joka osallistui miltei kaikkiin etelärintaman taisteluihin. Kuperjanovin kuoltua Partisaanipataljoona nimitettiin Kuperjanovin pataljoonaksi.
Jälkeenpäin on helppo sanoa että hyökkäämään lähdettiin 31.1.1919 liian nopeasti. Tykistöä oli vähän, yhteensä kuusi tykkiä. Rautatiellä odotti kaksi panssarijunaa räjäytetyn sillan korjaustöitä ja jos niitä olisi odotettu taistelu olisi ollut toisenlainen.
Taistelu kartanosta
Pajun kartano on hyvin loivasti nousevien peltoaukeiden keskellä, joka puolella kartanon puistoa on noin kilometrin peltoaukeat. Punaisten asemat olivat kartanossa ja kartanon puiston kiviaidan takana. Puolustajina oli kaksi latvialaista punaista tarkka- ampuja pataljoonaa ja osia yhdestä Punaarmeijan pataljoonasta. Kaikkiaan noin 1200 miestä, 32 konekivääriä, 4 tykkiä panssarijuna ja panssariauto.
Puolustajat olivat valioväkeä. Kun tsaarin Venäjä hajosi, hajosi myös sen armeija. Vain jotkut yksiköt jäivät kokoon ja siirtyivät bolsevikkien puolelle. Parhaimmat näistä Leninin ensimmäisistä sotajoukoista olivat latvialaiset punaiset tarkka- ampujat, jotka Suomen vapaussodassa taistelivat Mäntyharjulla 1918. Nyt nämä veteraanit olivat puolustamassa miltei omaa maataan, sillä Valgan toinen puoli on nimeltään Valka ja se on jo Latviaa.
Partisaanipataljoona oli kulkenut pitkän sotatien ja oppinut ammattinsa kovimman kautta. Pajussa oli riveissä 303 miestä ja 13 konekivääriä. Pohjan pojilla taas oli sotakokemusta Suomen vapaussodasta ja jääkäriupseeristo. I pataljoonassa oli 380 miestä ja 9 konekivääriä.
Puolenpäivän jälkeen 12.40 alkoi hyökkäys. Aurinko paistoi lumisille pelloille ja pakkasta oli noin 10 astetta. Partisaanipataljoona hyökkäsi kahden komppanian rintamassa, Tarton puolelta kartanoa, suoraan yli peltoaukeiden. Kun hyökkääjät olivat päässeet noin 400 metrin päähän avasivat puolustajat konekivääritulen. Aukealla pellolla konekivääritulen teho oli murskaava ja hyökkäys pysähtyi. Julius Kuperjanov yritti seisten saada maassa makaavia miehiään liikkeelle mutta haavoittui kuolettavasti. Toinen hyökkäävistä komppanioista pääsi jo puutarhan kivimuurille, mutta lyötiin takaisin, kaikki upseerinsa menettäneenä. Toinenkin komppania eteni konekivääritulesta huolimatta, lyötiin takaisin ja jäi pellolle makaamaan pääsemättä sen enempää eteen kuin taaksepäinkään.
Silloin tulivat suomalaiset apuun. Suomalaisten ensimmäinen komppania hyökkäsi kartanoa kohti pitkin puukujaa.
Puukuja oli kuitenkin surmanloukku ja ensimmäinen sinne syöksynyt suomalainen jalkaväkijoukkue tuhottiin vihollisen tulella. Loppu komppania maastoutui Tartto- Valka maantien ojaan eikä päässyt etenemään. Suomalaisten toinen komppania lähti hyökkäämään samaa tietä kuin Partisaanipataljoona. Ei yhtenä ketjuna vaan joukkueittain välillä suojautuen. Lyhyt tammikuun päivä alkoi jo hämärtää kun lopulta suomalaiset ja virolaiset pääsivät tarpeeksi lähelle puutarhanmuuria viimeistä rynnäkköä varten. Se onnistui ja kartano vallattiin lähitaistelussa, puukoin ja pistimin.
Suomalaisia kaatui Pajun pelloille 28 ja haavoittui 53. Virolaisten tappiot olivat raskaammat ja kokonaisuudessaan valkoisten tappiot olivat noin 20% vahvuudesta.
Kun taistelu oli tauonnut tulivat panssarijunat raskaine tykkeineen kohdalle, silta oli saatu korjattua. Samaan aikaan Pohjan poikien II pataljoona oli katkaissut Valga- Petseri rautatien ja punaiset päättivät vetäytyä Valgasta. Etelä- Viro oli vapautettu ja Viron vapaussodassa alkoi uusi vaihe. Pajun taistelusta tuli yhdenlainen historian rajapyykki ja sen muisto jäi elämään.
|
|
