Tuoretta tietoa Virosta
15.3.2026 | Viro

Nyt matkataan Tallinnan lähialueille lännessä 

Teksti Timo Raussi
Kuvat Visit Estonia / Scottish House, Andrei Chertkov,
Silja Hurskainen

Nyt matkataan Tallinnan lähialueille lännessä 

 

Facebookin Tallinna-matkailuryhmissä törmää yhä useammin kysymyksiin kohteista pääkaupungin lähiseuduilla. Mielenkiinto on suurta sellaisia paikkoja kohtaan, joissa ennättää vierailla yhden matkapäivän aikana julkisia liikennevälineitä käyttäen eli illaksi ja yöksi takaisin Tallinnan palaten.

Aikataulullisesti ja nähtävyyksien monipuolisuuden vuoksi kannattaa suunnata länteen. Junalla pääsee esimerkiksi Keilaan ja Paldiskiin sekä seutubussilla Keila-Joan ja Laulasmaan suuntaan. Kaikki neljä sijaitsevat samalla suunnalla, noin 15 km säteellä toisistaan. Tosin niiden välissä on vielä viideskin kohde eli Kloogaranna, johon pääsee sekä junalla että bussilla, mutta jossa ei ole paljoa muuta kuin yksi seudun upeimmista uimarannoista ja sen rantakahvila. Luonnon ystävät tosin patikoivat rannalta aina myös noin kilometrin päähän Treppojan portaikkomaista vesiputousta ihastelemaan.

 

 

Keila on 10 000 asukkaan pikkukaupunki, joka paikkana on mainittu kirjallisissa lähteissä jo 1241 ja jossa sijaitsee Tallinnan ympäristön suurin keskiaikainen kirkko. Kaupungiksi rautatietaajama kasvoi kuitenkin vasta 1938.

Hiljattain Keilasta tuli epävirallinen ”Viron markettipääkaupunki”, sillä sen reunamalla, noin kilometrin mittaisen kadun varrella ovat lähes vieri vieressä Selver, peräti kaksi Rimiä, Maxima, Grossi ja Lidl eli liki kaikkien Viron ruokamarkettiketjujen suurehkot myymälät. Värisuoran täydensi viikko sitten avattu Keila Keskus -niminen ostoskeskus Coop-marketteineen. Keskuksessa on myös elokuvateatteri, pari ravintolaa, kuntosali, urheiluvälinekauppa, kirjakauppa ja pienempiä myymälöitä.

Nähtävyyksiksi niitä ei itseään kunnioittava matkailulehti tahtoisi kutsua, sillä vastaaviahan löytyy eri puolilta Viroa ainakin 13 tusinaa kohden. Mutta on Keilassa omaperäisempikin shoppailupaikka – ketjuihin kuulumaton Rõõmu kaubamaja -niminen iso tavaratalo, jonka kosmetiikka-, vaate- ja kodintavaraosastoja on moni paikan päällä käynyt suomalainen kuvaillut ”hyvinkin toisenlaisen tavaravalikoiman tyyssijaksi, kuin mitä Tallinnassa tavallisesti näkee”.

Oikeita Keilan nähtävyyksiä ja ajanvietepaikkoja ovat sen sijaan maakuntamuseo entisen kartanon puistossa, aikanaan Viron ensimmäinen vesiliukumäellä, porealtaalla ja höyrysaunalla varustettu uimahalli, neuvostoarmeijan panssarivaunujen ajoharjoittelukeskuksesta siviilikäyttöön muokattu urheilu- ja liikuntapuisto, käsityöläis- ja vaatepuodit, uusi laululava, pari kirpparia, kakkukonditoria sekä joukko ravintoloita ja pubeja kuten vaikkapa jutun pääkuvan uhkea Scottish House. Laitakaupungin peltoaukiolla seisoo myös vanha An-12 sotilaslentokone, joka toimii pienoislennokkiharrastajien kerhotilana.

 

 

Paldiski majakoineen ja rantatörmineen, Laulasmaa kylpylöineen, Michelin-listattuine ravintoloineen ja Arvo Pärt -keskuksineen sekä Keila-Joa kartanolinnoineen ja vesiputouksineen on Baltic Guidessa esitelty aiemminkin sekä yhdessä sekä erikseen. Eikä Keilasta ole pitkä matka myöskään Padisen luostarin näyttävien raunioiden luo tai Rummun louhosjärvelle ja entiseen vankilaan, jotka ovat Visit Estoniankin hehkuttama upeiden instagram-kuvien tekopaikka. Sitä paitsi Tallinnasta Rummuun ajavan seutubussin reitti kulkeekin näppärästi juuri Keilan keskustan kautta.

Junaliput on helppo ostaa elron.ee-sivun kautta tai pankkikortilla suoraan junan eteisaulan automaatista. Seutubussin kuljettajalle lipun voi maksaa pankkikortilla tai vihreällä Ühiskaart -matkakortilla, jolle on esimerkiksi R-kioskista ladattu arvoa. Bussiaikataulut ja suomenkielinen reittiopas löytyvät täältä. Noustessasi bussiin kerro kuljettajalle pysäkin nimi, johon olet matkalla – näin hän myy sinulle oikeaa summaa vastaavan seutuvyöhykelipun. Tallinnan ympäristössä hiljattain lanseerattu bussien ja junien yhteislippu on pikemmin alueen asukkaille kuin satunnaisille matkailijoille tarkoitettu kausilippumainen tuote.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Harjumaa Keila kirkko laulasmaa nähtävyys ostoskeskus paldiski ravintola

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää

7.8.2026 | Viro

Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Narvan vanhakaupunki jatkaa uudistumistaan Stockholmin aukion toisen rakennusvaiheen myötä. Hanke on osa toisessa maailmansodassa ja sen jälkeisessä neuvostorakentamisessa Narvan raatihuoneen … Lue lisää

1.8.2026 | Viro

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Viron pohjoisrannikolla, reilun 70 kilometrin päässä Tallinnasta itään sijaitsee maan suurin ja vanhin, vuonna 1971 perustettu, Lahemaan kansallispuisto. Sen pinta-alasta … Lue lisää

27.7.2026 | Mainos | Viro

”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”

Mainos ”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”

Kokenut Viron-matkaaja Heikki Nenonen on viime vuosina suunnannut yhä useammin maan itäosiin. Tutuiksi ovat tulleet alueen luontokohteet, kuten Viron korkein … Lue lisää

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää