Tuoretta tietoa Virosta
7.8.2026 | Viro

Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Teksti Timo Raussi

Kuvat Narvan kaupungin kehitys- ja yritystoimintaosasto


Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Narvan vanhakaupunki jatkaa uudistumistaan Stockholmin aukion toisen rakennusvaiheen myötä. Hanke on osa toisessa maailmansodassa ja sen jälkeisessä neuvostorakentamisessa Narvan raatihuoneen ympäriltä tuhoutuneen keskusta-alueen elävöittämistä.

Ensimmäinen rakennusvaihe valmistui vuonna 2023, kun peruskorjatun Raatihuoneen viereen luotiin moderni aukio suihkulähteineen sekä viher- ja tapahtuma-alueineen. Toisessa vaiheessa korttelia laajennetaan Viru-kadun suuntaan. Suunnitelmiin kuuluu kahvila- ja näyttelyrakennus, uusia jalankulkualueita, oleskelupaikkoja sekä pysäköintialue sähköautojen latauspisteineen. Raatihuoneessa toimii nykyisin muun muassa kaupungin matkailutietokeskus sekä virtuaalitodellisuussali, jossa kävijät voivat tutkia Viron ensimmäisen itsenäisyyskauden aikaista Narvaa barokkityylisine rakennuksineen. 

 

 

Aukiohankkeen jatkeella on myös vahva historiallinen ulottuvuus sekä mahdollinen sidos Suomeen. Ennen toista maailmansotaa korttelin lähistöllä kulki nimittäin Helsinginkatu (Helsingi tänav), jonka vaiheita 1600-luvun puolivälistä aina vuoteen 1953 asti arkistotutkija ja arvostettu Itä-Viron tietäjä Pekka Linnainen on selvitellyt muun muassa tässä Facebook-postituksessaan.

Sodan jälkeen vanhakaupunki purettiin neuvostomiehittäjien päätöksellä, ja raunioiden sekä katuverkon entisöinnin sijaan tilalle rakennettiin joukoittain kolkkoja asuinkerrostaloja. Uuden korttelin suunnittelussa on pyritty kunnioittamaan vanhaa asemakaavaa ja palauttamaan edes pieni osa sen alkuperäisestä kaupunkirakenteesta. Muutoin vuosien saatossa toistuvasti esitettyjä ideoita Narvan vanhankaupungin osittaisesta palauttamisesta niin kutsuttujen uusvanhojen rakennusten avulla ei näillä näkymin olla toteuttamassa, kuten Viron yleisradiokin taannoin raportoi

 

 

Stockholmin aukion jatkorakennushankkeen kokonaisbudjetti on noin 5,3 miljoonaa euroa, josta valtaosa rahoitetaan EU-tuella. Töiden on määrä toteutua vuosina 2027–2028.

Matkailijan näkökulmasta Stockholmin aukio on jokipromenaadin jatkeena sijaitsevan Joaorgin ranta-alueen ohella lukuisten Narvan suurimpien yleisötapahtumien pitopaikka. Aukiolle pystytetään muuan muassa jouluisin Tallinnan ja Tarton kaltainen joulutori noin viikon ajaksi, ja alkukesäisin se toimii Narvan kaupunkipäivien sekä kaupunkijuoksutapahtuman keskuksena.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Helsinginkatu joulutori Narva Narvan kaupunkijuoksu Narvan vanhakaupunki raatihuone Stockholmin aukio VR-elämystila

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää

1.8.2026 | Viro

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Viron pohjoisrannikolla, reilun 70 kilometrin päässä Tallinnasta itään sijaitsee maan suurin ja vanhin, vuonna 1971 perustettu, Lahemaan kansallispuisto. Sen pinta-alasta … Lue lisää