Tuoretta tietoa Virosta
26.5.2022 | Ravintolat

Korona ei selättänyt pienpanimoita

Teksti Mark Taylor
Kuvat Margus Johanson, Kreet Solnask, Andrei Chertkov

Korona ei selättänyt pienpanimoitaJaan-Kristjan Unt, Humalakodan panimomestari ja pubiravintolan johtaja.

 

Jokaiselle käsityöoluen ystävälle yksi parhaista hetkistä uuteen paikkaan saapuessa on saada kouraansa maistuva olut, jolla virkistää janoisia makuhermoja. Onneksi Virossa on nuori ja kukoistava panimokulttuuri ja valinnanvaraa on runsaasti. Panimoita on mustalaispanimoista ja oluthuoneista täysimittaisiin panimoihin. Suuremmista panimoista voi löytyä myös pubi, josta saa panimon oluita suoraan hanasta.

 

Silver Solnask esittelee Kalamaja Breweryn Retro -nimistä olutta.

 

Kalamaja Pruulikoda on mustalaispanimo

Mustalaispanimot ovat oluen valmistajia, jotka vuokraavat toiselta panimolta tilat oluiden valmistamiseen. Kalamaja Pruulikodan panimomestarien Silverin ja Tanelin intohimo olutta kohtaan sai alkunsa kotona, jossa he valmistivat olutta itselleen ja ystävilleen. Kun kysyntä kasvoi, päättivät kaverukset panna pystyyn pienpanimon.

Kalamaja Pruulikoda onkin yksi Viron vanhimmista ja rakastetuimmista mustalaispanimoista. Heidän nykyisiin tuotteisiinsa kuuluvat Retro Õlu ja Desperado, joilla molemmilla on nimensä mukaiset katseenvangitsevat tölkit. Kalamaja Pruulikodan oluita voit ostaa muun muassa Sip-kaupasta, joka sijaitsee Telliskiven luovassa keskuksessa. Kaupasta löytyy myös laaja valikoima muiden virolaisten panimoiden oluita.

”Pienpanimojen menestyksen salaisuus piilee siinä, että ne kykenevät ottamaan enemmän hulluiltakin tuntuvia riskejä ja tekemään kokeiluja, joita suuret panimot eivät tee, koska heidän täytyy palvella suurta määrää niin sanottuja peruskuluttajia”, sanoo Pruulikodan toinen panimomestari ja yrittäjä Silver Solnask.

Varsinkin koronapandemian alettua pienpanimoiden joukossa vallitsi suuri epävarmuus. ”Mutta kesäkuukausina tämä epävarmuus väheni, kun panimoyrittäjät tajusivat, että olutta juodaan koronasta huolimatta. Kun rajoituksia lievennettiin, alkoivat kaikki valmistaa tuotteitaan uudelleen”, Silver muistelee.

”En ole kuullut, että kukaan olisi kokonaan lopettanut koronapandemian takia oluen valmistuksen. Nyt harmina ovat enemmänkin sähkön, polttoaineiden ja raaka-aineiden hintojen nousu”, hän lisää.

Pruulikoda ei tavallisesti osallistu kilpailuihin. Panimo on kuitenkin kerran voittanut hopeamitalin Eesti Joogifestival -tapahtumassa. Mausteina voittoisassa Miss Haizon -oluessa käytettiin muun muassa korianderia, appelsiinia ja inkivääriä, Silver Solnask paljastaa.

 

Põhjala Tap Roomin ravintolassa saa maistella hyvää BBQ-ruokaa ja panimon oluita.

 

Käsityöpanimo Põhjala

Toisessa päässä panimokulttuuria on Viron suurin ja kansainvälisesti tunnetuin käsityöpanimo Põhjala. Panimo tarjoaa laajan valikoiman perusoluita ja erikoisoluita. Tämän lisäksi panimo on avannut panimon yhteyteen Noblessnerin satamassa erittäin suositun Põhjala Tap Room -oluthuoneen, jossa voi maistella heidän oluitaan ja samalla nauttia maukkaasta teksasilaishenkisestä barbeque-ruuasta.

Paikan päällä järjestetään myös panimokierroksia ja myydään tuotteita panimon omassa kaupassa. Rakennuksessa on myös sauna, jota voi vuokrata.

Muita tutustumisen arvoisia samankaltaisia panimoita ovat Sori Brewing Company ja Kolk.

 

Oluthuone Humalakoda

Oluthuoneet valmistavat paikan päällä käsityöolutta, joita voit nauttia mukavassa pubiympäristössä. Tallinnan Baltian asematorin kauppahallissa sijaitseva Humalakoda on hyvä esimerkki menestyneestä oluthuoneesta.

Humalakoda on suunniteltu niin, että näkyvyys on sekä panimoon että keittiöön. Ruokaravintolan perustivat Hell Hunt -pubin omistajat. Hell Hunt on yksi suosituimmista ja ikonisimmista pubeista Tallinnassa.

Humalakodassa valmistetaan paikan päällä erilaisia oluita ja keskiviikkoiltaisin kello kuusi, panimomestari Jaan esittelee panimoa ja vastaa kaikkiin kysymyksiin.

Muita samankaltaisia oluttaloja Tallinnassa ovat Kochi Aidad Tallinnan Lootsi Keskuksessa ja Beer House Vanhassakaupungissa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
käsityöolut mustalaispanimo olut olutkulttuuri panimo panna olutta pienpanimo virolainen olut

6.8.2026 | Ravintolat

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Historiallinen Rotermannin kortteli tunnetaan urbaanista arkkitehtuuristaan ja kaupungin kuumimmista ravintoloistaan. Alueesta onkin tullut Tallinnan uusi iltaelämän keskus. Yhtenä kirkkaimpana tähtenä … Lue lisää

5.8.2026 | Ravintolat

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Yhdeksättä kertaa järjestettävää Peipsin ruokakatu -tapahtumaa (Peipsi Toidutänav) vietetään 15.–16.8. Peipsijärven rantaseuduilla Itä-Virossa. Tapahtuma ulottuu eteläiseltä Setomaalta pohjoiseen Vasknarvaan asti. … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ravintolat

LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Mainos LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Tallinnan ravintolatarjonta saa heinäkuun alussa herkullisen lisän, kun aidoista italialaisista mauistaan tunnettu LaBocca avaa uuden ravintolan Telliskiveen. Sataman ja Rotermannin … Lue lisää

30.7.2026 | Ravintolat

camera icon7
Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Kun suuntaa auton keulan kohti Saaremaata ja rantautuu Kuivastun satamaan, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Päätien varressa, vain muutaman kilometrin … Lue lisää

27.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Mainos Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Jos Tallinnasta pitäisi valita yksi paikka, jossa viettää aikaa tänä kesänä, on se Telliskivi TLN. Baltian rautatieaseman ja Vanhankaupungin rajalla … Lue lisää

23.7.2026 | Ravintolat

Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä

Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä

Kun saapuu Maidla Nature Resortiin, huomio kiinnittyy ensimmäisenä pysäköintialueeseen. Se on pieni – ja juuri se kertoo paljon paikasta. Entinen … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää

16.7.2026 | Ravintolat

Riva tarjoaa Michelin-tason ruokaa sataman kupeessa

Riva tarjoaa Michelin-tason ruokaa sataman kupeessa

Riva on uusi tallinnalainen kalaravintola, joka on päässyt uusimpaan Michelin-oppaaseen. Ravintola sijaitsee Sadama-kadulla, samassa rakennuksessa arvostetun Hyatt Place Tallinn -hotellin … Lue lisää