Tuoretta tietoa Virosta
8.12.2018 | Ravintolat

Kesäpääkaupungin ravintolatarjonta uudistuu

Kesäpääkaupungin ravintolatarjonta uudistuuHuonoon kuntoon päässyt Kuninga-kadun puutalo entisöitiin täysin. Uusissa tiloissa avattiin marraskuussa Pastoraat Cafe.

Syksy toi uusia tuulia Pärnuun, jossa avattiin uusia ravintoloita ja vanhoja suljettiin.

 

Suomalaisten kestosuosikki, Georg-­kahvila, sulki ovensa lokakuun lopussa yllättäen. Vuodesta 1994 samalla paikalla toiminut ravintola oli myös monen paikallisen suosikkipaikka, joka oli tunnettu muun muassa seljankastaan.

Georgin tilalla avataan joulukuun alussa uusi ravintola Vehverments Bar & Tostadas.   

Georgia vastapäätä sijaitseva Ephesus sulki ovensa talven ajaksi. Ikkunassa olevassa ilmoituksessa kerrotaan, että ravintola avaa ovensa jälleen 1. huhtikuuta.

Pärnun ehkäpä suosituin kahvila, Supelsaksad, on niin ikään suljettu toistaiseksi. Syynä on uuden Supelsaksad-kahvilan avaaminen Tallinnaan Mere puiesteelle. Pärnun Supelsaksad kuitenkin avataan jälleen 18. joulukuuta.

 

Kaupungin uusin ravintola avattiin marraskuussa Kuninga- ja Pühavaimu-kadun kulmaukseen. Pitkään tyhjillään seissyt vanha puutalo kunnostettiin uuteen uskoon ja sen tiloissa avasi marraskuun lopussa Pastoraat Cafe.

Tyylikkäässä ravintolassa on tarjolla niin tuoreita leivonnaisia ja aamupalaakin kuin myös lämpimiä ruokia keitoista liharuokiin.

Pühavaimua voi viimeistään nyt kutsua Pärnun ikiomaksi ravintolakaduksi, jossa parinsadan metrin pätkällä on peräti kuusi ruokapaikkaa. 

 

Mistä löytää? 

Pastoraat Cafe, Kuninga 30, Pärnu.

www.facebook.com/pastoraatcafe

 

Teksti ja kuva Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
avataan uudestaan georg pastoraat pastoraat cafe pärnun kahvilat pühavaimu suljettu supelsaksad pärnu

7.6.2024 | Ravintolat

Suosittu ruokatapahtuma Pärnussa

Suosittu ruokatapahtuma Pärnussa

Kesään kuuluu aurinkoinen sää sekä maittava ruoka ja juoma. Virossa voi nauttia näistä kaikista yhtä aikaa. Tulevana perjantaina ja … Lue lisää

27.5.2024 | Ravintolat

Vuoden 2024 MICHELIN Guide Estonia on julkaistu –

Vuoden 2024 MICHELIN Guide Estonia on julkaistu –

MICHELIN Guide Estonia 2024 julkaistiin viime viikolla. Tänä vuonna neljä uutta ravintolaa pääsi MICHELIN Guide Estonian listoille. Virossa on … Lue lisää

27.5.2024 | Mainos | Ravintolat

Aitoa italialaista ruokaa ja tunnelmaa

Mainos Aitoa italialaista ruokaa ja tunnelmaa

Amici Resto & Pizzeria on uusi ja raikas italialainen ravintola, josta on tullut nopeasti suosittu paikallisten keskuudessa. Ravintola sijaitsee … Lue lisää

26.5.2024 | Ravintolat

Italialaisia makuja Tartossa

Italialaisia makuja Tartossa

Niille, jotka etsivät hyvää italialaista ruokaa Tartossa, vastaus on lähes 20 vuoden ajan ollut La Dolce Vita. Mutta jos … Lue lisää

24.5.2024 | Ravintolat

Koko perheen ruokatapahtuma Narvassa

Koko perheen ruokatapahtuma Narvassa

Loppukeväästä Virossa on tapana järjestää paljon erilaisia koko perheen ulkoilmatapahtumia ja kevätmarkkinoita. Huomenna 25. toukokuuta Viron itäisessä rajakaupungissa Narvassa … Lue lisää

20.5.2024 | Mainos | Ravintolat

Japanilaisia makuja Tallinnassa

Mainos Japanilaisia makuja Tallinnassa

Japanilainen ravintola Kage­rou Ramen House on palvellut asiakkaitaan jo lähes neljä vuotta Tallinnan vanhassakaupungissa. Ravintolan menusta löytyvät japanilaiset pelmenit … Lue lisää

19.5.2024 | Ravintolat

Hiiligrillissä valmistettuja georgialaisia herkkuja 

Hiiligrillissä valmistettuja georgialaisia herkkuja 

Kukapa uskoisi, että Itä-Virumaan hallinnollisessa pääkaupungissa Jõhvissa on erinomainen georgialainen ravintola. Eksoottinen ruokapaikka Gruusia trahter Mimino sijaitsee hieman keskustan … Lue lisää

17.5.2024 | Ravintolat

Uusi käsityöolutpanimo leikittelee mauilla

Uusi käsityöolutpanimo leikittelee mauilla

Tuletorn panimo avattiin huhtikuun alussa Põhjala-tehtaan alueelle Kopliin. Uuden panimon omistaa nuori virolaisskotlantilainen pariskunta Kristina ja Chris Pilkington. Chris … Lue lisää