Tuoretta tietoa Virosta
21.7.2024 | Ravintolat

Herkuttelua Viron Michelin-paikoissa

Michelin-ravintolaopas arvioi jo kolmatta kertaa virolaisia ravintoloita. Viron julkaisun nimi on Michelin Guide Estonia 2024. Opas julkaistiin toukokuussa.
Teksti Susanna Poikela, Timo Huttunen, 
Kuvat Lauri Laan, Johannes Hõimoja/NOA Chef's Hall, 
Visit Estonia / Näljane Nelik, 
Silver Raidla/Nok Nok, 
Kätlin Tamm/RADIO, Iris Kivisalu/SOO

Herkuttelua Viron Michelin-paikoissa180° by Matthias Diether on Viron ainoa kahden tähden Michelin-ravintola.

 

Suurin tunnustus on tähti, joita voi saada jopa kolme. Jos ravintola ei saa tähtiä, mutta on silti hyvätasoinen, sitä voidaan suositella oppaassa.

Michelin-oppaan ravintoloista noin viidennes on tähtiravintoloita.

Michelin aloitti ravintoloiden tähtiluokituksen jo 1930-luvulla. Tähtiä annetaan ravintoloille, jotka edustavat arvostelijoiden mielestä poikkeuksellista laatua sekä ruokakulttuurin että ruoanlaittotaidon osalta.

Tähdet kertovat ainoastaan ravintolassa tarjottavasta ruoasta. Arvioinnin perusteena on viisi kriteeriä: raaka-aineiden laatu, ”käsityö” eli valmistustapa sekä makujen yhteensopivuus, ”persoonallisuus” eli miten on onnistuttu tuomaan esiin jotain ainutlaatuista, hinta-laatusuhde ja laadun pysyvyys eli ruokailuelämyksen on oltava samalla tasolla koko ajan.

Ravintola voi saada yhden tähden, jos se on arvioijien mielestä erittäin hyvä omassa luokassaan. Kaksi tähteä saa, jos henkilökunnan taidot ovat erinomaisen hyvät. Kolmen tähden paikassa ruoanlaittotaito ja ravintolan ruoka ovat poikkeuksellisen hyviä.

 

Fellin, Bib Gourmand
Viljandissa oleva Fellin sai Bib Gourmand -tunnustuksen.

 

Rising Star -maininnan saa ravintola, joka on potentiaalinen ehdokas ensimmäisen tähden tai lisätähden saajaksi. Bib Gourmand -merkintä annetaan ruokapaikalle, jolla on erityisen hyvä hinta-laatusuhde. Lisäksi hyvästä laadusta kertovia niin sanottuja ”haarukka ja lusikka” -merkkejä voidaan antaa ravintolalle yhdestä viiteen.

Michelinin ravintola-arvioijilla on tavallisesti ravintola-alan koulutus ja useamman vuoden käytännön kokemus tehtävistä alalla.

Arvio perustuu joka vuosi tapahtuviin vierailuihin. Se voi lisätä tai vähentää ravintolan tähtien määrää tai poistaa ne kokonaan.

Arvioijat ovat nimettömiä, he eivät kerro vierailustaan ja maksavat itse ruokansa ja juomansa. He pysyvät tuntemattomina myös työnsä ulkopuolella.

Vuonna 2024 Virossa on kaksi Michelin-tähtiravintolaa. Suomessa niitä on kahdeksan.

 

Michelin yksi tähti, NOA Chef's Hall
NOA Chef’s Hall piti tänäkin vuonna yhden Michelin-tähtensä.
Ravintola ÂME on uusi tulokas Viron Michelin-oppaassa.

 

Viron Michelin-oppaan kolmas painos

Michelin Guide Estonia 2024 suosittelee yhteensä 35 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi ravintola yhdellä Michelin-tähdellä.

180° by Matthias Diether on ensimmäinen virolainen ravintola, joka on saanut kaksi Michelin-tähteä. Ravintola sai jo viime vuonna toisen tähtensä ja säilytti sen tänä vuonna.

Keittiömestari Tõnis Siigurin johtama NOA Chef’s Hall Tallinnassa säilytti yhden Michelin-tähden.

Oppaan mukaan molemmat ravintolat tarjoavat ainutlaatuisen ruokaelämyksen.

 

Kolme vihreän tähden ravintolaa, Kolm Sõsarat
Valgamaalla oleva Kolm Sõsarat sai ekologisuudesta jaettavan Michelinin vihreä tähden.
SOO, Maidla, Kolme vihreän tähden ravintolaa,
Keski-Virossa, Maidlassa kotiaan pitävä SOO-ravintola palkittiin myös vihreällä tähdellä.

 

Kolme vihreän tähden ravintolaa

Yksi uusi ravintola, Kolm Sõsarat, palkittiin Michelinin vihreällä tähdellä. Vihreän tähden ravintoloita on Virossa kolme. Ne ovat Fotografiska, Kolm Sõsarat ja SOO.

 

Hyvää ruokaa kohtuuhintaan

Tämän vuoden oppaassa on kuusi Bib Gourmand -ravintolaa, kuten myös viime vuonna. Bib Gourmand -ravintolat ovat erittäin hyvää ruokaa kohtuulliseen hintaan tarjoavia paikkoja. 

 

Nok Nok, Michelin
Vanhassakaupungissa sijaitseva Nok Nok pääsi tänä vuonna uutena Michelin-oppaaseen.
RADIO, Michelin
RADIO-ravintola sijaitsee Tallinnan Radiotalon vieressä.

 

Vuoden 2024 Michelin Guide Estonia -ravintolat

2 Michelin-tähteä:

  • 180° by Matthias Diether, Tallinna

 

1 Michelin-tähti:

  • NOA Chef’s Hall, Tallinna

 

Vihreä tähti:

  • Fotografiska, Tallinna
  • Kolm Sõsarat, Valgamaa UUSI
  • SOO, Maidla

 

Bib Gourmand -tunnustus:

  • Fellin, Viljandi
  • Härg, Tallinna
  • Lore Bistroo, Tallinna
  • Mantel ja Korsten, Tallinna
  • NOA, Tallinna
  • Tuljak, Tallinna

 

Michelin-oppaan suositusravintolat:

  • 38, Tallinna
  • Alexander, Muhu
  • Art Priori, Tallinna
  • ÂME, Tallinna UUSI
  • Barbarea, Tallinna
  • Gianni, Tallinna
  • Hõlm, Tartu
  • Horisont, Tallinna
  • Joyce, Tartu
  • Lahepere Villa, Kloogaranna
  • Lee, Tallinna
  • Mere 38, Võsu
  • Mon Repos, Tallinna
  • Moon, Tallinna
  • Nok Nok, Tallinna UUSI
  • Paju Villa, Tallinna
  • Pull, Tallinna
  • Puri, Tallinna
  • R14, Tallinna
  • RADIO, Tallinna UUSI
  • Rado, Tallinna
  • Rado, Haapsalu
  • Tchaikovsky, Tallinna
  • Wicca, Laulasmaa

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Michelin Viro noa chef's hall nok nok radio ravintolat 180 by Matthias Diether Viron Michelin-ravintolat

9.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Mainos Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lento­sataman … Lue lisää

7.5.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää

22.4.2025 | Ravintolat

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

17.4.2025 | Ravintolat

Vietä herkullinen pääsiäinen Muhulla ja Saarenmaalla

Vietä herkullinen pääsiäinen Muhulla ja Saarenmaalla

Saaremaan ja Muhun kevät saa makoisan alun lauantaina 19. huhtikuuta, kun useat paikalliset kylät ja kotipihat avaavat ovensa Sahvrid … Lue lisää

13.3.2025 | Ravintolat

Kaupungin parhaat ravintolat tarjoavat menuita erikoishintaan

Kaupungin parhaat ravintolat tarjoavat menuita erikoishintaan

Tallinnan ravintolaviikko on juuri sitä, miltä se kuulostaa: kaupungin parhaat ravintolat avaavat ovensa asiakkaille tarjoten lounas- ja illallispaketteja erikoishintaan. … Lue lisää

14.2.2025 | Ravintolat

Antaudu laskiaispullien vietäväksi 

Antaudu laskiaispullien vietäväksi 

Ennen vanhaan laskiainen merkitsi laskeutumista paastonaikaan eli kevyempään ja lihattomampaan ruokavalioon, jota seurasi suuri pääsiäisjuhla. Nykyään laskiainen merkitsee useimmille … Lue lisää

7.2.2025 | Ravintolat

Argentiinalainen, joka on grillannut tiensä asiakkaittensa sydämiin

Argentiinalainen, joka on grillannut tiensä asiakkaittensa sydämiin

Simon Pedro de Rivi avasi Siga la Vacan Tallinnan Kalamajaan kesällä 2019 yhdessä yhteistyökumppaninsa Reigo Katalseppin kanssa. Tällä hetkellä … Lue lisää

31.1.2025 | Ravintolat

Perinteet velvoittavat

Perinteet velvoittavat

Heti alkuun on todettava, että Argentiina-ravintolat eivät ole sopivia ruokapaikkoja hätähousuille. Jo ruokalistassa mainitaan, että annoksen valmistus kestää noin … Lue lisää