Tuoretta tietoa Virosta
30.1.2026 | Ravintolat

Helmikuu on Tartossa makuja tulvillaan

Teksti Timo Raussi
Kuva Silver Gutmann

Helmikuu on Tartossa makuja tulvillaan

 

Tartossa käynnistyy sunnuntaina alkuvuoden tärkeimpiin kuuluva kulinaariatapahtuma eli koko helmikuun ajan kestävä Maitsev Tartu (Maistuva Tartto) -ravintolakuukausi. Kukin siihen osallistuvasta 26 ravintolasta – joiden joukossa on tänä vuonna viisi uutta tulokasta – on suunnitellut kolmen ruokalajin erikoismenun. Paikasta riippuen menun hinta on 35 – 38 euroa.

Osallistuvat ravintolat ovat: Antonius, Aplaus 1870, Bar Parallel, Chaplin, Chez André, Crepp, Dorpat, Fii, Gastronomist, Humal, Kampus, Kolm Tilli, Lihuniku Äri, Pahad Poisid, Paper Tiger, Pazzo, Pierre, Pompei, Puente, Püssirohukelder, RP9, Sinimandria, Spargel, TOKO, Vilde ja Vine sekä Vint.

Useimmat keittiömestarit ovat räätälöineet annoksistaan vaihtoehdot myös kasvissyöjiä varten. Lisäksi osa ravintoloista tarjoaa aterian yhteyteen ruokien makuihin sovitettua lisähintaista juomapakettia.

Miltä siis kuulostaisi vaikkapa alkupalaksi nautittuna grillatut simpukat karamellisoidun purjon, taimenenmädin ja samppanja-sahramikastikkeen kera, pääruoaksi paahdettua ankanfilettä rapsakan perunan, brokkolin, appelsiini-chutneyn ja aroonia-sherrykastikkeen kanssa sekä jälkiruoaksi eteen asetettu annos suklaafondantia vadelmien, päärynä-ricottajäätelön sekä sitruunaisella vuohenjuusto-ganachella päällystetyn tryffelimakeisen seuralaisena? Kyllä, hintaan 35 euroa.

Osallistuviin ravintoihin ja niiden kampanjamehuihin voi tutustua englanniksi ja viroksi täällä. Kunkin ravintolan yhteydessä on myös yhteystiedot tai linkki pöytävarausjärjestelmään. Kampanjan suuren suosion vuoksi pöytä onkin Tartossa helmikuun ajan hyvä varata aina etukäteen – esimerkiksi viime talvena kampanja-aterioita myytiin yli 27 000 kappaletta.

Nyt 12. kertaa Tarton kaupungin yrityskehityskeskuksen johtamaan kampanjaan ei pääse mukaan mikä tahansa lähiökuppila. Ravintoloiden koostamia menuja arvioi aina etukäteen raati, johon tällä kertaa kuuluivat Tarton ammattikorkeakoulun catering-alan johtava opettaja Kairi Timusk, Vuoden 2025 nuorkeittiömestari-kilpailun voittaja Eliis Sasmil, Viron MasterChef Professionals -kokkikilpailun finalisti Kerli Jalas sekä Tarton kaupungilta ravintola- ja palveluelinkeinojen kehitysjohtaja Marilin Kroon.

Viime syksynä Maistuva Tartto -teemakuu sai kansainvälistäkin tunnustusta, sillä se nimettiin Euroopan kulttuurimatkailupalkinnon arvoiseksi. Palkinnon myöntämisperusteissa kiitettiin harkitusti toteutetun ja viestityn ruokamatkailukampanjan positiivista vaikutusta kaupungin talvimatkailusesonkiin sekä alueellisen lähiruokakulttuurin ja kestävän kehityksen periaatteiden vaalimista.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
erikoismenu gourmet kasvissyöjä ravintolakuu tapahtumat tartto

12.6.2026 | Ravintolat

camera icon7
Nauti hyvästä ruoasta kyselyiden sijaan

Nauti hyvästä ruoasta kyselyiden sijaan

Kun valitset ruokapaikkaa Tallinnassa, törmäätkö samaan ongelmaan yhä uudelleen? Et tiedä, missä erityisruokavaliot on oikeasti otettu huomioon. Tähän juttuun on … Lue lisää

26.5.2026 | Ravintolat

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Tallinnan trendikkäässä Telliskiven korttelissa, aivan Balti jaama -rautatieaseman ja torin kupeessa, sijaitseva Café Tempo on ravintola, joka ei huuda … Lue lisää

21.5.2026 | Ravintolat

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-ravintolaopas julkaisi keskiviikkona vuoden 2026 suosittelulistansa Viron ravintoloista. Vaikka listalle nousi seitsemän uutta ravintolaa, tunnustusten määrä pysyi pienen vaihtuvuuden … Lue lisää

21.5.2026 | Ravintolat

Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola

Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola

Alun perin Põhjalan tehtaan miljööseen avattu Karjase Sai -leipomokahvila on laajentanut toimintaansa. Leipomo toimii nyt samassa tilassa Café Tempon … Lue lisää

18.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää

14.5.2026 | Ravintolat

Makumatkalle Keilaan

Makumatkalle Keilaan

Keila ei ole kovin kaukana Tallinnasta, varsinkaan jos haluaa hyvää thairuokaa. Joskus jopa Google tietää, mihin herkkusuut kannattaa ohjata. … Lue lisää

12.5.2026 | Ravintolat

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää

11.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää