Tuoretta tietoa Virosta
16.8.2026 | Kulttuuri

Airbourne konsertoi Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Visit Estonia / Andy Ford

Airbourne konsertoi Tallinnassa

Airbourne on australialainen bändi, joka kuvailee itseään ”hard rock -jyräksi”. Yhtye saapuu Tallinnaan Gutsy-kiertueensa puitteissa ja esiintyy 29.8. Helitehtaan konserttiklubilla. Bändi tunnetaan omistautumisestaan klassiselle australialaiselle pubirockille, ja sen musiikissa onkin paljon samaa kuin maansa supertähdillä eli AC/DC:llä. Gutsy-keikasta luvataan ”iltaa, joka rakentuu volyymille, vauhdille ja puhtaalle fyysiselle energialle”. Mitä muuta voisikaan toivoa?

Vuonna 2001 perustettu Airbourne on rakentanut erinomaisen live-yhtyeen mainettaan yli kahden vuosikymmenen ajan. Bändin jäsenet ilmaisevat keikkatunnelmaa usein tokaisemalla: ”Turn the world off, and turn the music up!” eli vapaasti suomennettuna: “Nupit kaakkoon, unohdetaan paha maailma!”

Esikoisalbuminsa Runnin’ Wild bändi julkaisi vuonna 2007, saaden sille paljon kiitosta kansainvälisiltä kriitikoilta. Levy nousikin listojen kärkeen ympäri englanninkielistä maailmaa, mutta erityisesti Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja kotimarkkinoillaan. Pelkästään Airbournen kahta ensimmäistä albumia on maailmalla myyty yli kolme miljoonaa kappaletta, ja bändi on yltänyt useammillakin julkaisuillaan Top 10 -listalle myös Saksassa.

Kiertueen nimi Gutsy on peräisin yhtyeen viime vuonna julkaisemasta samannimisestä singlestä, joka kertoo yhtyeen identiteetistä. Solisti Joel O’Keeffe on todennut medialle: ”Ei mitään yksityislentokoneita eikä limusiineja. Nukumme bändin ja taustamiehistön kanssa kaikki yhdessä keikkabussissa. Se on oikea tapa tehdä asioita. Rakastamme kiertue-elämää ja sitä, että pääsemme esiintymään.”

Airbournen lämmittelijänä esiintyy virolaisyhtye Elephants From Neptune, joka voitti ”Best Band” -palkinnon Estonian Music Awards -palkintogaalassa vuonna 2017.

Lisätietoja ja liput konserttiin on saatavilla täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Airbourne Gutsy hard rock Helitehas konsertti Tallinna tapahtumat

13.9.2026 | Kulttuuri

Lennart Meren Hopeanvalkea muokkautui elämysnäyttelyksi

Lennart Meren Hopeanvalkea muokkautui elämysnäyttelyksi

Viron merimuseossa Tallinnassa avautuu 25.9. näyttely Hopeanvalkea (Hõbevalge), joka vie kävijän antiikin kreikkalaisen tutkimusmatkailijan Pytheaksen merimatkan reiteille Välimereltä Saarenmaalle. Näyttely … Lue lisää

12.9.2026 | Kulttuuri

Paunveren syksyiset suurmarkkinat

Paunveren syksyiset suurmarkkinat

Jõgevamaan Palamusella järjestetään lauantaina 19.9. jo 27. kertaa Paunveren suurmarkkinat eli Suur Paunvere väljanäitus ja laat. Portit alueelle ovat avoinna … Lue lisää

11.9.2026 | Kulttuuri

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin ystäville on pian tarjolla viiden illan konserttisarja Tartossa ja sen lähiympäristössä. Tarton kitarafestivaali järjestetään 22.–26.9., ja sen puitteissa … Lue lisää

11.9.2026 | Kulttuuri

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Tallinnan Kumu-taidemuseoon asetetaan tänä syksynä esille kaksi toisiaan täydentävää suurnäyttelyä. Ne tarkastelevat nykytaiteen näkökulmista saamelaisten sekä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen historiaa, … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinnan Unibet Arena isännöi 2.–4.10. kansainvälistä Tallinn International Horse Show 2026 -hevosurheilutapahtumaa, jossa kulttuuri ja urheilu yhdistyvät unohtumattomaksi elämykseksi. Ohjelmassa … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Yli 60 kaupungissa ympäri maailmaa järjestettävä arkkitehtuuritapahtuma Open House tarjoaa taas Virossakin mahdollisuuden tutustua rakennuksiin ja tiloihin, jotka ovat tavallisesti … Lue lisää

8.9.2026 | Kulttuuri

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Muotiin sekä muotiteollisuuden ihmisiin ja ilmiöihin keskittyvä elokuvafestivaali MoeKunstiKino järjestetään taas lokakuussa Tallinnassa ja Tartossa. Jo kymmenenä vuonna tapahtuma on … Lue lisää

7.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

18.8.–18.9 Tallinn Fringe Festival, Tallinna Järjestyksessään kymmenennen komedia- ja viihdefestivaalin viimeinen kokonainen ohjelmaviikko tarjoaa kaupunkiin saapuville vieraille ja paikallisille runsaasti … Lue lisää