Tuoretta tietoa Virosta
26.8.2026 | Kulttuuri

Itämeripäivän ohjelmaa Virossa

Teksti Timo Raussi
Kuvat Aime Estna, Kaupo Kalda, Paulina Rökman

Itämeripäivän ohjelmaa Virossa

Huomenna 27.8. vietetään Itämeripäivää. Virossa päivän ohjelmaan voi pääosin osallistua Tallinnan satamassa, Viron merimuseossa ja Viimsin ulkomuseossa – tai vaikkapa kahta viimeistä yhdistävällä pyöräretkellä.

Merimuseon vierellä Lennusatamassa sijaitsevassa teltassa konservoidaan noin 700 vuotta vanhan hansalaivan eli koggin hylkyä. Huomenna teltan ovet avautuvat hetkeksi ja nelihenkinen työryhmä esittelee projektin etenemistä. Eero Ehanti ja Heikki Häyhä Suomesta sekä Viron merimuseon arkeologit Priit Lätti ja Lisette Reinvars kertovat koggista kello 13.00, 14.30 ja 16.00 ilmaisilla opaskierroksilla viroksi, englanniksi sekä tarvittaessa suomeksi. Lisäksi teltan luona on esillä pop-up-näyttely koggin konservoinnista, johon voi tutustua myös työryhmän nettisivun välityksellä.

 

 

World Cleanup Day Estonia sekä Tallinnan kaupungin eri hallintoyksiköt järjestävät kello 15 alkaen Itämeripäivätalkoot, joiden puitteissa siivotaan Pikakarin rannan luontoa. Rajallinen määrä talkoolaisia voi halutessaan kello 18 lähteä vielä ilmaiselle vironkieliselle Paljassaaren luontoretkelle, rekisteröityminen täällä.

Tallink ja Tallinnan vapaaehtoinen meripelastusyhdistys järjestävät huomenna maksullisia pikaveneretkiä Tallinnanlahdelle. Lähdöt Admiraliteetin satama-altaasta kello 14–20 aina täystunnein, ja lipputuotolla tuetaan meripelastusyhdistyksen toimintaa. 30 euron hintaisen retken aikana pääsee itsekin kokeilemaan erilaisia meripelastustehtäviä.

 

 

Itämeripäivän ilmainen pyöräretki suuntaa Lennusatamasta Viimsin ulkomuseoon. Lähtö on koggiteltan viereltä kello 15.00, mutta ryhmään voi liittyä myös matkan varrelta. Rauhalliseen tahtiin ja jokaisen omalla tai vuokraamosta hankkimallaan pyörällä ajelun lomassa pysähdytään kuulemaan historiaan ja merenkulkuun liittyviä tarinoita. Opastus on tarjolla myös englanniksi. Vilkaise myös retken Facebook-sivua, sillä siellä on linkki myös kello 18.00 Viimsin ulkomuseon rannassa tehtävään SULPS!-uintiin eli eri Itämeren maiden rantakansojen yhtäaikaiseen merivesipulahdukseen.

Viimsin ulkomuseo on muutenkin Itämeren tunnelmissa kello 15–20. Lapsille on luovaa toimintaa ja näyttelyitä. Kansantanssia ja kaloihin liittyviä tarinoita voi seurata kalamaistiaisten sekä arpajaisten lomassa ja onpa tarjolla Itämeren legendoihin keskittyvä tarinatuokiokin. Lisätietoja täällä.

Jos satut Tallinnan sijasta olemaan huomenna Pärnussa tai ajelulla Viron halki kohti Latviaa, poikkea hieman ennen Iklan rajapistettä Kablin rantaan ja siellä toimivaan RMK:n luontokeskukseen. Kello 10–18 keskuksessa on esillä Puolan suurlähetystön sponsoroima näyttely, joka koostuu virolaisten taiteilijoiden Itämerestä inspiroituneista kuvituksista sekä kolmesta keramiikkainstallaatiosta ”Itämeren kalaparvi”, ”Itämeren kala – rannikon asukkaiden jokapäiväinen leipä” sekä ”Itämeren ruokapöytä”.

Itämeripäivän tapahtumia Virossa koordinoi Suomen Viron-instituutti. Tänä vuonna järjestelyihin ovat ottaneet osaa Itämeren eri maiden Viron-suurlähetystöt ja kulttuuri-instituutit yhteistyössä Rantakansan museon ja Viron merimuseon kanssa. Lisätietoja neljällä kielellä osoitteessa https://balticseaday.com/



The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Itämeripäivä koggi luontoretki pyöräretki Tallinna viimsi viimsin ulkomuseo viron merimuseo

7.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

18.9.–18.9 Tallinn Fringe Festival, Tallinna Järjestyksessään kymmenennen komedia- ja viihdefestivaalin viimeinen ohjelmaviikko tarjoaa kaupunkiin saapuville vieraille ja paikallisille runsaasti kansainvälisiä … Lue lisää

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää