Tuoretta tietoa Virosta
26.3.2021 | Viro

Viron koronatilanne 26.3.2021: 1 151 uutta tartuntaa – Rekisteröityjä koronavirustartuntoja yhteensä jo yli 100 000

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Viron koronatilanne 26.3.2021: 1 151 uutta tartuntaa – Rekisteröityjä koronavirustartuntoja yhteensä jo yli 100 000

 

Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 1 151 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Tallinna on edelleen pahin tautipesäke.

Rokotteen on saanut 185 910 ihmistä eli 13,9 prosenttia väestöstä.

Pandemian aikana on Virossa todettu 101 587 koronavirustartuntaa. Väkiluvultaan neljä kertaa suuremmassa Suomessa on rekisteröity noin 75 000 koronavirustartuntaa.

Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (709), joista Tallinnassa 530. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Itä-Virun maakunnassa (114) ja Länsi-Virun maakunnassa (89).

Rajoitusten ja rokotusten ansiosta on koronavirustartuntojen määrä kääntynyt hienoiseen laskuun. Viron ilmaantuvuusluku on nyt 1 452,5. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on noin 170.

Sairaalahoidossa on 699 ihmistä, joista tehohoidossa on 66 potilasta. Vuorokauden aikana koronaan kuoli 11 ihmistä. Koronavirukseen on Virossa kuollut 847 ihmistä.

Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.

 

Koronarokotteen on saanut 185 910 ihmistä

Koronarokotteen on saanut Virossa 185 910 ihmistä, joista 59 695 on saanut kaksi rokoteannosta. Ensi viikolla on Viroon tulossa ennätyksellisen suuri määrä koronarokotteita, yli 64 000 annosta.

Maassa on rokotettu tähän mennessä terveydenhuollon henkilöstöä, hoivakotien asukkaita, iäkkäitä ihmisiä, opettajia ja muuta kouluhenkilökuntaa. Riskiryhmien rokotukset ovat myös alkaneet.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 ilmaantuvuusluku koronakartta koronakuolema koronarokote rokote tallinna koronavirus Viro

10.4.2021 | Viro

Tallinkin laivoilla voi tehdä perjantaisin koronaviruspikatestin

Tallinkin laivoilla voi tehdä perjantaisin koronaviruspikatestin

  Tallink tarjoaa yhteistyökumppaninsa Farmatarin kanssa laivamatkustajille perjantaisin maksullisia koronaviruspikatestejä Helsinki–Tallinna -reitillä kulkevilla aluksillaan Megastar ja Star. Antigeeni- ja vasta-ainetestit … Lue lisää

9.4.2021 | Viro

Viron koronatilanne 9.4.2021: tartuntojen määrä vähenee – Koronavirukseen on kuollut jo yli tuhat ihmistä

Viron koronatilanne 9.4.2021: tartuntojen määrä vähenee – Koronavirukseen on kuollut jo yli tuhat ihmistä

  Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 677 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Koronavirustestejä tehtiin 5 519, joista … Lue lisää

7.4.2021 | Viro

Tallinnan satama jatkoi investointeja myös koronakriisin aikana

Tallinnan satama jatkoi investointeja myös koronakriisin aikana

  Tallinnan sataman vuoden 2020 tulos oli 28,5 miljoonaa euroa, mikä on 35,8 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tallinnan sataman … Lue lisää

6.4.2021 | Viro

Viron koronatilanne 6.4.2021: tartuntojen määrän kasvu taittunut – Ilmaantuvuusluku on jo alle tuhat

Viron koronatilanne 6.4.2021: tartuntojen määrän kasvu taittunut – Ilmaantuvuusluku on jo alle tuhat

  Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 899 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Tallinna on edelleen pahin tautipesäke. … Lue lisää

4.4.2021 | Viro

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä!

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä!

   

3.4.2021 | Viro

Huhtikuun ensimmäinen ViroVisa. Testaa tietosi Virosta!

Huhtikuun ensimmäinen ViroVisa. Testaa tietosi Virosta!

  1. Kuinka suuri on Viron pinta-ala? A. Noin 45 000 km2 B. Noin 85 000 km2 C. Noin 155 … Lue lisää

1.4.2021 | Viro

Viron koronatilanne 1.4.2021: tartuntojen määrä laskussa – Yli 200 000 ihmistä rokotettu

Viron koronatilanne 1.4.2021: tartuntojen määrä laskussa – Yli 200 000 ihmistä rokotettu

  Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 832 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Tallinna on edelleen pahin tautipesäke. … Lue lisää

31.3.2021 | Viro

Erityisjärjestely Suomesta Viroon matkustaessa päättyy – 5. huhtikuuta alkaen joutuvat kaikki kymmenen päivän karanteeniin

Erityisjärjestely Suomesta Viroon matkustaessa päättyy – 5. huhtikuuta alkaen joutuvat kaikki kymmenen päivän karanteeniin

  Viro alkaa soveltaa 5. huhtikuuta alkaen Suomesta, Latviasta ja Liettuasta Viroon tuleviin henkilöihin samoja rajoituksia kuin muista Euroopan maista … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge