17.4.2025 | Ravintolat
Vietä herkullinen pääsiäinen Muhulla ja Saarenmaalla
Ruokatapahtumassa saarten asukkaat avaavat aittojensa ovet vierailijoille.
Teksti Johanna Heinonen
Kuva Visit Estonia / Priidu Saart

Saaremaan ja Muhun kevät saa makoisan alun lauantaina 19. huhtikuuta, kun useat paikalliset kylät ja kotipihat avaavat ovensa Sahvrid toovad saladused välja -ruokatapahtumassa. Päivän aikana vierailijat pääsevät tutustumaan saariston makuihin, perinteisiin ja käsitöihin paikallisten kertomana ja valmistamina – juuri siellä, missä maut ja tarinat ovat saaneet alkunsa.
Tapahtuma järjestetään kello 11–16 välisenä aikana ja mukaan kannattaa varustautua käteisellä, kestokasseilla ja uteliaalla mielellä. Tapahtuman tavoitteena on tarjota aitoja kokemuksia ja yhteisöllistä tunnelmaa ilman turhaa kiirettä.
Makuja, käsitöitä ja keväisiä tuulahduksia
Useassa ”sahvrissa” myydään perinteisiä säilöttyjä herkkuja, perunoita, vihanneksia, siirappeja, leipomuksia, lihaa, kalaa sekä paikallisia käsitöitä. Tarjolla on myös paljon kahviloita, työpajoja ja lapsille suunnattuja ohjelmanumeroita, kuten askartelua.
Saaremaalla voit vierailla muun muassa Epi talun sahverissa, jossa myynnissä on talon omia säilykkeitä ja Mustjalan sinappeja. Karalan kylätalolla taas on pop-up-kahvila ja työpajoja, kuten munien värjäystä. Tõllun tilalla on tarjolla Gotlannin lampaan lihaa, tyrnimarjoja ja tuorepuristettua omenamehua.
Muhun saarella puolestaan Hellamaan kyläkeskus tarjoaa muun muassa kuivattua kalaa, käsintehtyjä makeisia ja linnunpönttöjä. Jüri-Jaanin tilalla toimii puutarhamyymälä ja pieni ravintola, jossa voi maistaa paikallisten puutarhureiden valmistamia suolaisia herkkuja.
Paikallisuutta parhaimmillaan
Tapahtumassa on mukana yhteensä lähes 20 toimijaa eri puolilta Saaremaata ja Muhua. Jokaisella vierailukohteella on oma tarinansa ja tunnelmansa, osa toimii kotipihoilla, toiset kylätaloissa tai vanhoissa aitoissa. Myyntipöytien takaa löytyvät tekijät itse, valmiina kertomaan tuotteidensa taustoista ja jakamaan reseptejä. Tapahtuma on oiva tilaisuus astua hetkeksi saariston sydämeen, nähdä, maistaa ja kokea sen aito tunnelma ja kotitekoiset herkut.
Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä.
Lue lisää samasta aiheestafestivaalit
kahvilat
pääsiäinen
ravintolat
ruoka
tapahtumat
tapahtumat Saarenmaalla
2.9.2026 | Ravintolat
Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa
Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
2.9.2026 | Ravintolat
Tallinnaan avattiin itsepalvelu-pikanuudeliravintola
Ravintoloita mahtuu maailmaan monenlaisia. On pikaruokapaikkoja ja -kioskeja, nostalgiahenkisiä ruokaloita sekä kriitikkolistausten kärkeen yltäviä fine dining -päivällispaikkoja seitsemän tai yhdeksän … Lue lisää
6.8.2026 | Ravintolat
Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä
Historiallinen Rotermannin kortteli tunnetaan urbaanista arkkitehtuuristaan ja kaupungin kuumimmista ravintoloistaan. Alueesta onkin tullut Tallinnan uusi iltaelämän keskus. Yhtenä kirkkaimpana tähtenä … Lue lisää
5.8.2026 | Ravintolat
Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026
Yhdeksättä kertaa järjestettävää Peipsin ruokakatu -tapahtumaa (Peipsi Toidutänav) vietetään 15.–16.8. Peipsijärven rantaseuduilla Itä-Virossa. Tapahtuma ulottuu eteläiseltä Setomaalta pohjoiseen Vasknarvaan asti. … Lue lisää
3.8.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen
Tallinnan ravintolatarjonta saa heinäkuun alussa herkullisen lisän, kun aidoista italialaisista mauistaan tunnettu LaBocca avaa uuden ravintolan Telliskiveen. Sataman ja Rotermannin … Lue lisää
30.7.2026 | Ravintolat
7
Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka
Kun suuntaa auton keulan kohti Saaremaata ja rantautuu Kuivastun satamaan, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Päätien varressa, vain muutaman kilometrin … Lue lisää
27.7.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Telliskivi on kesän gourmet-kohde
Jos Tallinnasta pitäisi valita yksi paikka, jossa viettää aikaa tänä kesänä, on se Telliskivi TLN. Baltian rautatieaseman ja Vanhankaupungin rajalla … Lue lisää
23.7.2026 | Ravintolat
Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä
Kun saapuu Maidla Nature Resortiin, huomio kiinnittyy ensimmäisenä pysäköintialueeseen. Se on pieni – ja juuri se kertoo paljon paikasta. Entinen … Lue lisää