Tuoretta tietoa Virosta
8.3.2018 | Viro

Verottajan kanssa kannattaa olla muuttohetkellä kaveri

Verottajan kanssa kannattaa olla  muuttohetkellä kaveriVeroasiantuntija Salla Koivuahon mukaan suomalaiset osaavat jo selvittää veroasiansa paremmin ennen Viroon-muuttoa. Sotkuja on vähemmän.

Veroasiantuntija Salla Koivuaho tallinnalaisesta Koivuaho OÜ:stä tuntee suomalaisten verotusmurheet ulkomaille muuton yhteydessä.

”Yleisin harhaluulo on se, että sinä päivänä kun muuttaa Suomesta, niin Suomen verotus ei enää itseä koske”, Koivuaho sanoo.

 

Suomen verottajalle ei kuitenkaan voi noin vain vilkuttaa jäähyväisiä laivan kannelta. Viroon pysyvästi muuttava suomalainen on yleisesti verovelvollinen Suomeen muuttovuoden ja sitä seuraavan kolmen vuoden ajan – enimmillään siis käytännössä neljä vuotta, jos muutto osuu alkuvuoteen.

Kahteen maahan ei tarvitse veroa maksaa. Sen estävät kaksinkertaisen verotuksen kieltävät maidenväliset sopimukset.

”Jos henkilö saa Virosta tuloa, hän maksaa siitä veron Viroon. Tulo ja siitä Virossa maksettu vero tulee ilmoittaa Suomen verotukseen, jossa se vähennetään.”

 

Yleisestä verovelvollisuudesta Suomeen voi silti päästä eroon nopeammin kuin 3–4 vuodessa, jos Suomeen ei ole verottajan määrittelemiä olennaisia siteitä.

”Ehdot ovat hyvin selvät. Suomessa ei saa olla itsellä käytössä asuntoa – tosin kesämökki voi olla. Suomeen ei voi jäädä puolisoa tai alaikäisiä lapsia. Henkilö ei voi enää kuulua Suomen sosiaaliturvaan. Ei myöskään voi olla yritystoimintaan liittyviä olennaisia siteitä, kuten olla yrityksen toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen”, Koivuaho listaa.

Jos nämä asiat ovat kunnossa, verotus voi siirtyä muutossa saman tien Viroon. Koivuaho kuitenkin muistuttaa, että mikään asia ei ”siirry” automaattisesti, vaan verottajalle pitää itse ilmoittaa olennaisten siteiden katkeamisesta.

 

Koivuaho korostaa omaa aktiivisuutta muuttohetkellä. Ei voi olettaa, että verottaja tai Kela soittavat perään, jos jokin on pielessä. Toki laitokset saattavat ottaa yhteyttä, mutta kenties vasta tilanteessa, jossa onkin esimerkiksi mätkyjä maksettavana.

 

Aiemmat Suuntana Viro -sarjan aiheet:

Syyskuu 2017: Perustietoa Viroon-muuttamisesta

Lokakuu 2017: Asunnon vuokraaminen Virossa

Marraskuu 2017: Asuinpaikan rekisteröinti ja id-koodin anominen

Joulukuu 2017: Id-kortin hankkiminen

Tammikuu 2018: Perhelääkärin valitseminen Virossa

Helmikuu 2018: Viroon muuttavan eläkeläisen täytyy huolehtia Kela-asiat kuntoon

 

Suuntana Viro on juttusarja, jossa TBG antaa neuvoja Viroon muuttavalle suomalaiselle. Kerromme mm. yrityksen perustamiseen, asunnon vuokraamiseen ja ostamiseen, verotukseen ja terveydenhoitoon liittyvistä asioista.

 

Teksti Silja Hurskainen, Kuva Salla Koivuaho

Lue lisää samasta aiheesta

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää