Tuoretta tietoa Virosta
6.2.2026 | Viro

Ülemiste haluaa 24/7-kaupunginosaksi

Teksti Timo Raussi

Kuvat Lehdistökuvat / Gunnar Kurusk ja Rail Baltic

Ülemiste haluaa 24/7-kaupunginosaksiT1:n puolelta yli radan katsoen oikealta pilkottaa Ülemiste-keskus ja keskellä uusi hotellitorni.

 

Tallinnassa lentokentän sekä Narvaan ja Tarttoon vievän rautatien välissä sijaitseva Ülemiste City -toimistotaloalue muuntuu jo lähivuosina matkailijoita ja asukkaita kiinnostavaksi, elämää ympäri vuorokauden sykkiväksi minikaupunginosaksi. Näin uskoo aluetta Ülemiste-kauppakeskuksen ja Mainor-kiinteistökehitysyhtiön avulla hallitseva, Viron menestyksekkäimpiin yrittäjäsukuihin kuuluva Pärnitsan perhe.

Muutoksen vetureita on kolme tai oikeastaan jopa neljä. Parhaillaan T1- ja Ülemiste-kauppakeskusten väliin rakennetaan tulevaisuuden Rail Baltic -junia sekä näillä tietämin vuodesta 2028 alkaen nykyisiäkin Viron sisäisiä junayhteyksiä palvelevaa Linda-terminaalia. Lentokentälle kulkevat raitiovaunut pääsevät takaisin reitilleen sen ali tulevan kesän aikana. Valmistuttuaankin Linda jää tosin keskuksista irralliseksi ”torsoksi” eli suoria sisäkulkuyhteyksiä tarjoamattomaksi ylikulkusillan ja odotussalin yhdistelmäksi.

Toinen alueen kehitystä tukeva trendi on Tallinnan lentokentän jo pari vuotta kasvaneet matkustajamäärät. Niiden odotetaan vielä jopa kaksinkertaistuvan terminaalilaajennuksen myötä vuoteen 2030 mennessä.

 

Linda-terminaali on sisältä kovin pelkistetty Viron ja Rail Baltica -junien odotussali.

 

Ülemiste-keskus ympäristöineen mullistuu

Jo tänään Ülemiste kuhisee päiväsaikaan elämää. Viron suurimmassa kauppakeskuksessa, jota johtaa Mainorinkin halltuksessa istuva Guido Pärnits, vieraili viime vuonna 7,1 miljoonaa asiakasta. Osa heistä on toimistotyöntekijöitä, joita arkisin alueella on kerrallaan jopa 18 000. Jos medialle eilen esitetyt visiot toteutuvat, siirtää kauppakeskus pääsisäänkäyntinsä Lindan valmistumisen myötä niin sanotusti takaseinustalleen eli juna-aseman ja nykyisen parkkihallinsa puolelle.

Keskus aikoo laajentua myös alas- ja ylöspäin. Suunnitteilla on pysäköinti- ja logistiikkatilojen vienti maan alle sekä maanpäällisten uusien liiketilojen päälle rakennettavat asuntokerrokset hieman espoolaisen Iso Omenan tyyliin. Uuden pääsisäänkäynnin ja Lindan ylikulkusillan alkupään edustalle on tarkoitus maisemoida Eurooppa-puistoksi kutsuttava jalankulkuaukio.

Mainor-kehitysyhtiö, jonka toimitusjohtaja on Guidon poika Sten Pärnits, etsii puolestaan rahoitusta useampaankin projektiin. Yksi niistä on saman aukion reunalle kohoava peräti 24-kerroksinen, muun muassa hotellin ja konferenssikeskuksen sisältävä tornitalo. Sen ulkoilmeestä vastaa Linda-terminaalinkin luonut Zaha Hadid -arkkitehtitoimisto.

 

Toimistotaloalueelle on tarkoitus rakentaa 400 asuntoa, mutta mitenhän niiden viihtyvyyteen lentomelu vaikuttaa?
Lentokentän ja junaradan välinen Ülemiste tihenee uusien asuin-, toimisto- ja vapaa-ajan rakennusten myötä.

 

Kylpylä, asuntoja ja vanhainkoti

Jotta Ülemiste City muuntuisi vain päivisin aktiivisesta työpaikkakeskittymästä 24/7-yhteisöksi, tarvitsee se hotellin ohella lisää vapaa-ajan palveluja sekä käyttäjiä niille. Mainor onkin solminut jo aiesopimuksen, joka tuo nykyisten toimistotalojen väliin vuodeksi 2028 Mustamäen Elamus Span ja Viimsi Span kaltaisen sauna- ja kylpyläkeskuksen. Ravintoloiden osalta, jotka toistaiseksi ovat keskittyneet vain lounastarjoiluun, ei Mainor kommentoi muuta kuin sen, että kysynnän ja tarjonnan tasapainoa ohjailee vapaa markkinatalous.

Jo nyt Ülemistessä toimii IT-, rahoitus-, fintech- ja terveysteknologiayritysten seassa runsaasti erilaisia työterveys-, lääkäri- ja kuntoutuspalveluja tarjoavia yrityksiä. Niiden valikoima täydentyy vuonna 2027 hoivapalveluilla eli kolmanteen valmistuvaan terveystaloon muuttavalla yksityisellä vanhainkodilla. Mainorin vuoteen 2030 tähtäävä visio sisältää myös ainakin 400 kerrostaloasunnon rakennuttamisen. Niiden myötä Ülemistessä voi jatkossa asua, työskennellä tai oppia päivittäin jopa 25 000 ihmistä.

Pääomaa kaiken edellä kerrotun toteuttamiseen Pärnitsat kertovat tarvittavan noin 500 miljoonaa euroa. Kehitysyhtiö valmisteleekin kansainvälisille sijoittajille aiotun joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskua.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
junat kauppakeskus kylpylä lentoasema Rail Baltic ravintolat Tallinna Ülemiste

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää