11.1.2020 | Ravintolat
Suosittu Chicago 1933 sai uuden kodin Rotermannista
Juomien lisäksi Chicago 1933 -ravintolassa on päivittäin tarjolla elävää musiikkia.
Tallinnan vanhankaupungin kulmalla sijainnut Chicago 1933 -baariravintola on saanut uuden sijainnin Rotermannin liikekorttelista, jo toimintansa lopettaneen ravintola Alter Egon entiseltä liikepaikalta. Marraskuun lopulla uudessa osoitteessa auennut Chicago 1933 pitää edelleen kiinni hyväksi havaitusta, ylellisen tuntuisesta, mutta pääasiassa hintaystävällisestä konseptistaan.
Muhkeilla nahkasohvilla, -tuoleilla ja looseissa on helppo unohtaa Viron pääkaupungin keskustan hälinä ja pudottaa kierroksia olut- tai viinilasin, viskimoukun tai cocktailin ääressä. Chicago 1933:ssa on myös keittiö, josta saa peruspurtavaa pikkunaposteltavista pihviin, pastaan ja lohiannokseen.
Paikka on auki jokaisena viikonpäivänä, ja joka ilta Chicago 1933 tarjoaa myös elävää musiikkia. Jazz-, soul- ja bluespainotteinen musiikkitarjonta hivelee erityisesti perinnetietoista sävelkorvaa. Illan musiikkiohjelma alkaa klo 21 ja 22.30 välillä viikonpäivästä riippuen.
Baarin musiikki-iltoihin on aina maksuton pääsy. Chicago 1933 onkin sekä paikallisten että maassa vierailevien jazzin ystävien suosiossa, jopa siinä määrin, että pöytävarausta suositellaan, ainakin viikonloppuilloille.
Baarin nimi viittaa tietenkin Yhdysvalloissa, Illinoisin osavaltoissa sijaitsevaan Chicagon kaupunkiin, joka oli Yhdysvaltain kieltolain aikana kenties kauden kiivain kiistatanner. Myös baarin sisustus ja yleistyyli jäljittelevät oivallisesti tuon aikakauden suuntauksia. 1933 oli vuosi, jolloin kieltolaki USA:ssa kumottiin.
Chicago 1933, Roseni 8, Tallinn
Teksti Vesa Häkli, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestabaari tallinna
hyvä baari tallinna
hyvä klubi tallinna
hyvä ravintola tallinna
jazzklubi tallinna
livemusaa tallinna
live musiikkia tallinna
yökerho
6.8.2026 | Ravintolat
Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä
Historiallinen Rotermannin kortteli tunnetaan urbaanista arkkitehtuuristaan ja kaupungin kuumimmista ravintoloistaan. Alueesta onkin tullut Tallinnan uusi iltaelämän keskus. Yhtenä kirkkaimpana tähtenä … Lue lisää
5.8.2026 | Ravintolat
Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026
Yhdeksättä kertaa järjestettävää Peipsin ruokakatu -tapahtumaa (Peipsi Toidutänav) vietetään 15.–16.8. Peipsijärven rantaseuduilla Itä-Virossa. Tapahtuma ulottuu eteläiseltä Setomaalta pohjoiseen Vasknarvaan asti. … Lue lisää
3.8.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen
Tallinnan ravintolatarjonta saa heinäkuun alussa herkullisen lisän, kun aidoista italialaisista mauistaan tunnettu LaBocca avaa uuden ravintolan Telliskiveen. Sataman ja Rotermannin … Lue lisää
30.7.2026 | Ravintolat
7
Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka
Kun suuntaa auton keulan kohti Saaremaata ja rantautuu Kuivastun satamaan, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Päätien varressa, vain muutaman kilometrin … Lue lisää
27.7.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Telliskivi on kesän gourmet-kohde
Jos Tallinnasta pitäisi valita yksi paikka, jossa viettää aikaa tänä kesänä, on se Telliskivi TLN. Baltian rautatieaseman ja Vanhankaupungin rajalla … Lue lisää
23.7.2026 | Ravintolat
Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä
Kun saapuu Maidla Nature Resortiin, huomio kiinnittyy ensimmäisenä pysäköintialueeseen. Se on pieni – ja juuri se kertoo paljon paikasta. Entinen … Lue lisää
20.7.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta
Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää
16.7.2026 | Ravintolat
Riva tarjoaa Michelin-tason ruokaa sataman kupeessa
Riva on uusi tallinnalainen kalaravintola, joka on päässyt uusimpaan Michelin-oppaaseen. Ravintola sijaitsee Sadama-kadulla, samassa rakennuksessa arvostetun Hyatt Place Tallinn -hotellin … Lue lisää