Tuoretta tietoa Virosta
8.12.2017 | Ravintolat

Pikku-Amerikka keskellä Pärnua

Pikku-Amerikka keskellä PärnuaRavintolan hampurilaisannokset ovat reiluja.

Kävelykadun Bison tarjoilee burgereita ja muita herkkuja rapakon takaa.

 

Bison-ravintola on monelle tuttu näky Pärnun Rüütli-kadulla. Ravintola luonnehtii itseään amerikkalaiseksi ravintolaksi virolaisin maustein.

Ruokalistalta löytyykin hampurilaisia, pihvejä ja ribsejä, mutta myös kevyempää purtavaa, kuten lohikeittoa ja salaatteja.

Virolais-amerikkalainen miksaus näkyy muun muassa alkuruuissa. Tarjolla on niin valkosipulileipiä kuin BBQ-kanansiipiäkin.

 

Grilliruuat ovat kuitenkin ravintolan käyntikortteja. Tarjolla on kanan filettä, lohipihvejä ja porsaan sisäfilettä BBQ-kastikkeella. Naudan sisäfile punaviinikastikkeen kera on listan kallein annos, 21 euroa.

Hampurilaisvalikoimasta voi valita juusto- tai pekoniburgerin tai vaikkapa hampurilaisen ilman sämpylää. 

 

Testiryhmämme söi juustohampurilaisen ja Bisonin nimikkohampurilaisen. Molemmat burgerit keräsivät kiitosta runsaista, mehukkaista kasviksistaan. Välissä oli muun muassa jääsalaattia, tomaattia, punasipulia ja suolakurkkua.

Suurin ero annosten välillä oli pihveissä. Bison-burgerin välissä oli naudan file ja juustohampurilaisen välissä naudan jauhelihapihvi. Molempia burgereita siivitti makea BBQ-kastike.

Ranskalaiset perunat ja muut lisukkeet voi valita listalta erikseen. 

Listalta olisi löytynyt jälkiruuaksi suklaa- ja juustokakkua tai vaikkapa pirtelöä, mutta tuhdin burgeriannoksen jälkeen tilaa sille ei enää löytynyt.

Mistä löytää?

Bison, Rüütli 14, Pärnu.

www.bisonhouse.ee

 

Teksti ja kuva Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
amerikkalaisravintola grilli hampurilainen

2.9.2026 | Kulttuuri

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Tallinnaan avattiin itsepalvelu-pikanuudeliravintola

Tallinnaan avattiin itsepalvelu-pikanuudeliravintola

Ravintoloita mahtuu maailmaan monenlaisia. On pikaruokapaikkoja ja -kioskeja, nostalgiahenkisiä ruokaloita sekä kriitikkolistausten kärkeen yltäviä fine dining -päivällispaikkoja seitsemän tai yhdeksän … Lue lisää

6.8.2026 | Ravintolat

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Historiallinen Rotermannin kortteli tunnetaan urbaanista arkkitehtuuristaan ja kaupungin kuumimmista ravintoloistaan. Alueesta onkin tullut Tallinnan uusi iltaelämän keskus. Yhtenä kirkkaimpana tähtenä … Lue lisää

5.8.2026 | Ravintolat

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Yhdeksättä kertaa järjestettävää Peipsin ruokakatu -tapahtumaa (Peipsi Toidutänav) vietetään 15.–16.8. Peipsijärven rantaseuduilla Itä-Virossa. Tapahtuma ulottuu eteläiseltä Setomaalta pohjoiseen Vasknarvaan asti. … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ravintolat

LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Mainos LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Tallinnan ravintolatarjonta saa heinäkuun alussa herkullisen lisän, kun aidoista italialaisista mauistaan tunnettu LaBocca avaa uuden ravintolan Telliskiveen. Sataman ja Rotermannin … Lue lisää

30.7.2026 | Ravintolat

camera icon7
Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Kun suuntaa auton keulan kohti Saaremaata ja rantautuu Kuivastun satamaan, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Päätien varressa, vain muutaman kilometrin … Lue lisää

27.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Mainos Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Jos Tallinnasta pitäisi valita yksi paikka, jossa viettää aikaa tänä kesänä, on se Telliskivi TLN. Baltian rautatieaseman ja Vanhankaupungin rajalla … Lue lisää

23.7.2026 | Ravintolat

Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä

Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä

Kun saapuu Maidla Nature Resortiin, huomio kiinnittyy ensimmäisenä pysäköintialueeseen. Se on pieni – ja juuri se kertoo paljon paikasta. Entinen … Lue lisää