Tuoretta tietoa Virosta
24.4.2018 | Viro

Koulutielle Virossa

Koulutielle VirossaTarton suomalaisen koulun oppilaat opiskelevat tiiviissä yhteistyössä Tarton kansainvälisen koulun kanssa viihtyisässä vastaremontoidussa koulutalossa.

Suomalaisperheen lapsille on muuttovaiheessa tarjolla useita kouluvaihtoehtoja.

 

Ulkomaille muuttavan perheen muuttovaiheen tärkeimpiä ratkaisuja on koulun löytäminen perheen lapsille. Koulupaikan löytyminen voi ratkaista sen, voiko perheen aikuinen ottaa vastaan esimerkiksi tarjotun työpaikan.

Viroon muuttavalla suomalaisperheellä on tässä suhteessa varsin hyvä tilanne: muuttaja voi valita useammasta sopivasta kouluvaihtoehdosta.

Täysin suomalaiselle ja vaikkapa lyhyellä työkomennuksella olevalle perheelle sopivin vaihtoehto voi olla suomalainen koulu. Tallinnan ja Tarton suomalaiset koulut ovat Suomen valtion ylläpitämiä virallisia ulkosuomalaisia kouluja, joissa opiskellaan normaalin suomalaisen opetussuunnitelman mukaan.

Suomalaiseen kouluun menemällä lapset voivat jatkaa opintojaan tutussa koulusysteemissä, suomen kielellä ja pääosin suomalaisten opettajien opettajana.

 

Useamman kulttuurin tai pitkään ulkomailla asuville perheille voivat sopivia vaihtoehtoja olla Tallinnan Eurooppa-koulu (Tallinn European School) ja Viron kansainvälinen koulu Tallinnassa (International School of Estonia).

Eurooppa-koulun ensisijainen oppilasryhmä ovat lapset, joiden vanhemmat työskentelevät Euroopan unionin virastoissa, mutta kouluun pääsee myös muita lapsia. Koulussa opiskellaan pääosin englannin kielellä, mutta oppilaille on myös heidän oman äidinkielensä opetusta. Suomenkielisille oppilaille on siten opetusohjelmassa suomen tunteja.

 

Kansainvälinen koulu on Viron ainoa IB World School -koulu. Vuonna 1995 perustetussa koulussa on tällä hetkellä oppilaita noin 30 eri maasta. Koulussa opiskellaan englannin kielellä seitsemää eri aineryhmää. Koulumaksuiltaan kansainvälinen koulu on selvästi hintavin.

Suomesta muuttava perhe voi myös laittaa lapsensa tavalliseen virolaiseen peruskouluun. Se voi kuitenkin olla melko haastava ratkaisu, jos lapsi ei lainkaan osaa viron kieltä. Peruskoulutus on Virossa kirjoilla oleville maksutonta. Koulujärjestelmä on melko samankaltainen kuin Suomessa.

Kevät on tyypillinen hakuaika kaikkiin kouluihin, mutta oppilaita otetaan vastaan myös muina vuodenaikoina, jos koulupaikkoja on vapaana. Kaikkien koulujen internet-sivuilta löytyy tarkemmat tiedot hakuajoista ja -menetelmistä. 

 

Mistä löytää?

Tallinnan suomalainen koulu, Vase 9a, Tallinna www.suomalainenkoulu.ee

Tarton suomalainen koulu, J. Liivi 2d, Tartto www.tartonkoulu.net

Tallinn European School, Keevise 2, Tallinna https://tes.innove.ee/

International School of Estonia, Juhkentali 18, Tallinna https://ise.edu.ee/

Aiemmat Suuntana Viro -sarjan aiheet:

Syyskuu 2017: Perustietoa Viroon-muuttamisesta

Lokakuu 2017: Asunnon vuokraaminen Virossa

Marraskuu 2017: Asuinpaikan rekisteröinti ja id-koodin anominen

Joulukuu 2017: Id-kortin hankkiminen

Tammikuu 2018: Perhelääkärin valitseminen Virossa

Helmikuu 2018: Viroon muuttavan eläkeläisen täytyy huolehtia Kela-asiat kuntoon

Maaliskuu 2018: Verottajan kanssa kannattaa olla muuttohetkellä kaveri

Suuntana Viro on juttusarja, jossa TBG antaa neuvoja Viroon muuttavalle suomalaiselle. Kerromme mm. yrityksen perustamiseen, asunnon vuokraamiseen ja ostamiseen, verotukseen ja terveydenhoitoon liittyvistä asioista.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
eurooppa-koulu ib-koulu international school of estonia koulumaksu tallinnan suomalainen koulu tallinn european school tarton kansainvälinen koulu tarton suomalainen koulu

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää