8.12.2018 | Ravintolat
Kesäpääkaupungin ravintolatarjonta uudistuu
Huonoon kuntoon päässyt Kuninga-kadun puutalo entisöitiin täysin. Uusissa tiloissa avattiin marraskuussa Pastoraat Cafe.
Syksy toi uusia tuulia Pärnuun, jossa avattiin uusia ravintoloita ja vanhoja suljettiin.
Suomalaisten kestosuosikki, Georg-kahvila, sulki ovensa lokakuun lopussa yllättäen. Vuodesta 1994 samalla paikalla toiminut ravintola oli myös monen paikallisen suosikkipaikka, joka oli tunnettu muun muassa seljankastaan.
Georgin tilalla avataan joulukuun alussa uusi ravintola Vehverments Bar & Tostadas.
Georgia vastapäätä sijaitseva Ephesus sulki ovensa talven ajaksi. Ikkunassa olevassa ilmoituksessa kerrotaan, että ravintola avaa ovensa jälleen 1. huhtikuuta.
Pärnun ehkäpä suosituin kahvila, Supelsaksad, on niin ikään suljettu toistaiseksi. Syynä on uuden Supelsaksad-kahvilan avaaminen Tallinnaan Mere puiesteelle. Pärnun Supelsaksad kuitenkin avataan jälleen 18. joulukuuta.
Kaupungin uusin ravintola avattiin marraskuussa Kuninga- ja Pühavaimu-kadun kulmaukseen. Pitkään tyhjillään seissyt vanha puutalo kunnostettiin uuteen uskoon ja sen tiloissa avasi marraskuun lopussa Pastoraat Cafe.
Tyylikkäässä ravintolassa on tarjolla niin tuoreita leivonnaisia ja aamupalaakin kuin myös lämpimiä ruokia keitoista liharuokiin.
Pühavaimua voi viimeistään nyt kutsua Pärnun ikiomaksi ravintolakaduksi, jossa parinsadan metrin pätkällä on peräti kuusi ruokapaikkaa.
Mistä löytää?
Pastoraat Cafe, Kuninga 30, Pärnu.
www.facebook.com/pastoraatcafe
Teksti ja kuva Mikko Virta
Lue lisää samasta aiheestaavataan uudestaan
georg
pastoraat
pastoraat cafe
pärnun kahvilat
pühavaimu
suljettu
supelsaksad pärnu
26.5.2026 | Ravintolat
Teollista rosoa ja Välimeren makuja
Tallinnan trendikkäässä Telliskiven korttelissa, aivan Balti jaama -rautatieaseman ja torin kupeessa, sijaitseva Café Tempo on ravintola, joka ei huuda … Lue lisää
21.5.2026 | Ravintolat
Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa
Michelin-ravintolaopas julkaisi keskiviikkona vuoden 2026 suosittelulistansa Viron ravintoloista. Vaikka listalle nousi seitsemän uutta ravintolaa, tunnustusten määrä pysyi pienen vaihtuvuuden … Lue lisää
21.5.2026 | Ravintolat
Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola
Alun perin Põhjalan tehtaan miljööseen avattu Karjase Sai -leipomokahvila on laajentanut toimintaansa. Leipomo toimii nyt samassa tilassa Café Tempon … Lue lisää
18.5.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta
Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää
14.5.2026 | Ravintolat
Makumatkalle Keilaan
Keila ei ole kovin kaukana Tallinnasta, varsinkaan jos haluaa hyvää thairuokaa. Joskus jopa Google tietää, mihin herkkusuut kannattaa ohjata. … Lue lisää
12.5.2026 | Ravintolat
Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026
Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää
11.5.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa
Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää
11.5.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Huippuravintola meren rannalla
Kogu Resto sijaitsee meren äärellä Tallinnassa Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä, historiallisessaMalahhovin kalajalostamonrakennuksessa. Ravintolan sisustuksessa on yhdistetty onnistuneesti … Lue lisää