Tallinnan Stockmannin lähellä sijaitseva kissakahvila Nurri on koko perheelle sopiva paikka.
Kahvilan tuotevalikoimana on kevyttä ruokaa ja kuumia juomia. Salaatteina ovat muun muassa caesarsalaatti kanan tai katkarapujen kera. Ohukaisia on suolaisin ja makein lisukkein. Keittoja edustaa sieni- ja lohikeitto. Lapsille on myös pasta-annos.
Kakkuvalikoima on laaja. Niistä löytyy kaksi virolaislasten suosikkikakkua eli Kirjavan kissan (kirju kassi) ja Artur-kissan kakut.
Kissat ovat kuitenkin kahvilassa pääosassa. Ne ovat kotoisin kissojen turvakodista (viroksi kasside varjupaik). Kissoja on joka puolella: ikkunalaudalla, lasten leikkinurkkauksessa, baaritiskillä ja katon rajassa olevalla kiipeilytelineellä. Niitä voi kuvata ja silittää, mutta tietenkin eläinten ehdoilla. Välillä kissat poistuvat kahvilasalista omaan vessaansa, johon johtaa oma oviaukko.
Oma ohjelmanumeronsa on kissojen ruokahetki, kun keittiöstä tuodaan lautaset kaikille yhdeksälle kissalle. Sisäänpääsyä ja pois lähtöä kahvilaan pitää odottaa, koska henkilökunta avaa oven asiakkaille. Näin kissat eivät pääse vahingossakaan karkuteille.
Kahvila on avoinna arkisin kello 12.00–19.30 ja viikonloppuisin kello 11–20.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV, MIKKO SAVIKKO
Lue lisää samasta aiheesta
21.7.2024 | Ravintolat
8
Herkuttelua Viron Michelin-paikoissa
Suurin tunnustus on tähti, joita voi saada jopa kolme. Jos ravintola ei saa tähtiä, mutta on silti hyvätasoinen, sitä … Lue lisää
18.7.2024 | Ravintolat
Huippukokki tekee Muhussa burgereita
Saksalainen Stefan Berwanger toimi aiemmin keittiömestarina Muhun saaren Pädasten kartanon Aleksander-ravintolassa. Hänen vaimonsa oli saman paikan ravintolapäällikkö. Kiireisen huippuravintolan … Lue lisää
8.7.2024 | Mainos | Ravintolat
Mainos Maikrahv on Tallinnan ruhtinaallisin ravintola
Haaveiletko keskiaikaisen kreivin tai kreivittären elämästä? Nyt voit ainakin ruokailla kuin kuninkaallinen, kun suuntaat Tallinnan vanhaankaupunkiin keskiaikatyyliseen ravintola Maikrahviin! … Lue lisää
8.7.2024 | Mainos | Ravintolat
Mainos Vana Toomas – modernia virolaista ruokaa Raatihuoneentorin sydämessä
Vana Toomas -ravintola tarjoilee maittavaa virolaista ruokaa modernilla twistillä, paikallisista ainesosista valmistettuna. Puhtaat raaka-aineet ja Viron metsien ja puutarhojen … Lue lisää
7.6.2024 | Ravintolat
Suosittu ruokatapahtuma Pärnussa
Kesään kuuluu aurinkoinen sää sekä maittava ruoka ja juoma. Virossa voi nauttia näistä kaikista yhtä aikaa. Tulevana perjantaina ja … Lue lisää
27.5.2024 | Ravintolat
Vuoden 2024 MICHELIN Guide Estonia on julkaistu –
MICHELIN Guide Estonia 2024 julkaistiin viime viikolla. Tänä vuonna neljä uutta ravintolaa pääsi MICHELIN Guide Estonian listoille. Virossa on … Lue lisää
26.5.2024 | Ravintolat
Italialaisia makuja Tartossa
Niille, jotka etsivät hyvää italialaista ruokaa Tartossa, vastaus on lähes 20 vuoden ajan ollut La Dolce Vita. Mutta jos … Lue lisää
24.5.2024 | Ravintolat
Koko perheen ruokatapahtuma Narvassa
Loppukeväästä Virossa on tapana järjestää paljon erilaisia koko perheen ulkoilmatapahtumia ja kevätmarkkinoita. Huomenna 25. toukokuuta Viron itäisessä rajakaupungissa Narvassa … Lue lisää