Tuoretta tietoa Virosta
7.2.2025 | Ravintolat

Argentiinalainen, joka on grillannut tiensä asiakkaittensa sydämiin

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Siga la Vaca

Argentiinalainen, joka on grillannut tiensä asiakkaittensa sydämiinSiga la Vaca on näiden viiden vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa Kalamajan parhaiden ravintoloiden joukossa.

 

Simon Pedro de Rivi avasi Siga la Vacan Tallinnan Kalamajaan kesällä 2019 yhdessä yhteistyökumppaninsa Reigo Katalseppin kanssa. Tällä hetkellä ravintola on ainoa argentiinalainen pihvipaikka koko Pohjois-Tallinnan alueella.

”Kaikki ravintolamme ruoat grillataan elävällä tulella: äyriäiset, kalat, lihat ja kasvikset. Lihat tulevat meille enimmäkseen Argentiinasta, Uruguaysta ja Brasiliasta. Tärkeintä tässä työssä on kuitenkin grillata kaikki raaka-aineet oikealla tekniikalla”, Simon Pedro de Rivi kertoo. 

Nykyään lempiannoksiani Siga la Vacassa ovat grillatut jättikatkaravut, härän entrecote ja vaihtuvat lihalautaset, joita ravintola tarjoaa ruokalistan ulkopuolelta. Katkaravut on muuten grillattu niin onnistuneesti, että jopa kuoret voi halutessaan syödä. Pääruokien rinnalle kannattaa tilata aina esimerkiksi salaattia, grillattuja kasviksia tai perunalohkoja.

 

Argentiinalaisen ravintolan sisustus on rentoa ja värikästä. Seiniä koristavat matkakuvat Argentiinasta ja seinämaalaukset.

 

Palvelu pelaa ja tunnelma on rento

Siga la Vacan henkilökunta on asiantuntevaa ja ripeästi reagoivaa, mikä muistuttaa paljon enemmän välimerellistä palvelukulttuuria, kuin verkkaista virolaista. Tarjoilijat eivät seisoskele kattoon tuijotellen, vaan katsekontakteja asiakkaisiin luodaan luontevasti. Ruokasalissa on myös aina rento ja kodikas tunnelma. 

”Tätä nykyä meillä on jo satoja kanta-asiakkaita. Olen ymmärtänyt suomalaisten asiakkaidemme puheista, ettei Suomessa oikeastaan ole vastaavaa ruokapaikkaa, jossa valmistettaisiin tällä tavalla argentiinalaisia grilliruokia”, Simon Pedro de Rivi sanoo.

Viime vuonna Simon Pedro de Rivi laajensi toimintaansa avaamalla latinobaarin nimeltä Morena. Sekin sijaitsee Pohjois-Tallinnassa. Baarista saa eteläamerikkalaisia cocktaileja ja katuruokaa, kuten cevichejä, chilli con carnea ja tacoja. 

Näyttää siltä, että Simon Pedro de Rivi kumppaneineen on tullut jäädäkseen, ja onneksi näin. Saamme jatkossakin nauttia mutkattomasta argentiinalaisesta ruokakulttuurista Siga la Vacassa.

 

Siga la Vaca, Vabriku 6-1, Tallinna.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
argentiinalainen ravintola pihviravintola ravintolat ravintolat Kalamajassa ravintolat tallinnassa ruoka siga la vaca Simon Pedro de Rivi

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää