Kun laittaa verimakkaran päälle pekonisiivuja, on nälkä vasta seuraavana päivänä.
Kuldse Notsu Kõrts on Vanhankaupungin kotoisa krouvi.
Monikielinen puheensorina täyttää tilan Kuldse Notsu Kõrts -ravintolassa. Matkailijat ovat selvästi hoksanneet, että virolaisen keittiön kulmakiviin tutustuminen onnistuu Kultaisen Possun Krouvissa hyvin.
Alkuruokalistalla on muun muassa hapankurkkua, silliä ja virolainen juustovalikoima. Pääruokalistalla on vankkoja virolaisklassikoita: verimakkaraa, porsaanpotkaa ja hirvipaistia.
Testasimme alkuruuaksi sõir-nimistä etelävirolaista kotijuustoa. Juusto oli vahvasti kuminalla maustettu. Yhdessä paahdetun leivän ja puolukkahillon kanssa kokonaisuus oli oikein maukas.
Kun kerran virolaisravintolaan tultiin, niin pääruuaksi valikoituivat verimakkarat hapankaalin, marinoidun kurpitsan, puolukkahillon ja paistettujen perunoiden kera. Laihduttajat älkööt vaivautuko: annos oli koristeltu kahdella paksulla pekonisiivulla. Oli hyvää ja täyttävää!
Jälkiruuaksi pyysimme tarjoilijalta kevyintä ja pienintä annosta. Saimme rahkavaahtoa raparperihillon kera. Raparperi tuo aina kotoisen ja kesäisen tunnelman ruokaan.
Vaikka ravintola oli aivan täynnä, palvelu pelasi hämmästyttävän nopeasti ja ystävällisesti. Sisustuskin on viihtyisä ja valoisa. Viereisessä pöydässä jätettiin komea 12 euron tippi.
Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää
6.11.2025 | Ravintolat
Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä
Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää
4.11.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia
Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Suosittu Lido-ravintola on avattu Rotermannin kortteliin!
Bistro- ja ravintolaketju Lido avasi kesällä uuden ravintolan Tallinnan keskustaan, Apollo Plazaan (entinen Coca Cola Plaza). Tämä jo viides … Lue lisää
29.10.2025 | Ravintolat
Tallinnassa järjestetään laskiaispullafestivaali
Vaikka onkin vielä lokakuu, voimme siitä huolimatta vilkaista myös ensi vuoden tapahtumia. Laskiaisena Tallinnassa juhlistetaan jälleen laskiaispullia. Kahvilat tarjoavat … Lue lisää
26.10.2025 | Ravintolat
Tervetuloa Tallinnan ravintolaviikolle
Tallinnan fine dining -tarjonta on kehittynyt huimasti vuosien varrella, ja tänä vuonna sekä paikalliset että matkailijat voivat nauttia virolaisen … Lue lisää
23.10.2025 | Ravintolat
Humalafest 2025 esittelee 200 virolaista ja ulkomaista käsityöolutta
Kalamajassa juhlitaan käsityöolutta lauantaina 25. lokakuuta Humalakoda -panimoravintolassa. Paikan päällä 20 virolaista ja ulkomaista panimoa esittelevät parhaimpia oluitaan ja … Lue lisää
9.10.2025 | Ravintolat
Vieläkö Tallinnassa saa lounaan viidellä eurolla?
Hintojen noustessa Postimees selvitti, voiko Tallinnan ravintolassa enää syödä lounaan viidellä eurolla. Vastaus on kyllä, jos tietää minne mennä. … Lue lisää