Tuoretta tietoa Virosta
14.4.2020 | Viro

Verkkouutinen Viru-hotellin johtaja Klaus Ek: ”Meille on tärkeää, että ihmiset uskaltavat taas matkustaa”

Viru-hotellin johtaja Klaus Ek: ”Meille on tärkeää, että ihmiset uskaltavat taas matkustaa”Kolmisen vuotta Viru-hotellia Tallinnassa luotsannut Klaus Ek uskoo, että matkailu toipuu koronakriisistä.

Koronakriisi on kurittanut matkailua kovalla kädellä Virossa. Se on vaikuttanut merkittävästi myös hotellien toimintaan.

The Baltic Guide tiedusteli Original Sokos Hotel Virun johtajalta Klaus Ekiltä, miten koronakriisi on koskettanut hotellia ja miltä tulevaisuus näyttää.

”Tällä hetkellä tunnelma on hieman odottava. Kyllähän tässä suht koht rohkaisevia tuloksia on epidemian kehittymisen näkökulmasta. Tuntuvat purevan nämä rajoitustoimenpiteet sekä Virossa että meille hyvin tärkeässä markkinassa eli Suomessa”, Klaus Ek toteaa.

Suomalaisessa hotellibrändissä on suhteellisesti enemmän suomalaisia asiakkaita kuin muissa Tallinnan hotelleissa. Ekin mukaan heitä on keskimäärin yli puolet asiakkaista.

 

Tulevaisuuden suhteen Klaus Ek on varovaisen optimistinen. Hän toivoo, että matkailijat pääsisivät taas liikkumaan viimeistään kesäkuun alussa, jolloin korkea sesonki perinteisesti alkaa.

”Kyllä mä haluan uskoa, että tämä tästä rauhoittuu. Onhan meillä esimerkkejä muutamasta Euroopan maasta, joissa rajoituksia aletaan jo tällä viikolla höllentämään. Sillä tavalla en näe syytä, miksi sitä ei voisi meilläkin tapahtua.”

”Meille on tärkeää, että ihmiset pystyvät ja uskaltavat taas matkustaa”, hän sanoo.

 

Viron hallitus tukee matkailua kriisin aikana 25 miljoonalla eurolla. Tuki on Klaus Ekin mukaan tervetullut, vaikka hän epäileekin sen riittävyyttä.

”Se on hyvä aloitus, mutta se ei tule riittämään”, hän sanoo.

Klaus Ekin mukaan tuen pitäisi olla vähintään kolminkertainen. Rakentava vuoropuhelu valtion ja matkailutoimijoiden välillä kuitenkin jatkuu.

”Kaiken kaikkiaan voi kuitenkin todeta, että Viron valtio on ollut todella aktiivinen ja nopea liikkeissään. Ja erityisesti työntekijöitä koskeva palkkatuki on ollut hyvin tärkeä.”

Valtio myönsi yhteensä 250 miljoonaa euroa palkkatukea koronakriisistä kärsineille yrityksille. Tukea voi saada kahtena kuukautena maalis–toukokuun aikana.

 

Viru-hotelli on poikkeustilankin aikana avoinna. Klaus Ekin mukaan hotellin kolme ylintä kerrosta meren puolelta ovat käytössä.

Myös ravintolat Amarillo ja Fafa’s ovat avoinna, mutta ne myyvät vain take away -annoksia sekä kuljetusyritysten kautta ruokaa ihmisten koteihin. Kysyntä on Ekin mukaan kasvamaan päin.

Tällä hetkellä hotellin vieraat ovat pääasiassa virolaisia työmatkalaisia. Mukana on jonkin verran myös Tallinnaan sukulaisiaan tapaamaan tulleita ihmisiä, jotka haluavat yöpyä hotellissa.

Klaus Ekin mukaan noin 40 prosenttia Tallinnan hotelleista on tällä hetkellä auki. Niiden käyttöaste on kuitenkin vain 2–3 prosentin tienoilla.

Viru-hotellissa on Ekin mukaan paikalla minimimiehitys. Ja koska Viru kuuluu S-ryhmään, on osa hotellin työntekijöistä on siirtynyt Tallinnan Prismoihin töihin.

”Prismoissa on onneksi ollut vähän enemmän kiirettä. Ja me olemme pystyneet auttamaan. Työntekijöitä on mennyt etenkin e-Prisman puolelle, jossa kysyntä on kasvanut valtavasti.”

 

Koronakriisistä huolimatta hotelli Virussa valmistaudutaan kovasti jo tulevaan matkailukauteen.

”Meillä on kehityshankkeena koko ensimmäisen kerroksen sisääntuloaulan uudistaminen. Ja samassa yhteydessä Estoria sulautetaan osaksi Virua.”

Hän lisää, että samalla tehdään myös uudistustöitä aamiaissalissa, jotta sekin vastaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Myös terassien toimintoja kehitetään.

”Uskotaan siihen, että kyllä matkailu tästä toipuu”, hän sanoo.

 

The Baltic Guide kertoi maaliskuussa Viru-hotellin uudistuksista.

Tästä löydät The Baltic Guiden koronavirusaiheisen tietopankin.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Sokos Hotels Tallinn

 

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa corona virossa covid viro Klaus Ek korona tallinnassa laivaliikenne korona tallink korona viron poikkeustila

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää