19.6.2020 | Viro
Virossa lievennettiin jälleen koronavirukseen liittyviä rajoituksia – yökerhot avataan 1.7.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Mikko Virta
Pärnujoen rannallakin on muistutettu 2+2-säännöstä. 19.6. alkaen sääntö ei ole enää velvoittava, vaan vahva suositus.
Virossa ei 19. kesäkuuta lähtien enää vaadita ihmisiltä 2+2-säännön noudattamista. Viron hallitus teki asiasta päätöksen 18. kesäkuuta.
Koronavirusepidemian aikana käyttöön otettu 2+2-sääntö edellytti eiliseen saakka, että julkisissa tiloissa sai liikkua vain kaksi ihmistä kerrallaan ja toisiin ihmisiin tuli pitää kahden metrin etäisyys. Sääntö ei koskenut perheitä eikä virantoimituksessa olevia.
Pakottavan säännön sijaan sijaan hallitus suosittelee painokkaasti ihmisiä pitämään toisiin ihmisiin turvallista etäisyyttä ja liikkumaan ihmisjoukoissa hajautetusti.
“On edelleen erittäin tärkeää, että ihmiset käyttäytyisivät itsensä ja toisten suojelemiseksi vastuullisesti, pitäisivät etäisyyttä ja liikkuisivat hajautetusti”, sanoo Viron pääministeri Jüri Ratas hallituksen tiedotteessa.
Turvallisia etäisyyksiä tulisi pystyä pitämään kaikkialla sekä tapahtumissa että julkisissa tiloissa, kuten kaupoissa, museoissa ja kylpylöissä.
Yökerhot avataan 1.7.
Hallitus päätti lisäksi, että 1. heinäkuuta alkaen yökerhot, vesipiippukahvilat ja aikuisten klubit voivat jälleen avata ovensa.
Niitä kuitenkin koskevat väkimäärän rajoitukset: esimerkiksi yökerhossa voi olla vain 50 % normaalista kävijöiden maksimimäärästä, mutta ei kuitenkaan sataa ihmistä enempää.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakoronavirus
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää
12.8.2026 | Viro
Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri
Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää