2.11.2020 | Viro
Viroon voi matkustaa Suomesta ilman karanteenia maanantaista 2.11. lähtien
Suomi on tällä hetkellä ainoa Euroopan maa, josta voi matkustaa Viroon ilman karanteenivaatimusta. Maakohtaista listausta päivitetään viikoittain.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Viroon matkustavan suomalaisen ei tarvitse jäädä karanteeniin Viron puolella. Viro tarkistaa matkustusrajoituksia seuraavan kerran perjantaina 6. marraskuuta.
Viroon voi matkustaa ilman karanteenia sellaisista maista, joissa koronaviruksen ilmaantuvuusluku on korkeintaan 10 prosenttia suurempi kuin Viron ilmaantuvuusluku. Lisäksi lähtömaan ilmaantuvuusluvun on oltava aina alle 50.
Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka paljon maassa on ollut tartuntoja viimeisen 14 päivän jaksolla 100 000 asukasta kohden.
Viro päivittää karanteeniohjeet perjantaisin ja ne astuvat voimaan maanantaisin. Suomen ilmaantuvuusluku oli perjantaina 30. lokakuuta 48,5, kun Virossa se oli 53,4.
Niinpä ainakin tällä viikolla Viroon voi matkustaa Suomesta ilman karanteenivaatimusta.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomeen palatessa matkailijan tulee jäädä omaehtoiseen karanteeniin.
The Baltic Guide uutisoi Viron hallituksen uusista matkustusrajoituksista lokakuussa.
Lisää ajankohtaista tietoa maahantulorajoituksista saa Viron ulkoministeriön sivuilta.
Visit Estonian sivuilla on kerrottu suomeksi matkustusrajoituksista.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakorona
matkustusrajoitus viro
Viro
22.11.2023 | Mainos | Viro
Mainos Mainosta Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:ssa!
The Baltic Guide on tiivistänyt yhteistyötään Helsingin Sataman kanssa. Luomme yhdessä Länsiterminaali 2:een modernia mainosmaailmaa. Länsiterminaali 2:n uuden infoseinän … Lue lisää
22.11.2023 | Viro
Sukupuolten välinen palkkaero kasvaa Virossa
Viron tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 naispuolisten työntekijöiden bruttotuntiansiot olivat 17,7 prosenttia pienempiä kuin miesten. Sukupuolten palkkaero kasvoi 2,8 … Lue lisää
21.11.2023 | Ostokset
Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa
Viron asuntomarkkinoilla eletään epävarmuuden aikoja, jotka toisaalta kannustavat ostajia tekemään kauppoja laskeneiden myyntihintojen takia ja toisaalta myyjiä varautumaan pidentyneisiin … Lue lisää
17.11.2023 | Viro
Näistä puhutaan
Polttoaineskandaali Riigikogussa Virossa kansanedustajilla on oikeus tankata polttoainetta autoonsa valtion piikkiin. Viron konservatiivisen kansanpuolueen (Ekre) kansanedustaja Kalle Grünthal on … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Virossa viihtyy myös talvella
Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Viro
Mainos Uusi Tallinn Cardin sovellus – omatoimimatkailijan paras reissukaveri
Oletko tulossa Tallinnaan (taas), mutta et tiedä, mitä tehdä kaupungissa? Haluaisitko käyttää vähemmän aikaa matkasi jokaisen vaiheen suunnitteluun ja … Lue lisää
10.11.2023 | Viro
Syyskuussa Aasiasta saapuvien matkailijoiden määrä kasvoi merkittävästi
Viron tilastokeskuksen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi syyskuussa 2023 lähes 274 000 matkailijaa, mikä oli 5 prosenttia enemmän kuin viime … Lue lisää
9.11.2023 | Viro
The Baltic Guide kutsuu lukijansa joulunviettoon Viroon!
Uusi The Baltic Guide -lehti on taas jakelussa ja on täynnä kiinnostavaa, viihdyttävää ja hyödyllistäkin luettavaa. Lehti on jakelussa … Lue lisää