Tuoretta tietoa Virosta
6.6.2022 | Viro

Viron väkiluku on kasvanut lähes kolme prosenttia viimeisen vuosikymmenen aikana

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Viron väkiluku on kasvanut lähes kolme prosenttia viimeisen vuosikymmenen aikana

 

Väestörekisterin tekemän väestönlaskennan mukaan vuonna 2021 Viron väkiluku on kasvanut 2,9 prosenttia verrattuna vuoteen 2011. Työikäisten määrä on kuitenkin laskenut.

Virossa asui väestönlaskennan ajankohtana 31.12.2021 vakituisesti 1 331 824 henkilöä, mikä on 2,9 prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.

Miehiä väestöstä oli 47,6 prosenttia. Heidän osuutensa kasvoi 1,2 prosenttiyksikköä. Naisten osuus on 52,4 prosenttia. Keskimääräinen virolainen on 42,2-vuotias eli 1,4 vuotta vanhempi kuin vuoden 2011 asukas.

”Yli 80-vuotiaiden määrä on lisääntynyt. Toisin sanoen kansalaisemme elävät pidempään. Tämä koskee erityisesti miehiä. Miehet elävät keskimäärin 3 vuotta ja naiset 1,7 vuotta pidempään kuin kymmenen vuotta aiemmin.

Hedelmällisessä iässä olevien naisten osuus on laskenut, mutta tätä on jossain määrin kompensoinut syntyneiden lasten määrän kasvu naista kohden”, Viron tilastokeskuksen johtava analyytikko Terje Trasberg selittää.

Virossa on viimeisen vuosikymmenen aikana lisääntynyt sekä lasten (0–14-vuotiaat) että ikääntyneiden (yli 65-vuotiaat) määrä, kun taas työikäisten määrä on laskenut. Virossa asuu vakituisesti 217 792 lasta, mikä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Ikääntyneitä on yhteensä 272 164 eli 18,6 prosenttia enemmän kuin edellisessä väestönlaskennassa. Työikäisten määrä on 841 868 eli 2,7 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Vuoteen 2011 verrattuna Viron väkiluku on väestönlaskennan mukaan huomattavasti monimuotoisempi ja kansallisuuksien määrä on kasvanut.

”Viimeisten 10 vuoden aikana kansallisuuksien ja äidinkielten määrä on kasvanut, mutta virolaisten osuus on pysynyt lähes ennallaan. Myös viroa äidinkielenään puhuvien määrä on pysynyt vakaana, kun taas venäjänkielisten ja valkovenäläisten määrä on laskenut”, Trasberg lisää.

Virossa asuu 211 eri kansallisuutta. Määrä on 31 enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Virossa asuvista 69,4 prosenttia puhuu äidinkielenään viroa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana viroa puhuvien määrä kasvoi lähes 2 prosenttia, venäjänkielisten määrä väheni 3,4 prosenttia ja valkovenäläisten määrä väheni 7,7 prosenttia.

Virossa puhutaan äidinkielenä 243 eri kieltä, mikä on 86 enemmän kuin vuonna 2011 ja yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2000.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
eliniänodote kansallisuus venäjänkielinen vironkieli Viron venäläiset Viron väkiluku väestönlaskenta äidinkieli

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää