Tuoretta tietoa Virosta
21.4.2020 | Viro

Viron lihakauppiaille maaliskuu oli menestys – jauheliha suurin hitti

Viron lihakauppiaille maaliskuu oli menestys – jauheliha suurin hittiOven takana kolkutteleva grillikausi voi entisestään lisätä lihatuotteiden myyntiä, mikä on ollut poikkeustilan aikana hyvässä nousussa.

Moni toimiala on Virossa kärsinyt taloudellisesti pahoin koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana, mutta yksi ei muutu: ihmisten pitää syödä. Viron lihateollisuudelle maaliskuu oli erittäin hyvä. 

Postimees-sanomalehden haastattelussa Viron Atrian johtaja Olle Horm toteaa, että maaliskuu oli ”jopa noloa sanoa”, erittäin menestyksekäs kuu. 

Hormin mukaan erityisesti jauheliha teki kauppansa uskomattomalla tavalla. Myyntilukemat kasvoivat kaksinkertaisiksi vuoden takaiseen verrattuna. 

Suurin kasvu tuli Hormin mukaan maaliskuun puolivälin jälkeen, kun poikkeustila oli julistettu ja kuluttajat varasivat jääkaappinsa ja pakastimensa täyteen lihatuotteita. 

Horm toteaa, että lähes luonnottoman kova myynti kuitenkin tasaantuu ja huhtikuun osalta voi jo nähdä myynnin rauhoittuneen. Alkava grillikausi voi Hormin mukaan taas kasvattaa lihatuotteiden myyntiä. 

Sekä Atrian Horm että Nõo Lihatööstus -elintarvikeyrityksen johtaja Toomas Kruustük arvelevat haastattelussa, että virolainen ei kriisissä lopeta lihan syöntiä. Horm sanoo, että lihankulutus voi siirtyä edullisempien lihatuotteiden, kuten makkaroiden suuntaan.

Kruustük puolestaan pohtii, että kuluttajat saattavat siirtyä ostamaan vähemmän, mutta laadukkaampaa lihaa. 

Lue tästä The Baltic Guiden haastattelu pärnulaisesta ruokavaikuttajasta Ragne Värkistä, joka kertoo virolaisen ruokakulttuurin kulmakivistä. 

Tästä pääset testaamaan tietämyksesi virolaisesta ruokakulttuurista. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
atria viro grillikausi makkaraa virosta virolainen liha virolainen makkara virolainen ruoka virolaiset lihatuotteet

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää