Tuoretta tietoa Virosta
2.6.2020 | Viro

Viron koronatilanne 2. kesäkuuta: Koko maassa ei yhtään uutta tartuntaa

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Viron koronatilanne 2. kesäkuuta: Koko maassa ei yhtään uutta tartuntaaVirossa ei todettu viimeisen vuorokauden aikana yhtään koronavirustartuntaa. Kuvassa Baltian asematori eli Balti Jaama Turg.

Virossa ei ole todettu viimeisen vuorokauden aikana yhtään uutta koronatartuntaa, kertoo Viron terveysvirasto (Terviseamet).

Kyseessä on ensimmäinen kerta 8. maaliskuuta jälkeen, kun uusia tartuntoja ei ole vahvistettu. Maassa tehtiin viimeisen vuorokauden aikana yhteensä 1 026 koronatestiä.

Virossa on tehty kaiken kaikkiaan yli 85 000 koronatestiä, joista positiivisia on ollut 1 870 eli 2,2 prosenttia.

Viimeisen viikon aikana (2.6. tilanne mukaan lukien) Virossa on todettu 36 uutta koronavirustartuntaa.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 20 henkilöä. Tehohoidossa ei ole yhtään koronapotilasta.

Virossa ei ole todettu viimeisen vuorokauden aikana yhtään uutta koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta. Yhteensä korona on vaatinut maassa 68 kuolonuhria.

Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa Viron terveysviraston sivulta.

Juttua päivitetty 3.6. klo 17.20: Eesti Ekspress -lehden mukaan kyseessä ei ollut tartuntojen nollapäivä. Myöhemmin saapuneiden laboratoriotulosten mukaan tartuntoja varmistui 2.6. yhteensä seitsemän.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
epidemia korona koronatilanne Viro

23.9.2026 | Viro

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää

22.9.2026 | Viro

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää