Tuoretta tietoa Virosta
12.9.2018 | Viro

Verkkouutinen Virolaisten elinajanodote nousee – naiset elävät lähes 10 vuotta miehiä pidempään

Virolaisten elinajanodote nousee – naiset elävät lähes 10 vuotta miehiä pidempään2000-luvulla syntyneet virolaislapset elävät todennäköisesti jo paljon pidempään kuin vanhempansa.

Viron tilastokeskuksen (Statistikaamet) tuoreen tilaston mukaan nyt syntyvien virolaistyttöjen elinajanodote on 82,3 vuotta ja poikien 73,7 vuotta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana miesten elinajanodote on kasvanut kuudella vuodella ja naisilla 3,5 vuotta.

Odotettavissa oleva elinikä oli Virossa matalimmillaan uuden itsenäisyyden alkaessa 1990-luvun alkuvuosina, jolloin miesten elinajanodote oli 60,2 vuotta ja naisten 72,8 vuotta.

Itsenäistymisen jälkeen kansanterveys on alkanut parantua ja nuorten onnettomuuskuolemat ovat vähentyneet, minkä johdosta myös elinajanodotteet ovat nousseet.

Viron lukemat ovat Suomea alhaisemmat. Suomen tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 syntyneellä poikalapsella oli syntyessään odotettavissa tilastollista elinikää 78,4 vuotta ja tytöllä 84,1 vuotta.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Aron Urb / Toolbox Estonia

Lue lisää samasta aiheesta
elinajanodote elinajanodote miehet ja naiset statistikaamet tilastokeskus virolaisten elinikä Viron tilastokeskus

23.9.2026 | Viro

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää

22.9.2026 | Viro

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää