Tuoretta tietoa Virosta
7.12.2012 | Ravintolat

Virolaisen viinan alkuperä

Virolaisen viinan alkuperä

Virolainen, viina, alkuperä, etanoli, Suomi, Liviko, Altia, tutkimus, tuonti, väkiviina

Viime vuonna käynnistyi uudelleen Moe-viinatehdas (Moe peenviinavabrik), jossa tislataan virolaisesta luomurukiista väkiviinaa. Siitä on valmistettu Moe viin 1886. Virolaisesta rukiista tehdystä väkiviinasta syntyy myös Livikon Maarahva Viin.

Kyseiset tuotteet eivät kuitenkaan ole Viron suosituimpia viinoja. Eniten myytyjä kotimaisia merkkejä maassa ovat suurimman tuottajan Livikon Lauaviin ja Viru Valge sekä Altia Eestin Saaremaa Vodka ja Eesti Standard (tunnettu myös Kukkoviinana). Prismasta saadun tiedon mukaan heillä myyntitilaston kärjessä on juuri näiden kahden firman tuotanto. Edullisten joukosta Prisma toi esiin Altian pullottaman Aus Viinan.

Virossa on kaupan myös monia kauppojen omia juomia eli private label -tuotteita. Niiden pullottajat saattavat vaihtua, kuten tapahtui tänä vuonna Vergi Vodkalle, jota aikaisemmin pullotti Altia. Pullottaja saattaa private label -tuotteissa olla myös ulkomaalainen, vaikka etiketissä olisi virolainen nimi.

Väkiviina eli pirtu valmistetaan tislaamalla käymistuotteista. Periaatteessa lähes kaikki hiilihydraatit pystytään käyttämään hiivan avulla alkoholiksi. Juomaksi käytetyn alkoholin tarpeisiin käytetään yleensä maatalouden tuotteita, viljaa ja perunoita. Myös selluloosasta voidaan valmistaa etanolia. Sellaista on on aikaisemmin käytetty myös suomalaisissa viinoissa.

Viron maatalousministeriön teettämän TNS Emorin tutkimuksen mukaan vuonna 2011 maahan tuodusta etanolista 72 prosenttia tuli Suomesta ja 20 prosenttia Slovakiasta. Virossa tuotetusta 17,2 miljoonasta litrasta vahvaa alkoholia joivat virolaiset itse 16 miljoonaa litraa.

63 prosenttia virolaisesta viinasta tuottaa Liviko, josta vastattiin The Baltic Guiden kysymykseen väkiviinan alkuperästä: ”Käytämme eri toimittajien väkiviinaa Euroopasta ja yhden yhdysvaltalaisen tuottajan raaka-ainetta. Tarkemmin emme voi kertoa viitaten liikesalaisuuteen.” Altia Eesti, jonka väkiviina tulee Koskenkorvalta, on maan toiseksi suurin tuottaja 26 prosentin osuudellaan.

Jutun alussa olevaan kysymykseen voimme siis vastata, että moni virolainen viina on valmistettu suomalaisesta väkiviinasta ja niissä on virolaista nimen lisäksi ainakin vesi ja usein myös Järvakandin tehtaassa tehty pullo.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ALTIA

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

18.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää

14.5.2026 | Ravintolat

Makumatkalle Keilaan

Makumatkalle Keilaan

Keila ei ole kovin kaukana Tallinnasta, varsinkaan jos haluaa hyvää thairuokaa. Joskus jopa Google tietää, mihin herkkusuut kannattaa ohjata. … Lue lisää

12.5.2026 | Ravintolat

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää

11.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää

11.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Huippuravintola meren rannalla

Mainos Huippuravintola meren rannalla

Kogu Resto sijaitsee meren äärellä Tallinnassa Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä, historiallisessaMalahhovin kalajalostamonrakennuksessa. Ravintolan sisustuksessa on yhdistetty onnistuneesti … Lue lisää

6.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Captain Rooster’s Wings & Bar – rakkaudesta tulisuuteen ja wingseihin

Mainos Captain Rooster’s Wings & Bar – rakkaudesta tulisuuteen ja wingseihin

Tallinnan keskustaan on avattu uusi kanansiipiin erikoistunut baari-ravintola, Captain Rooster’s Wings & Bar. Kyseessä on tyylikäs mutta rento ruokapaikka, … Lue lisää

6.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Suomalaisten suosikkikaraoke keskellä Tallinnaa

Mainos Suomalaisten suosikkikaraoke keskellä Tallinnaa

Tallinna on suomalaisille tuttu matkakohde, mutta harva paikka vie arjesta juhlatunnelmaan yhtä mutkattomasti kuin vanhankaupungin Helsinki Karaoke Baar. Viru-kadun … Lue lisää

5.5.2026 | Ravintolat

Oyster Fest 2026 juhlistaa merenantimia

Oyster Fest 2026 juhlistaa merenantimia

Viides vuosittainen Austerium Oyster Fest järjestetään 9.5. Tallinnassa, Viron musiikki- ja teatteriakatemian sisäpihalla Tatari-kadulla. Tapahtuma juhlistaa yleisesti mereneläviä mutta … Lue lisää