Tuoretta tietoa Virosta
23.12.2020 | Viro

Viro kiristää koronarajoituksia – Tallinnassa ja Harjun maakunnassa suljetaan museot, kylpylät, teatterit ja kuntosalit kolmeksi viikoksi

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Viro kiristää koronarajoituksia – Tallinnassa ja Harjun maakunnassa suljetaan museot, kylpylät, teatterit ja kuntosalit kolmeksi viikoksiTallinnan museot joutuvat sulkemaan ovensa kolmeksi viikoksi 28. joulukuuta alkaen. Kuvassa on Kadriorgin taidemuseo.

Viron hallitus kertoi uusista koronarajoituksista keskiviikkona 23. joulukuuta.

Syynä uusiin rajoituksiin on Harjun maakunnan paha koronatilanne. Esimerkiksi Tallinnassa on todettu päivittäin yli 250 uutta tartuntaa.

Hallituksen päätöksen mukaan Tallinnassa ja Harjun maakunnassa suljetaan 28. joulukuuta alkaen kolmeksi viikoksi kylpylät, uimahallit, kuntosalit ja muut urheilukohteet.

Myös teatterit, museot, elokuvateatterit ja konserttipaikat joutuvat sulkemaan ovensa kolmeksi viikoksi. Lisäksi ravintolat suljetaan, mutta ne voivat yhä myydä ruokaa mukaan.

Kauppakeskukset ja hotellit voivat olla edelleen auki.

Uudet rajoitukset ovat voimassa 17.1.2021 asti.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
viro koronarajoitus viro koronavirus viron koronatilanne

23.9.2026 | Viro

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää

22.9.2026 | Viro

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää