Tuoretta tietoa Virosta
6.4.2018 | Ravintolat

Vanhankaupungin värikäs vegaanikahvila

Vanhankaupungin värikäs vegaanikahvilaInspiratsioonin vegaaniherkut ovat tuttuja jo monelle suomalaisellekin.

Inspiratsioon tarjoilee kasvisherkkuja ja leppoisaa fiilistä.

 

Lai-kadun loppupäässä sijaitseva Inspiratsioon on vakiinnuttanut paikkansa Tallinnan vegaaniravintoloiden joukossa. Testikäynnillä asiakkaiden joukossa oli paikallisten lisäksi muutamia suomalaisia ja yksi kauempaankin tullut seurue.

Leppoisa kellariravintola on sisustettu kodikkaaksi. Seinillä on värikkäitä maalauksia ja Dalai Laman sekä Gandhin viisauksia. Aforismeja on ripoteltu muuallekin. Ulko-ovessa kehoitetaan tekemään ihminen onnelliseksi aina, kun se on mahdollista.

Inspiratsioon tunnetaan maistuvista ja simppeleistä vegaaniherkuista. Kannattaa tsekata myös edulliset lounastarjoukset, jotka löytyvät kassan liitutaululta. Reilulla neljällä eurolla saa monipuolisen vegaanilounaan.

 

Ruokalistalta löytyy keittoja, salaatteja, hampurilaisia ja wrappeja. Pääruokina on tarjolla muun muassa kasvis-sienilasagnea, punajuuri-valkosipuli-tattariwokkia sekä uutuutena gluteenitonta pizzaa. Kaikkien annosten luvataan olevan sataprosenttisesti vegaaniruokaa.

Vanhankaupungin ravintolaksi hintoja voi pitää edullisiksi. Testikäynnillä nautittu falafel-wrap maksoi 7,90.

Kauniisti aseteltu annos oli riittävän iso taltuttamaan isonkin miehen nälän. Falafelit olivat ehkä aavistuksen kuivia, mutta hieman tulinen paprikakastike toi niihin juuri tarvittavan säväyksen. Wrapin väliin oli laitettu runsaasti raikasta ja mehukasta salaattia.

Lisäpisteitä paikka sai myös ystävällisestä ja hyväntuulisesta palvelusta. 

Mistä löytää?

Vegankohvik Inspiratsioon, Lai 44, Tallinna. 

veganinspiratsioon.ee

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
falafel inspiratsioon kasvis-sienilasagne tattarivokki vegaani vegaaniravintola tallinnassa vege-ravintola vege-ruokaa tallinnassa

3.6.2023 | Ravintolat

Uusi rento gourmetravintola Kalarannassa 

Uusi rento gourmetravintola Kalarannassa 

Ravintola Kogu sijaitsee Tallinnassa meren rannalla Kalamajassa, Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä. Ravintolaa on vähän vaikea löytää. Ensimmäisenä … Lue lisää

30.5.2023 | Ravintolat

Modernisti klassisia makuja

Modernisti klassisia makuja

SMAK sijaitsee vanhassa kunnostetussa liuskekivestä tehdyssä varastorakennuksessa lähellä Tallinnan matkustajasataman D-terminaalia. Alue tunnetaan nimellä Kochin Aidad. Siellä on muitakin … Lue lisää

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

26.5.2023 | Ravintolat

Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola

Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola

Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Perheravintola Tallinnan katolla

Mainos Perheravintola Tallinnan katolla

Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Pelmenejä ja neljän keittiön makuja

Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja

T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa

Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa

OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää