Tuoretta tietoa Virosta
18.1.2025 | Ravintolat

Valmiiseen aamiaispöytään Tallinnassa

Teksti Mikko Savikko
Kuvat Andrei Chertkov, Kringel, 
Tallink Hotels, Udu, Daniel Lopez / Unsplash

Valmiiseen aamiaispöytään TallinnassaKringelin täyttävä aamupalavalikoima on lihaton.

 

Merkittävä osa Virossa yöpyvistä majoittuu muualla kuin aamiaista tarjoavissa hotelleissa. Mikäli asunnon jääkaappiin ei ole muistanut varata aamiaistarpeita jostain marketista (esimerkiksi Prisma 24h), voi suunnata aamun laivoista tulijoiden sekä paikallisten joukossa varhain auki oleviin kahviloihin ja ravintoloihin.

Satama-alueella tarjonta on lisääntynyt viime aikoina samalla, kun aluetta on rakennettu voimakkaasti. Valinnan mahdollisuudet vain kasvavat, kun liikutaan kauemmaksi. Balti Jaama Turg’in eli Asematorin sekä viereisen Telliskiven alueella on useita kahviloita, ravintoloita ja pikaruokapaikkoja. Sataman ja ydinkeskustan välissä sijaitsevalla Rotermannin ostosalueella on myös kahviloita. Tarjontaa on tarjolla jokaiseen makuun.

 

Ravintola UDU tarjoaa asiakkailleen oman aamiaismenun.

 

Satama-alueen aamiaispaikat:

  • Loulou, Laeva 1.
    Avoinna arkisin kello 7.30, viikonloppuisin 8.00.
    Aamiaisruokia munakokkelista ja kaurapuurosta croissantteihin.
  • Kohvik Kai, Sadama turg, Sadama 25/4.
    Avoinna joka päivä kello 9.00.
    Aamiais- ja lounaspaikka laiturialueella.
  • La Boulangerie, Poordi 3.
    Avoinna arkisin kello 8.30, viikonloppuisin 9.30.
    Leipomokahvila ranskalaiseen tyyliin.
  • LoveCoffee, Kai 4.
    Avoinna joka päivä kello 9.00.
    Kahvia ja muun muassa ohukaisia sekä vohveleita.
  • UDU restoran, Porto Franco, Kai 4.
    Avoinna arkisin kello 8.30, la 9.00.
    Tarjolla muun muassa puuroja, croissantteja ja munakokkelia.
  • Port Resto ja Kondiiter, Laeva 1.
    Avoinna joka päivä kello 8.00.
    Oman leipomon tuotteita.

 

Tallink Spa & Conference -hotellin ravintola Neron aamupala haetaan seisovasta pöydästä.

 

Satama-alueen hotellien buffet-aamiaiset:

  • Hestia Hotel Europa, Paadi 5.
    Avoinna joka päivä kello 6.30.
  • Hestia Hotel Seaport, Uus-Sadama 23.
    Avoinna arkisin kello 7.00, viikonloppuisin 8.00.
  • Tallink Spa & Conference Hotel, Sadama 11a.
    Avoinna arkisin kello 7.00, viikonloppuisin 7.30.
  • Tallinn Express Hotel, Sadama 9.
    Avoinna arkisin kello 7.00, viikonloppuisin 8.00.

 

Ydinkeskustasta etelään:

Ratikkamatkan (numerot 3, 4 ja 5) päässä. Pysäkit Vineeri ja Vana-Lõuna.

  • Kohvik Grenka, Pärnu maantee 76.
    Avoinna joka päivä kello 9.00.
    Paikallisten suosima aamiais- ja lounaspaikka. Slaavilaista ruokaa.
  • Kringel, Koidu 110.
    Avoinna arkisin kello 8.00, viikonloppuisin 9.00.
    Kasvisruokakahvila, Uus-Maailm -kaupunginosassa. Uunituoreita leivonnaisia.
  • Pagaripoisid, Vana-Lõuna 37.
    Avoinna arkisin kello 7.30, la 8.00, su 10.00.
    Suomalaisarkkitehtien (Saarinen, Lindgren ja Gesellius) suunnittelemassa talossa oleva leipomo ja kahvila.

 

Perivirolaisen aamiaisen löydät Kohvik Narvasta.

 

Nostalgiset kahvilat:

  • Kohvik Energia, Kaubamaja 4.
    Avoinna arkisin kello 8.00, viikonloppuisin 10.00.
    Aikamatka 1960-luvulle. Edullinen.
  • Kohvik Narva, Narva mnt 10.
    Avoinna arkisin kello 8.30, la 9.30, su 10.00.
    Perinteisiä, omia leipomotuotteita yli 75 vuoden kokemuksella.

 

 

Cafe Americano aamukahviksi

Aamukahvilaatuja on Tallinnassa tarjolla käytännössä runsaasti — yhtä laatua lukuun ottamatta. Suomalaisten enemmistön suosikkia eli vaaleapaahtoa löytyy vain harvoin. Lähes samaa vahvuutta vastaa kahviloiden Cafe Americano.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
aamiainen tallinnassa aamupala Tallinnassa airbnb Tallinnassa kahvilat kahvilat Tallinnassa ravintolat ravintolat tallinnassa yöpyminen Tallinnassa

7.2.2025 | Ravintolat

Argentiinalainen, joka on grillannut tiensä asiakkaittensa sydämiin

Argentiinalainen, joka on grillannut tiensä asiakkaittensa sydämiin

Simon Pedro de Rivi avasi Siga la Vacan Tallinnan Kalamajaan kesällä 2019 yhdessä yhteistyökumppaninsa Reigo Katalseppin kanssa. Tällä hetkellä … Lue lisää

31.1.2025 | Ravintolat

Perinteet velvoittavat

Perinteet velvoittavat

Heti alkuun on todettava, että Argentiina-ravintolat eivät ole sopivia ruokapaikkoja hätähousuille. Jo ruokalistassa mainitaan, että annoksen valmistus kestää noin … Lue lisää

29.1.2025 | Ravintolat

Aitoja Kiinan makuja alusta loppuun

Aitoja Kiinan makuja alusta loppuun

Kiinalaisesta ruuasta ei pitäisi puhua yleisnimellä, sillä kiinalainen keittiö poikkeaa varsin paljon, riippuen siitä, mistä Kiinan maakunnasta on kyse. … Lue lisää

14.1.2025 | Ravintolat

camera icon5
Tallinnan amerikkalaisin pihviravintola

Tallinnan amerikkalaisin pihviravintola

Viru-kadulla, keskellä vilkkainta Tallinnaa on Goodwin The Steak House -pihviravintola. Ravintolan löytää helposti, koska sen edessä istuu penkillä suuri … Lue lisää

13.1.2025 | Mainos | Ravintolat

Suomalaisten oma karaokebaari

Mainos Suomalaisten oma karaokebaari

Monille suomalaisille tuttu Helsinki Karaoke Baar täyttää tänä keväänä kolme vuotta. Nykyaikainen ja tyylikäs Helsinki on Tallinnan suosituin laulupaikka. … Lue lisää

13.1.2025 | Ravintolat

Viru Lokaal on Viru-kadun suosituin pubiravintola

Viru Lokaal on Viru-kadun suosituin pubiravintola

Viru Lokaal on tunnelmallinen pubiravintola Tallinnan vanhassakaupungissa, joka tunnetaan rennosta ilmapiiristään, ystävällisestä palvelustaan ja kohtuullisista hinnoistaan. Monipuolinen menu tarjoaa … Lue lisää

13.1.2025 | Mainos | Ravintolat

Elämyksiä kaikille aisteille

Mainos Elämyksiä kaikille aisteille

Tallinnan satamassa upouudella Porto Francon alueella sijaitsee tänä vuonna avattu ravintola Udu. Ravintolan ruoissa yhdistyvät japanilaisen, aasialaisen, ranskalaisen ja … Lue lisää

13.1.2025 | Mainos | Ravintolat

Vuosi 2025 on Piritalle juhlan aikaa

Mainos Vuosi 2025 on Piritalle juhlan aikaa

Löydä Pirita – Tallinnan vihreä helmi meren rannalla Jos haluat paeta kaupungin hälinää ja viettää ihanan päivän luonnossa, suuntaa … Lue lisää