Uuden ajan uusia ravintolatuulia – kesän aikana Virossa on avattu huima määrä uusia ravintoloita
Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov
Yksi Tallinnan uusimmista aurinkoisista terasseista löytyy aivan ydinkeskustasta, Estonia-teatterin viereen rakennetun ravintolapaviljongin sisäpihalta.
Kevään epidemia-aika iski Virossa ravintoloihin kovalla kädellä. Kun liikevaihto putosi muutamassa päivässä lähes nollaan, moni ravintola on joutunut laittamaan lapun luukulle tai ainakin muuttamaan toimintatapojaan esimerkiksi take away -palvelujen suuntaan.
Mutta on myös paljon uutta. The Baltic Guide esittelee valikoiman Viron kahvila- ja ravintolamaailman tulokkaita. Kannattaa olla kesämatkoilla silmät auki: Virolle tyypillisesti ruokapaikkoja voi putkahtaa lisää nopeammin kuin arvaakaan.
Kahviloita ja baareja Tallinnassa
Lettujen ystävät suunnistavat herkullisen tuoksun perässä Vanhankaupungin uuteen Love Cafe Tallinnaan. Listalta löytyy kymmeniä eri lettutäytteitä suolaisina ja makeina sekä muutamia salaatteja.
Vanhankaupungin sydämessä Müürivahe-kadulla voi nauttia muhkean makean herkun Tallinn Bubblewaffle -kahvilassa. Paksu kuplavohveli yhdistettynä jäätelöön ja kastikkeisiin vie makeannälän pitkäksi aikaa.
Bubblewafflen vieressä lienee kadulla kiemurtelevasta jonosta päätellen yksi kaupungin suosituimpia juomapaikkoja: taiwanilaistyylistä kuplateetä tarjoileva Boba Koda näyttää vetoavan ainakin nuoriin kuluttajiin.
Myös suomenkielistä palvelua tarjoava Päästepaat-baari Vanhassakaupungissa käynnistää jälleen karaoken 1.7. Baarin tyyli on muuttunut rock-henkisemmäksi ja terassikin löytyy.
Kaupungin kenties upein terassi löytyy Paksu Margareeta -tornin katolta, josta aukeaa mykistävät maisemat merelle ja Vanhaankaupunkiin. Katusekohvik Maru -kahvilassa on myös muutamia ruoka-annoksia.
Erikoinen terassikokemus on ostoskeskus Viru-keskuksen 4. kerroksen ulkopysäköintialueelle avattu PARK’la. Juomasta ja ruuasta nauttimisen ohessa tarjolla on monenlaisia ulkopelejä. Urbaanien kaupunkimaisemien ympäröimälle terassille pääsee esimerkiksi Estonia puiesteen puoleisesta porraskäytävästä.
Telliskiven luovien alojen keskuksessa avattiin kesäkuussa Nudist Winery, joka nimensä mukaisesti keskittyy hienoihin juomiin. Kyseessä on Nudist-juomavalmistajan baari, jossa tarjolla on yrityksen hedelmä-, marja- jopa vihannesviinejä.
Merimuseo Lentosataman pihalla on nyt kesäkahvila Mini Maru, josta saa rantakävelyn ohessa muutamia grilliannoksia. Paikka on hyvä vaikkapa lasten kanssa, sillä aivan kahvilan vieressä on Lentosataman hieno leikkipaikka.
Tallinnan Laulukentän alueella on avattu simppeli Lauluväljaku Kettakohvik, josta voi vuokrata ja ostaa frisbeegolfin välineitä sekä samalla nauttia vaikka jäätelön, pientä suolaista tai kylmän juoman.
Laulukentästä eteenpäin Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä Haabneemen rannassa avattiin upeissa maisemissa Wöör Rannakohvik. Keittiömestari Mihkel Kalbusin johdolla tarjolla on korkealuokkaista katuruokaa ja baarinautintoja rennossa kioskimaisessa ympäristössä.
Ruokaravintoloita Tallinnassa
Sataman lähellä Rotermannin korttelissa on avattu aasialaisravintola Om.house. Raikkaan ruokalistan lisäksi esimerkiksi cocktailien valikoima on runsas.
Toukokuun lopulla avattiin Vanhaankaupunkiin uusi kreikkalaisravintola Oia. Tyylikkäällä ravintolalla on myös terassi.
Monien suosima rento juoma- ja ruokapaikka Must Puudel teki täydellisen tyylimuutoksen ja muutti aiemmasta sijainnistaan toiselle puolelle Vanhaakaupunkia fine dining -ravintola Art Priorin näyttäviin tiloihin.
Tallinnan Vapaudenaukion reunalle avattiin entisen Wabadus-kahvilan tiloihin kesäkuussa kahvila-ravintola Mood. Ravintolan nimi tarkoittaa muotia, ja sitä on nähtävissä myös sisällä. Muotiteemaisessa ravintolassa on nähtävissä virolaisten muodinluojien luonnoksia sekä huippusuunnittelijoiden asusteita virolaismalli Karmen Pedarun valikoimista.
Baltian asematorilla (Balti Jaama Turg) on tuttuun tapaan runsas ravintolavalikoima. Uusi tulokas on Kebaboom, jonka taustalla on huippusuosittujen Kaja Pizza- ja One Sixty -ravintoloiden tekijäkaarti. Kebaboom ilmoittaa olevansa Tallinnan ensimmäinen berliiniläistyylinen kebab-ravintola.
Trendikkäällä Noblessnerin alueella avattiin kesäkuussa aasialaisravintola Hogo, jonka valikoimissa on sushia, poke-kulhoja, bao-piiraita ja wokkeja.
Tallinnan Uus Maailm -kaupunginosassa aukesi keväällä kahvila Tsunft, jonka raikkaan tyylikkäältä menulta saa aamiaistakin kello 8:sta lähtien. Ajan hengen mukaisesti kahvilan keittiössä valmistuu myös huippusuosittua hapanjuurileipää.
Parin kilometrin päässä Tallinnan keskustasta Viron historiallisen museon rakennuksessa avasi kesäkuussa tyylikäs, ranskalaishenkinen Riviera Palais Brasserie. Ravintolan komealta terassialueelta avautuu hienot maisemat Maarjamäen linnan pihalle ja merelle. Perjantaisin on tarjolla live-musiikkia. Ravintolan keittiöstä vastaa Kadriorgin suositun Salt-ravintolan omistaja, joten hyvää on lupa odottaa.
Kansallisooppera Estonian ympärillä on paljon uutta tai uudistunutta ruokatarjontaa. Solaris-ostoskeskuksessa sekä Vapiano että Lido ovat avanneet ovensa suurten uudistusten jälkeen.
Juuri ennen koronakevään alkurysäystä Estonian viereisessä Tammsaaren puistossa avattiin ravintolapaviljonki, jossa toimivat italialaisravintola POMO sekä art deco -henkeä huokuva Café Opera. Kummastakin ravintolasta kelpaa katsella kaupungin elämänmenoa tai nauttia kesästä paviljongin sisäpihan terassilla.
Lido, Estonia pst. 9 (Solaris-keskus).
www.lido.ee
Must Puudel, Olevimägi 7.
www.facebook.com/mustpuudel
Oia, Vene 6.
www.facebook.com/oiarestoran
Tsunft, Toom-Kuninga 21.
www.facebook.com/tsunftuusmaailm
Om.house, Rotermanni 18/2.
Mood, Vabaduse väljak 10.
Love Cafe Tallinn, Väike-Karja 5.
Tallinn Bubblewaffle, Müürivahe 17.
Boba Koda, Müürivahe 21.
Päästepaat, Vene 37.
Kebaboom, Kopli 1 (Balti Jaama Turg).
Mini Maru, Vesilennuki 6.
Nudist Winery, Telliskivi 60M.
Hogo, Staapli 3-111, Tallinna.
Riviera Palais Brasserie, Pirita tee 56, Tallinna.
Lauluväljaku Kettakohvik, Narva maantee 95.
Wöör Rannakohvik, Kesk tee 20.
Katusekohvik Maru, Pikk 70.
PARK’la, Viru väljak 4. Karttakoodi a2
Vapiano, Estonia pst. 9 (Solaris-keskus).
POMO, Pärnu mnt 3.
Café Opera, Pärnu mnt 3.
Wöör Rannakohvik on Viimsissä, muut Tallinnassa.
Uusia ravintoloita muualla Virossa
Ferro Toit & Vein, Pärnu
Puhvet, Pärnu
Gastronoom, Pärnu
MyMoon sushi, Pärnu
Cafe Petite, Pärnu
Hommikuburger, Pärnu
VLND Burger, Tartto
Niine Pubi, Rakvere
T19 Resto, Niitväljan golfkenttä, Niitvälja
Tuul, Liivan kylä, Muhun saari
Elämyskeskus Thule Kodan kattoterassi, Kuressaare, Saarenmaa
Lopettaneita tai toistaiseksi tauolla olevia ravintoloita
Kevään aikana Tallinnassa on sulkenut ovensa lopullisesti
tai ”toistaiseksi”-tiedolla seuraavat ravintolat: Liivi Steakhouse, Karja Kelder, Tabac, Ribe, MEKK ja Art Priori.
Ravintolan aukiolotilanne kannattaa tarkistaa sen nettisivuilta tai sosiaalisen median kanavista. Jotkin ravintolat ovat auki esimerkiksi vain yksityistilaisuuksia varten.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheestakahvilat Pärnu ravintolat Saarenmaa Tallinna tartto Viljandi