Tuoretta tietoa Virosta
27.7.2020 | Ravintolat

Uuden ajan uusia ravintolatuulia – kesän aikana Virossa on avattu huima määrä uusia ravintoloita

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov 

Uuden ajan uusia ravintolatuulia – kesän aikana Virossa on avattu huima määrä uusia ravintoloitaYksi Tallinnan uusimmista aurinkoisista terasseista löytyy aivan ydinkeskustasta, Estonia-teatterin viereen rakennetun ravintolapaviljongin sisäpihalta.

Kevään epidemia-aika iski Virossa ravintoloihin kovalla kädellä. Kun liikevaihto putosi muutamassa päivässä lähes nollaan, moni ravintola on joutunut laittamaan lapun luukulle tai ainakin muuttamaan toimintatapojaan esimerkiksi take away -palvelujen suuntaan. 

Mutta on myös paljon uutta. The Baltic Guide esittelee valikoiman Viron kahvila- ja ravintolamaailman tulokkaita. Kannattaa olla kesämatkoilla silmät auki: Virolle tyypillisesti ruokapaikkoja voi putkahtaa lisää nopeammin kuin arvaakaan. 

 

Kahviloita ja baareja Tallinnassa

Lettujen ystävät suunnistavat herkullisen tuoksun perässä Vanhankaupungin uuteen Love Cafe Tallinnaan. Listalta löytyy kymmeniä eri lettutäytteitä suolaisina ja makeina sekä muutamia salaatteja.  

Tallinn Bubblewafflen vohveliannokset vievät nälän.

Vanhankaupungin sydämessä Müürivahe-kadulla voi nauttia muhkean makean herkun Tallinn Bubblewaffle -kahvilassa. Paksu kuplavohveli yhdistettynä jäätelöön ja kastikkeisiin vie makeannälän pitkäksi aikaa. 

Bubblewafflen vieressä lienee kadulla kiemurtelevasta jonosta päätellen yksi kaupungin suosituimpia juomapaikkoja: taiwanilaistyylistä kuplateetä tarjoileva Boba Koda näyttää vetoavan ainakin nuoriin kuluttajiin. 

Myös suomenkielistä palvelua tarjoava Päästepaat-baari Vanhassakaupungissa käynnistää jälleen karaoken 1.7. Baarin tyyli on muuttunut rock-henkisemmäksi ja terassikin löytyy. 

Kaupungin kenties upein terassi löytyy Paksu Margareeta -tornin katolta, josta aukeaa mykistävät maisemat merelle ja Vanhaankaupunkiin. Katuse­kohvik Maru -kahvilassa on myös muutamia ruoka-annoksia. 

Erikoinen terassikokemus on ostoskeskus Viru-keskuksen 4. kerroksen ulkopysäköintialueelle avattu PARK’la. Juomasta ja ruuasta nauttimisen ohessa tarjolla on monenlaisia ulkopelejä. Urbaanien kaupunkimaisemien ympäröimälle terassille pääsee esimerkiksi Estonia puiesteen puoleisesta porraskäytävästä. 

Nudist Winery on Tallinnan Telliskiven alueen uusimpia ravintoloita.

Telliskiven luovien alojen keskuksessa avattiin kesäkuussa Nudist Winery, joka nimensä mukaisesti keskittyy hienoihin juomiin. Kyseessä on Nudist-juomavalmistajan baari, jossa tarjolla on yrityksen hedelmä-, marja- jopa vihannesviinejä. 

Merimuseo Lentosataman pihalla on nyt kesäkahvila Mini Maru, josta saa rantakävelyn ohessa muutamia grilliannoksia. Paikka on hyvä vaikkapa lasten kanssa, sillä aivan kahvilan vieressä on Lentosataman hieno leikkipaikka. 

Tallinnan Laulukentän alueella on avattu simppeli Lauluväljaku Kettakohvik, josta voi vuokrata ja ostaa frisbeegolfin välineitä sekä samalla nauttia vaikka jäätelön, pientä suolaista tai kylmän juoman. 

Laulukentästä eteenpäin Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä Haabneemen rannassa avattiin upeissa maisemissa Wöör Rannakohvik. Keittiömestari Mihkel Kalbusin johdolla tarjolla on korkealuokkaista katuruokaa ja baarinautintoja rennossa kioskimaisessa ympäristössä. 

 

Käsidesiä löytyy myös Tallinnan Raatihuoneentorin terasseilta.

Ruokaravintoloita Tallinnassa

Sataman lähellä Rotermannin korttelissa on avattu aasialaisravintola Om.house. Raikkaan ruokalistan lisäksi esimerkiksi cocktailien valikoima on runsas. 

Toukokuun lopulla avattiin Vanhaankaupunkiin uusi kreikkalaisravintola Oia. Tyylikkäällä ravintolalla on myös terassi. 

Monien suosima rento juoma- ja ruokapaikka Must Puudel teki täydellisen tyylimuutoksen ja muutti aiemmasta sijainnistaan toiselle puolelle Vanhaakaupunkia fine dining -ravintola Art Priorin näyttäviin tiloihin. 

Tallinnan Vapaudenaukion reunalle avattiin entisen Wabadus-kahvilan tiloihin kesäkuussa kahvila-ravintola Mood. Ravintolan nimi tarkoittaa muotia, ja sitä on nähtävissä myös sisällä. Muotiteemaisessa ravintolassa on nähtävissä virolaisten muodinluojien luonnoksia sekä huippusuunnittelijoiden asusteita virolaismalli Karmen Pedarun valikoimista. 

Baltian asematorilla (Balti Jaama Turg) on tuttuun tapaan runsas ravintolavalikoima. Uusi tulokas on Kebaboom, jonka taustalla on huippusuosittujen Kaja Pizza- ja One Sixty -ravintoloiden tekijäkaarti. Kebaboom ilmoittaa olevansa Tallinnan ensimmäinen berliiniläistyylinen kebab-ravintola. 

Trendikkäällä Noblessnerin alueella avattiin kesäkuussa aasialaisravintola Hogo, jonka valikoimissa on sushia, poke-kulhoja, bao-piiraita ja wokkeja. 

Tallinnan Uus Maailm -kaupunginosassa aukesi keväällä kahvila Tsunft, jonka raikkaan tyylikkäältä menulta saa aamiaistakin kello 8:sta lähtien. Ajan hengen mukaisesti kahvilan keittiössä valmistuu myös huippusuosittua hapanjuurileipää. 

Riviera Palais Brasserie Tallinnan Maarjamäellä toimii upeissa tiloissa, ja pihan miljöö on hieno.

Parin kilometrin päässä Tallinnan keskustasta Viron historiallisen museon rakennuksessa avasi kesäkuussa tyylikäs, ranskalaishenkinen Riviera Palais Brasserie. Ravintolan komealta terassialueelta avautuu hienot maisemat Maarjamäen linnan pihalle ja merelle. Perjantaisin on tarjolla live-musiikkia. Ravintolan keittiöstä vastaa Kadriorgin suositun Salt-ravintolan omistaja, joten hyvää on lupa odottaa.  

Ravintola Lido on nyt entistä valoisampi.

Kansallisooppera Estonian ympärillä on paljon uutta tai uudistunutta ruokatarjontaa. Solaris-ostoskeskuksessa sekä Vapiano että Lido ovat avanneet ovensa suurten uudistusten jälkeen. 

Café Opera Tallinnan keskustassa sopii vaikkapa valoisaksi drinkkipaikaksi.

Juuri ennen koronakevään alkurysäystä Estonian viereisessä Tammsaaren puistossa avattiin ravintolapaviljonki, jossa toimivat italialaisravintola POMO sekä art deco -henkeä huokuva Café Opera. Kummastakin ravintolasta kelpaa katsella kaupungin elämänmenoa tai nauttia kesästä paviljongin sisäpihan terassilla. 

 

Lido, Estonia pst. 9 (Solaris-keskus).
www.lido.ee

Must Puudel, Olevimägi 7.
www.facebook.com/mustpuudel

Oia, Vene 6. 
www.facebook.com/oiarestoran

Tsunft, Toom-Kuninga 21. 
www.facebook.com/tsunftuusmaailm

Om.house, Rotermanni 18/2.

Mood, Vabaduse väljak 10.

Love Cafe Tallinn, Väike-Karja 5.

Tallinn Bubblewaffle, Müürivahe 17.

Boba Koda, Müürivahe 21.

Päästepaat, Vene 37.

Kebaboom, Kopli 1 (Balti Jaama Turg).

Mini Maru, Vesilennuki 6. 

Nudist Winery, Telliskivi 60M.

Hogo, Staapli 3-111, Tallinna. 

Riviera Palais Brasserie, Pirita tee 56, Tallinna. 

Lauluväljaku Kettakohvik, Narva maantee 95.

Wöör Rannakohvik, Kesk tee 20. 

Katusekohvik Maru, Pikk 70.

PARK’la, Viru väljak 4. Karttakoodi a2

Vapiano, Estonia pst. 9 (Solaris-keskus).

POMO, Pärnu mnt 3.

Café Opera, Pärnu mnt 3.

Wöör Rannakohvik on Viimsissä, muut Tallinnassa. 

 

Uusia ravintoloita muualla Virossa

Ferro Toit & Vein, Pärnu

Puhvet, Pärnu

Gastronoom, Pärnu

MyMoon sushi, Pärnu

Cafe Petite, Pärnu

Hommikuburger, Pärnu

VLND Burger, Tartto

Niine Pubi, Rakvere

T19 Resto, Niitväljan golfkenttä, Niitvälja

Tuul, Liivan kylä, Muhun saari

Elämyskeskus Thule Kodan kattoterassi, Kuressaare, Saarenmaa

 

Lopettaneita tai toistaiseksi tauolla olevia ravintoloita

Kevään aikana Tallinnassa on sulkenut ovensa lopullisesti
tai ”toistaiseksi”-tiedolla
seuraavat ravintolat: Liivi Steakhouse, Karja Kelder, Tabac, Ribe, MEKK ja Art Priori. 

Ravintolan aukiolotilanne kannattaa tarkistaa sen nettisivuilta tai sosiaalisen median kanavista. Jotkin ravintolat ovat auki esimerkiksi vain yksityistilaisuuksia varten. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kahvilat Pärnu ravintolat Saarenmaa Tallinna tartto Viljandi

5.12.2023 | Ravintolat

Põhjala Tap Room on enemmän kuin oluthuone

Põhjala Tap Room on enemmän kuin oluthuone

Katonrajaan kohoavat tankit könöttävät vieri vieressä vanhan sukellusvenetehtaan hallissa. Hiljaisuutta rikkoo vain aika ajoin pamahteleva laite. Sillä on takuuvarmasti … Lue lisää

4.12.2023 | Ravintolat

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää

2.12.2023 | Ravintolat

Herkullisia jouluhetkiä Tallinnassa

Herkullisia jouluhetkiä Tallinnassa

Sen lisäksi että Tallinna on satumaisen kaunis kaupunki joulun aikana, tarjoavat monet paikalliset ravintolat myös jouluisia erikoismenuita. Vanhassakaupungissa Raatihuoneen … Lue lisää

26.11.2023 | Ravintolat

Supersuositut hampurilaiset syntyvätluomulihasta ja paikallisista sämpylöistä

Supersuositut hampurilaiset syntyvätluomulihasta ja paikallisista sämpylöistä

VLND Burgerin tarina alkoi kesäjuhlissa Viljandissa vuonna 2017. Juhlissa piti valmistaa noin 70 hampurilaista perheelle ja ystäville. Tästä tilaisuudesta … Lue lisää

24.11.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill – Sporttibaarin rento tunnelma kutsuu viihtymään

Mainos OlyBet Bar & Grill – Sporttibaarin rento tunnelma kutsuu viihtymään

Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla sijaitseva suosittu OlyBet Bar & Grill avattiin joulukuussa 2021. Sporttibaarissa voi nauttia täyttävän lounaan, käydä … Lue lisää

20.11.2023 | Ravintolat

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää

18.11.2023 | Ravintolat

camera icon5
Gourmet-matka Tarttoon

Gourmet-matka Tarttoon

Tallinnan lisäksi myös muissa virolaiskaupungeissa on ravintoloita, jotka ovat saaneet suosituksen arvostettuun, ravintoloita arvioivaan Michelin-oppaaseen. Nyt esittelyssä on vuoden … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Makuseikkailu Itä-Virumaalla

Mainos Makuseikkailu Itä-Virumaalla

Itä-Virumaalta löytyy runsaasti hyviä ravintoloita, joissa myös hintalaatusuhde on kohdallaan. Maakunta on myös yllättävän lähellä. Vain parin tunnin auto-, … Lue lisää