Tuoretta tietoa Virosta
13.12.2025 | Kulttuuri

Kaksi virolaismuseota ehdolla Euroopan parhaaksi

Teksti Timo Raussi
Kuva Meeli Küttim, Visit Estonia

Kaksi virolaismuseota ehdolla Euroopan parhaaksi

 

Hiljattain julkistetun finalistien listan mukaan Tarton kaupunginmuseo sekä Tallinnassa toimiva Lastenmuseo MiiaMilla ovat ehdokkaina Vuoden 2026 eurooppalainen museo -palkinnon saajaksi. Euroopan neuvoston alaisen Museofoorumin hallinnoimaa tunnustusta tavoittelee 35 museota eri maista. Voittaja julkistetaan kesäkuussa.

Tarton kaupunginmuseo on ehdokkaana vuoden 2027 loppuun asti yleisölle esillä olevalla perusnäyttelyllään ”Meidän Tarttomme”. Se kertoo tarinoita kaupunkilaisista ja esittelee ilmeikkäästi Tarton eri kaupunginosien olemukset 17 eri teemanurkkauksen tai -huoneen avulla. Näyttely toi museolle vuonna 2024 Viron paras museo -palkinnon sekä Yhteisön ystävä -tittelin.

”Ehdokkuus on tunnustus ennen kaikkea Tartolle ja kaupunkilaisillemme”, toteaa Tarton kaupunginmuseon johtaja Risto Lehiste. ”Sitäkin tärkeämpää on mielestäni se, että pääsemme finaalitapahtumaan paikan päälle kertomaan muille eurooppalaismuseoille toiminnastamme. Viemme esitykseen mukanamme ajatuksia, viestejä ja unelmia, joita tarttolaiset meille näyttelyä varten välittivät.”

Kadriorgin puistossa Tallinnassa sijaitsevan Lastenmuseo Miiamillan perusnäyttely koostuu museoesineistä sekä yli 100 lelusta, keräyksillä saaduista keinuhevosista ja muista esineistä, joita kaikkia saa kosketella ja joilla leikkiä. Museon teemahuoneissa on myös lasten kanssa yhdessä suunniteltuja esineitä.

”Lastenmuseo on tehty kuuntelemaan lasten ajatuksia. Olemme luoneet maailman, jossa aikuisten tehtävänä on hidastaa tahtiaan lapsen rytmiin ja olla tämän ehdoilla aidosti läsnä”, kertoo museon johtaja Jane Meremaa-Roos.

Vuoden eurooppalaisen museon palkintoja on jaettu vuodesta 1977 lähtien. Viroon ja Suomeen se on myönnetty kumpaankin kerran. Vuonna 2008 palkinnon sai taidemuseo KUMU Tallinnassa, ja viime vuonna sen sai Inarissa toimiva saamelaismuseo Siida. Alakategorioissa tunnustuksen yhteisöllisestä osallistamisesta sai viime vuonna Tallinnan Kalamajan museo. Vuonna 2018 Viron kansallismuseo ERM Tartossa sai puolestaan erityistunnustuksen ammatillisesta rehellisyydestä ja rohkeudesta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
lastenmuseo miiamilla museopalkinto museot Tallinna tarton kaupunginmuseo tartto Vuoden eurooppalainen museo

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri

camera icon9
Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää