Tuoretta tietoa Virosta
9.9.2021 | Viro

”Tervetuloa Suomeen! Rokotustodistuksesi on kunnossa” – Kahdesti rokotetut selviävät nopeasti Helsingin sataman koronatarkastuksesta

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

”Tervetuloa Suomeen! Rokotustodistuksesi on kunnossa” – Kahdesti rokotetut selviävät nopeasti Helsingin sataman koronatarkastuksesta

 

Sunnuntaina 5. syyskuuta Tallinnasta Helsinkiin matkaavalla Viking Linen nopealla XPRS-aluksella oli vain murto-osa matkustajamäärästä, joka aluksella oli kaksi vuotta aiemmin. Syy matkustajien vähäisyyteen on koronapandemia ja sen aiheuttamat pelot, rajoitukset ja suositukset.

Kaikki suomalaiset eivät uskalla tai halua matkustaa Viroon. Suomen hallituksen suositus matkustamisen välttämisestä on selvästi tehonnut. Lisäksi Viron viime kevään suuret koronatartuntaluvut ovat vielä hyvin ihmisten mielissä.

Matka Viroon on koronasta huolimatta helppo ja turvallinen niille, jotka ovat saaneet kaksi koronarokotusta. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi kertaa rokotettujen osuus jo yli 60 prosenttia yli 12 vuotta täyttäneistä kansalaisista eli suurin osa suomalaisista voi matkustaa Viroon ja takaisin lähes vapaasti.

 

Omakannan rokotustodistus käy myös Virossa

Kahdesti rokotetut suomalaiset pääsevät Virossa tapahtumiin, yleisötilaisuuksiin ja ravintoloihin näyttämällä Omakannan rokotustodistuksen. Todistus voi olla digitaalisessa muodossa esimerkiksi älypuhelimessa tai sen voi tulostaa paperille. Suomeen tulo ei myöskään aiheuta ongelmia. Satamissa ja lentokentillä ei ole koronatestejä eikä karanteenia.

Katajanokan terminaalissa Suomeen saapuvat matkustajat jaettiin kolmeen ryhmään. Vihreään ryhmään kuuluivat yhden kerran rokotetut tai koronatestin ennen matkaa tehneet henkilöt. Keltaiseen ryhmään kuuluivat ihmiset, jotka ovat saaneet täyden rokotussarjan ja punainen ryhmä koostui henkilöistä, joilla ei ollut minkäänlaista koronatodistusta.

Lattiaan merkityt värit kertoivat mihin jonoon piti asettua. Kaksi kertaa rokotetuilta jonottaminen ja tarkastus kestivät yhteensä alle kymmenen minuuttia. Piti näyttää vain rokotus- ja henkilöllisyystodistus. Kaikki tapahtui nopeasti ja vaivattomasti. Tarkastaja toivotti jokaisen matkustajan tervetulleeksi Suomeen.

Vihreässä ja punaisessa jonossa olevat henkilöt ohjattiin koronatestiin.

Tällä hetkellä koronatilanne on Virossa ja Suomessa hyvin samanlainen. Sairaaloiden kestokyky ei kummassakaan maassa ole lähelläkään romahdusta. Covid-19 -tautiin kuolevien määrä on myös laskenut selvästi vuoden takaisista luvuista. Tartuntamäärät ovat molemmissa maissa tasaantuneet.

 

Rajoituksia on ryhdytty jo purkamaan

Suomen pääministeri Sanna Marin ilmoitti tällä viikolla, että yhteiskunta avataan kokonaan kun 80 prosenttia suomalaisista on saanut kaksi rokoteannosta. Tämä voi tapahtua jo lokakuussa.

Virossa avaaminen on ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Maassa luotetaan, että koronatodistuksella voidaan avata lähes kaikki yhteiskunnan toiminnat.

Virossa todistus loppuun viedystä rokotussarjasta, tuore negatiivinen koronatesti tai sairastettu Covid19-tauti oikeuttaa sisäänpääsyyn esimerkiksi teatteriin, konserttiin, museoon tai ravintolaan.

Virossa koronarokotukset ovat edenneet hyvin. Noin puolet virolaisista on saanut täyden rokotussarjan.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
helsingin satama katajanokan terminaali koronapassi koronatodistus rajatarkastus Tallinna Viking Line XPRS

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää