4.6.2019 | Viro
Verkkouutinen Tänään vietetään Viron lipun päivää – sinimustavalkoinen täyttää 135 vuotta
Sinimustavalkoiset liehuvat Viron lipun päivänä 4.6. ja komeasti myös laulu- ja tanssijuhlien paraatissa heinäkuun alussa.
Kesäkuun 4. päivä Virossa vietetään Viron lipun päivää. Tänä vuonna on aihetta tavallista suurempaan juhlaan, sillä sinimustavalkoinen lippu täyttää 135 vuotta.
Viron lippu oli ensin käytössä Viron ylioppilaiden seuran lippuna. Ensimmäisen kerran lippu siunattiin käyttöön 4. kesäkuuta 1884 Otepään kirkossa.
Valtion lippu sinimustavalkoisesta tuli vuonna 1918, kun Viron väliaikainen hallitus vahvisti lipun valtiolipuksi.
Päivä on itsestäänselvästi yleinen liputuspäivä. Lippua juhlistetaan monin tavoin ympäri maata. Esimerkiksi Põltsamaan kaupungissa sadat ihmiset muodostivat eilen kadulle suuren Viron lipun.
Viron lipun historiasta voi lukea lisää vironkielistä tietoa valtioneuvoston kanslian nettisivulta.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaOtepää
põltsamaa
sinimustavalkoinen
sinimustvalge
viron lippu
viron lipun päivä
viron valtioneuvoston kanslia
viron ylioppilaiden seura
23.9.2026 | Viro
Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa
Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää
22.9.2026 | Viro
Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon
Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää
9.9.2026 | Viro
Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen
Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää