Tänään helpottuu liikkuminen Suomen ja Viron välillä
Teksti Timo Huttunen, kuva Tapio Haaja / Unsplash
Suomen uusien matkustusohjeiden mukaan työmatkaliikenne sallitaan 21.6. alkaen myös laivoilla. Tämä koskee erityisesti virolaisia matkustajia. Aiemmin työmatkaliikenne oli sallittu vain lentoliikenteessä.
Myös lomamatkailu Suomeen on mahdollista. Niistä EU- ja Schengen-maista, joissa ilmaantuvuusluku on alle 25, saa Suomeen tulla ilman koronatestausta tai karanteenia. Koska Virossa on ilmaantuvuusluku yli 25, joutuu Virosta tuleva matkustaja todistamaan, että on sairastanut koronataudin alle puoli vuotta sitten tai on sairastanut koronataudin ja saanut yhden rokoteannoksen tai on saanut kaksi rokoteannosta.
Matkustajien, jotka ovat saaneet kaksi rokoteannosta ei myöskään tarvitse tehdä koronatestiä maahantulopisteellä eikä heidän tarvitse jäädä karanteeniin.
Suomalaiset ovat voineet matkustaa ja voivat matkustaa vastaisuudessakin Viroon ilman minkäänlaisia rajoituksia. Perustuslain mukaan suomalaisella on aina oikeus palata kotimaahansa.
Ulkoministeriö lievensi myös suomalaisten matkustamista koskevaa suositustaan. Tähän asti kehotettiin välttämään tarpeetonta matkustamista. Nyt matkalle voi lähteä, kunhan noudattaa erityistä varovaisuutta.
Suomalaiset voivat tehdä EU- ja Schengen-alueelle niin työmatkoja kuin vapaa-ajanmatkojakin. Tarkempaa tietoa uusista ohjeista saa Suomen ulkoministeriön sivuilta. Muutokset astuvat voimaan tänään maanantaina 21.6.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa
- Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!
- Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa
Lue lisää samasta aiheestailmaantuvuusluku koronarokote koronatauti koronatodistus laivaliikenne matkustusrajoitus rokoteannos työmatkaliikenne