Tallinnan julkinen liikenne siirtyy kesäaikatauluihin 1.6. – matkalippu pitää taas ostaa ja näyttää
Tallinnan raitiovaunut vievät kesälläkin mukavasti kaupungin eri puolille.
Tallinnan kaupungin julkinen liikenne siirtyy 1. kesäkuuta 2020 alkaen kesäaikatauluihin. Uudet aikataulut löytyvät tältä nettisivulta.
Samalla matkalipun ostaminen ja lipun näyttäminen kulkuneuvon lukijalaitteelle on jälleen pakollista. Tallinna siirtyi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan myötä väliaikaisesti kaikille maksuttomaan julkiseen liikenteeseen.
Tallinnan julkinen liikenne on normaalisti ilmaista vain Tallinnassa kirjoilla oleville asukkaille.
Pysäkkien nimiä muuttuu
Kesäkuun alussa muutamien pysäkkien nimi muuttuu. Tärkeimpien matkailukohteiden läheisyydessä muuttuu esimerkiksi Laulukentän (Lauluväljak) pysäkin nimi, joka on jatkossa Lillepaviljon.
Entinen Inglirand-pysäkki puolestaan saa nimen Lauluväljak.
Sataman A- ja D-terminaalien pysäkkien nimiin tulee yksi kirjain lisää, ja ne ovat nyt Reisisadama A-terminal ja Reisisadama D-terminal.
Tallinnassa raitiovaunulla pääsee esimerkiksi suoraan keskustan läheisyydessä olevalle lentokentälle.
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää
12.8.2026 | Viro
Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri
Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää