Tuoretta tietoa Virosta
10.9.2020 | Viro

Tallinnan joukkoliikenteessä ei myydä paperisia lippuja – kulkuneuvoihin ei myöskään pääse etuovesta

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Tallinnan joukkoliikenteessä ei myydä paperisia lippuja – kulkuneuvoihin ei myöskään pääse etuovestaKuljettajalta ei voi enää ostaa lippua Tallinnan joukkoliikenteessä, mutta matkan voi maksaa esimerkiksi ostamalla vihreän matkakortin ja lataamalla siihen rahaa tai päivälipun.

Tallinnan kaupunginvaltuusto teki 3. syyskuuta päätöksen, että Tallinnan joukkoliikenteessä lopetetaan kuljettajalta ostettavien paperisten matkalippujen myynti. Asiasta kertoi muun muassa Tallinnan kaupungin tiedotuslehti Pealinn.

Kuljettajilta ostettavien lippujen myynti on ollut tauolla jo kevään koronaepidemiasta saakka, kun lipunmyynti lopetettiin joukkoliikenteen kuljettajien terveyden suojelemiseksi.

Nyt väliaikaisesta päätöksestä tehdään pysyvä.

Pealinn-lehdessä haastatellun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiit Terikin mukaan kyseessä on myös kaupungin pyrkimys vähentää turhaa paperin käyttöä. 

Terik viittaa Suomenkin suuntaan: ”Itse asiassa odotan aikaa, jolloin meidän vihreää matkakorttiamme voisi käyttää Helsingissä.” 

 

Etuovesta ei pääse kulkuneuvoon

Tallinnan kaupunki teki lipunmyynnin lopettamisen lisäksi päätöksen, että joukkoliikenteen kulkuvälineissä suljetaan ihmisten liikkuminen kulkuneuvon etuoven kautta. Tällä pyritään suojelemaan kuljettajien terveyttä. 

”Poikkeustilan aikana ei sairastunut yksikään Tallinnan bussi- tai raitiovaunukuljettaja. Toivomme, että voimme taata sen nytkin”, sanoo Tallinnan kaupunginjohtaja Mihhail Kõlvart Postimees-lehden uutisessa 10. syyskuuta. 

 

Miten ostaa matkalippu Tallinnassa?

Matkailija voi edelleen ostaa Tallinnan joukkoliikenteen matkalipun monin eri tavoin.

Sataman A- ja D-terminaaleissa, lentokentällä, Viru-keskuksen bussiterminaalissa (keskuksen pohjakerros) sekä linja-automasemalla on lippuautomaatit, joista voi korttimaksulla ostaa paperisen yhden tunnin matkalipun (1,50 e). Lippuun tulostuu QR-koodi, jota näytetään bussissa, raitiovaunussa tai johdinbussissa.

Matkailija voi myös ostaa matkalipun pankkikortin lähimaksulla kulkuneuvon sisällä.

Yksi tavallisimmista lipunostotavoista on ostaa esimerkiksi kioskista tai ruokakaupan infotiskiltä vihreä matkakortti, johon lataa rahaa tai vaikkapa päivälipun.

Myös matkapuhelimeensa voi ostaa QR-koodin sisältävän lipun. Koodia näytetään kulkuneuvossa matkapuhelimen näytöltä lukijalaitteelle.

The Baltic Guide on kirjoittanut usein matkalipun ostamisesta Tallinnan julkisissa, esimerkiksi tässä jutussa. Kuljettajalta ostamista lukuun ottamatta ohjeet pitävät paikkansa edelleen. 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
joukkoliikenne julkinen liikenne matkalippu Tallinna

23.9.2026 | Viro

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää

22.9.2026 | Viro

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää