Tuoretta tietoa Virosta
5.4.2022 | Viro

Tallinkin M/S Isabellelle majoitetaan ukrainan pakolaisia – Riika-Tukholma-reitin avaaminen siirtyy tulevaisuuteen

Teksti Timo Huttunen
Kuva AS Tallink Grupp

Tallinkin M/S Isabellelle majoitetaan ukrainan pakolaisia – Riika-Tukholma-reitin avaaminen siirtyy tulevaisuuteen

Tallinkin oli tarkoitus avata Riika-Tukholma-reitti uudelleen 6. huhtikuuta 2022, mutta aloitus lykättiin tulevaisuuteen. Tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Liikennöinti reitillä on ollut keskeytettynä kaksi vuotta koronapandemian takia.

Reitin uudelleen avaamista lykättiin muun muassa pienistä varausmääristä sekä polttoaineen hinnannoususta johtuen. Tallinkin mukaan nykyisessä tilanteessa Riika-Tukholma-reittiä ei ole mahdollista liikennöidä kannattavasti.

Tämän vuoksi Tallink ja Viron valtio solmivat sopimuksen ukrainalaisten pakolaisten majoittamisesta M/S Isabelle-laivalle. Sopimus tehtiin aluksi neljäksi kuukaudeksi.

Laivaa käytetään Viroon saapuneiden ukrainalaisten pakolaisten tilapäiseen majoittamiseen. Aluksen vuokraaminen valtiolle tarkoittaa, että Tallink ei aloita liikennöintiä Riika-Tukholma-reitillä vuonna 2022.

Valtio aloittaa pakolaisten sijoittamisen M/S Isabellelle 7. huhtikuuta. Satamaan jäävälle laivalle mahtuu majoittumaan 2 100 henkilöä.

”Olimme täysin valmiina avaamaan Riika-Tukholma-reitin suunnitelman mukaan 6. huhtikuuta kahden vuoden tauon jälkeen. Isabellelle tehtiin vuoden alussa suunniteltu kuivatelakointi ja laiva oli valmiina aloittamaan liikennöinnin. Helmikuun lopulla alkaneen Ukrainan sodan takia jouduimme kuitenkin arvioimaan suunnitelmiamme uudelleen ja tekemään uuden päätöksen”, kertoo Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

”Isabellen ulosvuokraaminen ei ollut meille helppo päätös. Tallink on rakentanut Riika-Tukholma-reittiä 16 vuoden ajan. Reitti on jo useamman vuoden kärsinyt koronapandemian ja nyt Ukrainan sodan vaikutuksista. Tämänpäiväinen päätös vuokrata laiva pakolaisten majoituskäyttöön on yksi vaikeista päätöksistä”, Nõgene sanoo.

”Toisaalta laivan vuokraaminen tarkoittaa sitä, että pystymme antamaan tukemme ukrainalaisille pakolaisille tarjoamalla kipeästi kaivattua majoitustilaa sekä työllistymismahdollisuuksia, joita pyrimme myös pakolaisille parhaamme mukaan tarjoamaan. Sopimus tarkoittaa myös sitä, että emme voi avata Riika-Tukholma-reittiä suunnitelman mukaan vuonna 2022. Emme kuitenkaan ole luopumassa reitistä kokonaan, mutta ajankohtaa reitin avaamiselle on tällä hetkellä vielä mahdotonta arvioida”, jatkaa Nõgene.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
M/S Isabelle majoituspaikka pakolainen Riika-Tukholma-reitti sota Tallink ukraina Venäjän hyökkäys

23.9.2026 | Viro

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää

22.9.2026 | Viro

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää