Tallink aloittaa 5.5. lipunmyynnin työmatkalaisille – laivat täytetään puolilleen, Star-alus palaa liikenteeseen
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Suomenlahdella liikkuvat laivat alkavat kuljettaa rahdin lisäksi myös työmatkailijoita 14.5.2020 alkaen.
Laivavarustamo Tallink on tiedottanut, että se aloittaa tiistaina 5. toukokuuta 2020 lipunmyynnin Virosta Suomeen suuntautuville työmatkoille ja muulle välttämättömälle liikenteelle.
Tallinkin päätös on reagointi Suomen hallituksen maanantaina 4. toukokuuta ilmoittamaan päätökseen. Hallitus tiedotti, että Suomi sallii 14. toukokuuta alkaen Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuvan työmatkaliikenteen sekä muun välttämättömän liikenteen.
Työmatkat Suomen ja Viron välillä ovat siten sallittuja. Vapaa-ajanmatkailua ulkomaille Suomen hallitus ei suosittele eikä Tallink vielä aloita vapaa-ajanmatkailijoiden lipunmyyntiä.
Suomesta Viroon matkustaminen on periaatteessa ollut mahdollista koko koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan ajan, mutta käytännössä mahdotonta erilaisten rajoitusten ja kummankin maan karanteenisäännösten takia.
Tallink Star palaa liikenteeseen
Lipunmyynnin aloittamisen lisäksi Tallink ilmoitti, että pika-alus Tallink Star palaa Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen 15. toukokuuta alkaen, tosin aluksi vain viikonloppujen ruuhkaisimmille vuoroille. Star on seisonut Helsingin satamassa huhtikuun puolivälistä alkaen.
Toisista laivayhtiöistä Viking Line tiedotti tänään, että se sallii 14. toukokuuta alkaen välttämättömän henkilöliikenteen. Yhtiö täsmentää, että välttämätön liikenne tarkoittaa työmatkoja ja viranomaisten määrittelemiä matkoja.
Eckerö Line ei ole vielä tiistain aikana tiedottanut mahdollisista muutoksista lipunmyynnissä tai m/s Finlandian aikataulussa.
Tallinkin toimitusjohtaja kommentoi
“Talous maidemme välillä on niin yhteen nivoutunutta, että sen uudelleen käynnistämisen oleellisena osana on liikkumisrajoitusten purkaminen vähitellen”, sanoo Tallinkin toimitusjohtaja Paavo Nõgene tämänpäiväisessä tiedotteessa.
The Baltic Guide haastatteli Nõgenea maaliskuussa.
“On selvää, että laivoillamme ei vielä lähiaikoina matkusta yhtä paljon matkustajia kuin ennen kriisiä eivätkä kaikki laivamme palaa liikenteeseen saman tien”, Nõgene jatkaa.
Matkustajaliikenne Suomen ja Viron välillä on ollut pysähdyksissä 11. huhtikuuta alkaen.
Hygienia laivalla
Tallink tiedottaa, että se myy kaikille laivoilleen lippuja aluksi vain puolet mahdollisesta kokonaismatkustajamäärästä. Siten voidaan taata matkustajien kahden metrin etäisyys toisiinsa.
Matkustajien erillään pitämisen helpottamiseksi terminaaleihin, käytäville ja laivoille tehdään ohjaavia merkintöjä.
Laivan kaupoissa ja ravintoloissa rajoitetaan kävijämäärää.
Laivoilla ja terminaaleissa siivotaan ja desinfioidaan tavallista useammin ja eri puolilla on käsien desinfiointimahdollisuus.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tallink muuttaa Megastarin aikatauluja – helpotusta konserttimatkailijoille kesällä 2025
- Arvo Pärt -keskuksen uusi näyttely juhlistaa säveltäjälegendaa
- Tallinnan kansainvälinen koulu muutti Ülemisteen
Lue lisää samasta aiheestaeuropa laiva megastar laiva silja line laivat Tallink tallink risteily tallink silja laivat työmatka viro äkkilähdöt risteily