23.2.2018 | Viro
Verkkouutinen Suuri juhla on käsillä – lue vinkit Viron itsenäisyyspäivän juhlintaan
Nyt juhlitaan! Sinivalkoiset värit näkyvät tänä viikonloppuna ympäri Viroa 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Lauantaina 24.2. Viro juhlii 100-vuotisitsenäisyyspäiväänsä. Merkkipäivä näkyy monin tavoin ympäri maata.
Tallinnan, Pärnun ja Tarton juhlallisuuksista voi lukea tiiviissä paketissa tästä jutusta.
Jutussa mainittujen tapahtumien lisäksi esimerkiksi Narvassa on lauantaina suuri itsenäisyyspäivän konsertti, joka päättyy juhlavaan ilotulitukseen Narvan Raatihuoneentorilla.
Lauantaina Tallinnassa pidettävän puolustusvoimien paraatin sekä sitä edeltävien harjoitusten takia Tallinnan keskustan liikenteessä on jo perjantaina poikkeusjärjestelyjä erityisesti Vapaudenaukion (Vabaduse väljak) ympärillä.
Lauantaina Tallinnan julkisessa liikenteessä on muutoksia ja esimerkiksi raitiovaunuliikenne pysäytetään kaikilla linjoilla kello 10.15–13.15. Muuten julkinen liikenne toimii lauantain aikataulujen mukaisesti.
Eri ravintoloilla on paljon Viro-teemaisia ruokalistoja tai muuta ohjelmaa. Yksi näistä on ravintola Peppersack Tallinnassa, jolla on 24.2. Viro-henkinen aamiaismenu kello 8–12. Aamiaiselle on hyvä tulla vaikkapa suoraan lipunnostosta Pitkän Hermannin tornilta.
Ympäri Viroa kierrellessä voi bongata patsaita, joille on puettu sinimustavalkoiset huivit tai pipot. Aiheesta voi lukea lisää tästä jutusta. Sosiaalisessa mediassa kuvia juhlatunnelmaan koristelluista patsaista voi löytää esimerkiksi Tallinnan kaupungin facebook-sivuilta.
Kaikki Viron itsenäisyysjuhlintaan liittyvät tapahtumat löytyvät nettisivulta www.ev100.ee/en.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Toolbox Estonia / Raigo Pajula
Lue lisää samasta aiheesta100-vuotias viro
eesti 100
itsenäisyysjuhlat
Viro-100
Viron itsenäisyyspäivä
1.10.2024 | Viro
Kolme tärkeää taitoa, joita virolaiset työnantajat arvostavat
Viron tilastokeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan virolaiset yritykset nostavat kolme tärkeää taitoa ylitse muiden, kun etsitään uusia työntekijöitä. Niitä ovat … Lue lisää
27.9.2024 | Viro
Tallink mukauttaa Megastarin aikatauluja konserttimatkustajia varten kesällä 2025
Tallink muuttaa tilapäisesti Tallink Shuttle Megastarin aikataulua 3.6.2025 ja 9.6.2025 mahdollistaakseen konserttikävijöiden paluun Helsinkiin tapahtumien jälkeen Tallinnasta. Tallink ilmoitti … Lue lisää
22.9.2024 | Viro
Kuuden miljoonan euron hotellihanke tuo uutta eloa rantakaupunkiin
Vuosia tyhjillään ollut hallintorakennus Sillamäessä nousee uuteen kukoistukseensa pian, kun sitä aletaan saneerata putiikkihotelliksi uuden omistajan toimesta. Rahoitus hotellihankkeeseen … Lue lisää
21.9.2024 | Viro
Viron ”verofestivaalin” loppu häämöttää
Hallitus on päässyt periaatesopimukseen valtion budjetista ja valtion budjettistrategiasta. Hallitus turvaa budjettipäätöksillään Viron kansan ja valtion turvallisuuden, panostaa talouden … Lue lisää
7.9.2024 | Viro
Viron talous supistui yhden prosentin vuoden toisella neljänneksellä
Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan talous supistui vuoden 2024 toisella neljänneksellä (huhti-, touko-, kesäkuussa) yhden prosentin viime vuoden … Lue lisää
5.9.2024 | Viro
Virossa ostovoima heikentynyt
Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto laski heinäkuussa 2 prosenttia viime vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Vähittäiskaupan yritysten yhteenlaskettu … Lue lisää
2.9.2024 | Viro
Suomalaiset matkustavat ahkerammin Viroon
Matkapuhelimien datasta laskettu Viron keskuspankin tekemä tilasto suomalaisten kuuden ensimmäisen kuukauden matkustajamääristä näyttää noin 3 prosentin nousua ja oli … Lue lisää
30.8.2024 | Viro
Virossa palkat nousseet toisella vuosineljänneksellä
Viron tilastokeskuksen mukaan keskimääräiset bruttokuukausipalkat olivat vuoden 2024 toisella neljänneksellä 2 007 euroa, mikä on 7,2 prosenttia korkeampi kuin … Lue lisää