Tuoretta tietoa Virosta
23.2.2018 | Viro

Verkkouutinen Suuri juhla on käsillä – lue vinkit Viron itsenäisyyspäivän juhlintaan

Suuri juhla on käsillä – lue vinkit Viron itsenäisyyspäivän juhlintaanNyt juhlitaan! Sinivalkoiset värit näkyvät tänä viikonloppuna ympäri Viroa 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Lauantaina 24.2. Viro juhlii 100-vuotisitsenäisyyspäiväänsä. Merkkipäivä näkyy monin tavoin ympäri maata.

Tallinnan, Pärnun ja Tarton juhlallisuuksista voi lukea tiiviissä paketissa tästä jutusta.

Jutussa mainittujen tapahtumien lisäksi esimerkiksi Narvassa on lauantaina suuri itsenäisyyspäivän konsertti, joka päättyy juhlavaan ilotulitukseen Narvan Raatihuoneentorilla.

Lauantaina Tallinnassa pidettävän puolustusvoimien paraatin sekä sitä edeltävien harjoitusten takia Tallinnan keskustan liikenteessä on jo perjantaina poikkeusjärjestelyjä erityisesti Vapaudenaukion (Vabaduse väljak) ympärillä.

Lauantaina Tallinnan julkisessa liikenteessä on muutoksia ja esimerkiksi raitiovaunuliikenne pysäytetään kaikilla linjoilla kello 10.15–13.15. Muuten julkinen liikenne toimii lauantain aikataulujen mukaisesti.

Eri ravintoloilla on paljon Viro-teemaisia ruokalistoja tai muuta ohjelmaa. Yksi näistä on ravintola Peppersack Tallinnassa, jolla on 24.2. Viro-henkinen aamiaismenu kello 8–12. Aamiaiselle on hyvä tulla vaikkapa suoraan lipunnostosta Pitkän Hermannin tornilta.

Ympäri Viroa kierrellessä voi bongata patsaita, joille on puettu sinimustavalkoiset huivit tai pipot. Aiheesta voi lukea lisää tästä jutusta. Sosiaalisessa mediassa kuvia juhlatunnelmaan koristelluista patsaista voi löytää esimerkiksi Tallinnan kaupungin facebook-sivuilta.

Kaikki Viron itsenäisyysjuhlintaan liittyvät tapahtumat löytyvät nettisivulta www.ev100.ee/en.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Toolbox Estonia / Raigo Pajula

Lue lisää samasta aiheesta
100-vuotias viro eesti 100 itsenäisyysjuhlat Viro-100 Viron itsenäisyyspäivä

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää