Tuoretta tietoa Virosta
21.10.2018 | Viro

Verkkouutinen Suomalaiset toivat vuonna 2017 Viroon noin 800 miljoonaa euroa

Suomalaiset toivat vuonna 2017 Viroon noin 800 miljoonaa euroaSuomalaismatkailijoiden Viroon jättämä rahamäärä on ylivoimainen muiden maiden matkailjoihin verrattuna.

Viron matkailunedistämiskeskuksen ja Viron tilastokeskuksen (Statistikaamet) julkistaman tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät Viron-matkallaan rahaa päivässä eniten verrattuna muista maista tuleviin matkailijoihin. Talvella summa on 152 ja kesällä 107 euroa. Tutkimus on tehty vuosina 2016 ja 2017.

Viron keskuspankin mukaan suomalaiset viettivät vuonna 2017 Virossa noin 5,9 miljoonaa päivää, joten he kuluttivat yhteensä noin 800 miljoonaa.

Muiden maiden matkailijoiden tuomat rahamäärät ovat nekin merkittäviä, mutta jäävät kauas suomalaisten määrästä. Venäläiset toivat maahan noin 200, saksalaiset 110 ja latvialaiset 100 miljoonaa euroa.

Viron mediassa ovat aasialaiset olleet kovasti näkyvissä. Kiinalaiset viettivät viime vuonna Virossa 43 000 päivää ja japanilaiset 106 000 päivää. Kiinalaisten maahan jättämä rahamäärä oli 5,5 miljoonaa eli yhtä kiinalaiseuroa kohden tuli Viron kansantalouteen 145 suomalaiseuroa.

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Andrei Chertkov

 

Jutussa käytetyt tilastolähteet:

  • EAS:n ja Statistikaametin tutkimus matkailijoiden rahankäytöstä 2016-2017.
  • ERR:in uutinen 18.10.2018
  • Viron keskuspankin vuosiraportti ulkomaalaisten matkoista Viroon.

Lue lisää samasta aiheesta
matka tallinnaan raha rahankäyttö suomalaismatkailijat suomalaisten rahankäyttö virossa

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää