Tuoretta tietoa Virosta
21.10.2018 | Viro

Verkkouutinen: Suomalaiset toivat vuonna 2017 Viroon noin 800 miljoonaa euroa

Suomalaiset toivat vuonna 2017 Viroon noin 800 miljoonaa euroaSuomalaismatkailijoiden Viroon jättämä rahamäärä on ylivoimainen muiden maiden matkailjoihin verrattuna.

Viron matkailunedistämiskeskuksen ja Viron tilastokeskuksen (Statistikaamet) julkistaman tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät Viron-matkallaan rahaa päivässä eniten verrattuna muista maista tuleviin matkailijoihin. Talvella summa on 152 ja kesällä 107 euroa. Tutkimus on tehty vuosina 2016 ja 2017.

Viron keskuspankin mukaan suomalaiset viettivät vuonna 2017 Virossa noin 5,9 miljoonaa päivää, joten he kuluttivat yhteensä noin 800 miljoonaa.

Muiden maiden matkailijoiden tuomat rahamäärät ovat nekin merkittäviä, mutta jäävät kauas suomalaisten määrästä. Venäläiset toivat maahan noin 200, saksalaiset 110 ja latvialaiset 100 miljoonaa euroa.

Viron mediassa ovat aasialaiset olleet kovasti näkyvissä. Kiinalaiset viettivät viime vuonna Virossa 43 000 päivää ja japanilaiset 106 000 päivää. Kiinalaisten maahan jättämä rahamäärä oli 5,5 miljoonaa eli yhtä kiinalaiseuroa kohden tuli Viron kansantalouteen 145 suomalaiseuroa.

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Andrei Chertkov

 

Jutussa käytetyt tilastolähteet:

  • EAS:n ja Statistikaametin tutkimus matkailijoiden rahankäytöstä 2016-2017.
  • ERR:in uutinen 18.10.2018
  • Viron keskuspankin vuosiraportti ulkomaalaisten matkoista Viroon.

Lue lisää samasta aiheesta
matka tallinnaan raha rahankäyttö suomalaismatkailijat suomalaisten rahankäyttö virossa

5.6.2020 | Viro

Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa kesällä matkalippua kuljettajalta

Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa kesällä matkalippua kuljettajalta

Matkailijan on tänä kesänä hyvä muistaa, että Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippua kuljettajalta. Käytäntö on voimassa 31. elokuuta … Lue lisää

4.6.2020 | Viro

Seuraava The Baltic Guide ilmestyy heinäkuun alussa

Seuraava The Baltic Guide ilmestyy heinäkuun alussa

Muutaman kuukauden tauon jälkeen seuraava The Baltic Guide -lehti ilmestyy 6. heinäkuuta alkavalla viikolla. Tilaajat saavat heinäkuun alkupuolella lehtensä ja … Lue lisää

3.6.2020 | Viro

Hiidenmaalla avattiin elämyskeskus Tuuletorn – keskuksessa myös suomalaista kädenjälkeä

Hiidenmaalla avattiin elämyskeskus Tuuletorn – keskuksessa myös suomalaista kädenjälkeä

Viron toiseksi suurimmalla saarella Hiidenmaalla avattiin 1. kesäkuuta uusi matkailukohde, elämyskeskus Tuuletorn (Elamuskeskus Tuuletorn). Keskus sijaitsee saaren kaakkoisosassa Käinassa, noin … Lue lisää

3.6.2020 | Mainos | Viro

Rakkaudella Hiidenmaalta – lumoavalle saarelle kannattaa tehdä kesäinen ruokamatka

Mainos Rakkaudella Hiidenmaalta – lumoavalle saarelle kannattaa tehdä kesäinen ruokamatka

Hiidenmaan ruuantuottajien on pitänyt viime kuukausina selvitä monista haasteista, jotka samalla osoittavat, että saarella tulee pärjätä itse. Nyt, kun vieraat … Lue lisää

2.6.2020 | Viro

Viron koronatilanne 2. kesäkuuta: Koko maassa ei yhtään uutta tartuntaa

Viron koronatilanne 2. kesäkuuta: Koko maassa ei yhtään uutta tartuntaa

Virossa ei ole todettu viimeisen vuorokauden aikana yhtään uutta koronatartuntaa, kertoo Viron terveysvirasto (Terviseamet). Kyseessä on ensimmäinen kerta 8. maaliskuuta … Lue lisää

1.6.2020 | Viro

Kesäkuussa lomalle Viroon – mitä matkailijan tulee tietää?

Kesäkuussa lomalle Viroon – mitä matkailijan tulee tietää?

Viron hallitus päätti 28.5.2020, että suomalaiset voivat 1.6. alkaen matkustaa Viroon ilman karanteenivaatimusta. Suomesta voi siis tulla Viroon lomamatkalle. Matkailijan … Lue lisää

31.5.2020 | Viro

Tallinnan julkinen liikenne siirtyy kesäaikatauluihin 1.6. – matkalippu pitää taas ostaa ja näyttää

Tallinnan julkinen liikenne siirtyy kesäaikatauluihin 1.6. – matkalippu pitää taas ostaa ja näyttää

Tallinnan kaupungin julkinen liikenne siirtyy 1. kesäkuuta 2020 alkaen kesäaikatauluihin. Uudet aikataulut löytyvät tältä nettisivulta. Samalla matkalipun ostaminen ja lipun … Lue lisää

30.5.2020 | Viro

Pärnun terassit ja kadut jo väkeä pullollaan – katso kuvareportaasi kesäisestä kaupungista!

Pärnun terassit ja kadut jo väkeä pullollaan – katso kuvareportaasi kesäisestä kaupungista!

Pärnun Rüütli-kävelykadulla on perjantai-iltapäivällä väkeä kuin keskikesällä konsanaan. Nuoria pareja, perheitä ja eläkeläisiä on tullut nauttimaan alkukesän lämpimästä päivästä. Mikään … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge