Tuoretta tietoa Virosta
9.9.2023 | Viro

Suomalaisesta Riina-koirasta tuli julkkis Virossa

Teksti Petri Saraste


Kuvat Petri Saraste, Leif Rosas

Suomalaisesta Riina-koirasta tuli julkkis VirossaAnu Saarron pojat Mirco ja Elmar ovat Riina-koiran hyviä kavereita.

 

Puolitoista vuotias Riina-koira ja hänen emäntänsä Anu Saarto ovat kuluneen kesän aikana olleet näkyvästi esillä Viron mediassa. Anu ja hänen koiransa ovat kierrelleet Virossa erilaisissa tapahtumissa ja jakaneet ensiapupakkauksia tarvitsijoille. Erikoinen pariskunta on päässyt esille mm. Postimees -lehdessä, Hiiulehdessä ja Rapla Sanomissa sekä paikallisradioissa.

Anu Saarron yritys myy ensiapulaukkuja, joissa on mm. erilaisia steriloituja sidontatarvikkeita, laastareita, pyyhkeitä ja vinyylihansikkaita. Mukana on myös ohjeet miten toimia hätätapauksissa, kuten silmävahingon, palovamman, luunmurtuman tai tajuttomuuden sattuessa.

Koiralla on myyntityössä merkittävä rooli, sillä ihmiset tunnistavat sen valjaisiin kiinnitetyn ensiapuliivin ja kyselevät onko koira koulutettu erityisesti ensiaputehtäviin.

Olen nyt 18 vuotta myynyt näitä ensiaputarvikkeita ja väitän, että koirasta on apua ihmisten kohtaamisessa jopa niin, että koira jotenkin vaistoaa ja ohjaa minua, kenen luo kannattaa mennä juttelemaan ensiapuun liittyvistä asioista, Riina-koiran työkaveri ja omistaja Anu Saarto kertoo.

Käyn Virossa noin 6-9 kertaa vuodessa ja olen kerrallaan aina viikon tai pari. Pienessä maassa olemme saaneet paljon positiivista julkisuutta ja palautetta. 

Suomessa parivaljakko on näyttäytynyt joka kesä erilaisissa tapahtumissa, leirintäalueilla ja satamissa missä väkeä on paljon liikkeellä.

 

”Anua ja Riinaa voi seurata myös Tiktok-tilillä ”Anu and the firstaiddog”.”

 

Anu ja Riina työtehtävissä.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Anu Saarto eläimet ensiaputarvikkeita lemmikit matkailu Postimees Riina-koira

3.10.2023 | Viro

Virossa työttömien naisten määrä kasvussa

Virossa työttömien naisten määrä kasvussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vuoden 2023 toisella neljänneksellä työttömiä oli 8500 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömien … Lue lisää

2.10.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 3.–6.10. Voca People a capella -konsertit, Viro 5.–6.10. Impact Day, Tallinna 6.–7.10. Saarenmaan ralli, … Lue lisää

1.10.2023 | Viro

camera icon12
Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Impact Day on Baltian suurin kestävän kehityksen festivaali, josta löydät uusia yhteistyökumppaneita, ideoita ja tietoa siitä, miten innovaatioilla ja … Lue lisää

28.9.2023 | Viro

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Tarton kaupungin lehdistötiedotteessa kerrotaan, että Tartossa kaupunkilaisia palvelee ensimmäistä kertaa vetyllä käyvä bussi. Kokeilu kestää 29.–30.9. bussilinjalla 25. Kyseessä … Lue lisää

25.9.2023 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu19.9.–12.11. August Künnapun näyttely ”Aurinkoa odotellessa”, Viimsi 20.9.–1.10. Matsalun luontoelokuvafestivaali, Viro 27.–28.9. Tallinnan … Lue lisää

23.9.2023 | Viro

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Vuoden 2023 toisella neljänneksellä (huhti-, touko-, kesäkuu) Viron keskipalkka ennen veroja oli 1873 euroa, mikä on 12,4 prosenttia korkeampi … Lue lisää

17.9.2023 | Viro

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi elokuussa 4,6 prosenttia vuoden 2022 elokuuhun verrattuna. Luku on alhaisin yli kahteen … Lue lisää

12.9.2023 | Viro

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Suomen Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsittelyssä 31.8.2023 hyväksyttiin asetus ulkoministeriön suoritteiden maksuista vuonna 2023. Asetus astui voimaan … Lue lisää