Tuoretta tietoa Virosta
16.2.2018 | Ravintolat

Ravintolauutisia

RavintolauutisiaHerkkukauppa Slow Food Butiik myy muun muassa oliiviöljyjä, viinejä ja juustoja.

Pärnun suuntaan lähtijöille sopivasti on avattu Tallinnan Nõmmen kaupunginosaan kahvila Koorekeeris (kermapyörre), jossa voi nauttia aamiaisen aamukahdeksasta lähtien arkisin ja yhdeksästä viikonloppuisin. Listalla on ruoka-annoksia koko perheelle.

Tallinnan vanhankaupungin keskustassa avattu herkkukauppa Slow Food Butiik myy oliiviöljyjen, viinien, juustojen sekä muiden herkkujen lisäksi myös kahvia leivonnaisten kera paikan päällä nautittavaksi.

Take away -kahvila Siin on Telliskiven uusimpia tulokkaita.

Telliskiven alueella on uusin kahvila erikoistunut kasvisruokiin. Siin on Take away -kahvila, jonka valikoima kattaa aamiais- ja lounasruuat, tuoreet mehut, smoothiet ja kombutsat.

Useasti Viron parhaaksi ravintolaksi nimetty Alexander toimii Muhun saarella, mutta keittiömestari tuo talvella seitsemän ruokalajin illalliset Toompean mäelle. Illalliset pitää tilata ja maksaa etukäteen vähintään päivää ennen. Illallisen hinta on 95 euroa ilman juomia.

Juustukuningad-juustomyymäläketju avasi ensimmäisen juustokahvilansa.

Sataman alueen Nautica-kauppakeskuksessa on Juustokuningad-ketjun ensimmäinen juustokahvila, josta saa kevyitä ruoka-annoksia. Samassa keskuksessa toimii myös amerikkalaisruokien, kuten ribsien, hampurilaisten ja pitsojen valmistamiseen erikoistunut BabyBack Ribs & BBQ.

Olutkauppa ja -baari Taptap laajentaa Rotermannin keskuksen ravintolavalikoimaa.

Rotermannin kauppakeskusalueella on uusi olutkauppa ja -baari Taptap. Ruokavalikoimaa edustavat hotdogit. Erilaisia oluita on noin 200, joista kymmenkunta on hanasta.

Viime vuonna suljetun Clazz-ravintolan tilalle on avattu italialaisravintola Mamma Mia.

Võrulaisen savusaunakulttuurin ydin sijaitsee Mooskassa, jossa talon emäntä Eda Veeroja opastaa vieraat vanhaan saunakulttuuriin. Saunomisen ja savustetusta lihasta nauttimisen voi yhdistää nyt vaikkapa koulutuksiin tai illanistujaisiin. Pihalle on rakennettu hirsitalo, jossa on tilaa 30 hengelle. Tarjoilut ovat peräisin lähialueelta. 

 

Mistä löytää?

Koorekeeris, Sanatooriumi 8, Tallinna. www.facebook.com/koorekeeris

Slow Food Butiik, Harju 1, Tallinna

Siin, Telliskivi 60, ON-talo, Tallinnawww.facebook.com/takeawaysiin

Alexander Chef’s table, Kohtu 10, Tallinna. alexanderchefstable.ee

Juustukuningad ja BabyBack Ribs & BBQ, Ahtri 9, Tallinnajuustukuningad.ee   www.babyback.ee

Taptap, Rotermanni 2, Stalkeri käik, Tallinna. www.facebook.com/taptaptallinn

Mamma Mia, Vana turg 2, Tallinna. www.facebook.com/mammamiatallinn

Mooska talu, Haanja, Võrumaa. mooska.eu

Lue lisää samasta aiheesta
Alexander BabyBack Ribs & BBQ Juustukuningad Koorekeeris Mamma Mia savusauna Slow Food Butiik Taptap

2.12.2023 | Ravintolat

Herkullisia jouluhetkiä Tallinnassa

Herkullisia jouluhetkiä Tallinnassa

Sen lisäksi että Tallinna on satumaisen kaunis kaupunki joulun aikana, tarjoavat monet paikalliset ravintolat myös jouluisia erikoismenuita. Vanhassakaupungissa Raatihuoneen … Lue lisää

26.11.2023 | Ravintolat

Supersuositut hampurilaiset syntyvätluomulihasta ja paikallisista sämpylöistä

Supersuositut hampurilaiset syntyvätluomulihasta ja paikallisista sämpylöistä

VLND Burgerin tarina alkoi kesäjuhlissa Viljandissa vuonna 2017. Juhlissa piti valmistaa noin 70 hampurilaista perheelle ja ystäville. Tästä tilaisuudesta … Lue lisää

24.11.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill – Sporttibaarin rento tunnelma kutsuu viihtymään

Mainos OlyBet Bar & Grill – Sporttibaarin rento tunnelma kutsuu viihtymään

Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla sijaitseva suosittu OlyBet Bar & Grill avattiin joulukuussa 2021. Sporttibaarissa voi nauttia täyttävän lounaan, käydä … Lue lisää

20.11.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää

18.11.2023 | Ravintolat

camera icon5
Gourmet-matka Tarttoon

Gourmet-matka Tarttoon

Tallinnan lisäksi myös muissa virolaiskaupungeissa on ravintoloita, jotka ovat saaneet suosituksen arvostettuun, ravintoloita arvioivaan Michelin-oppaaseen. Nyt esittelyssä on vuoden … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Makuseikkailu Itä-Virumaalla

Mainos Makuseikkailu Itä-Virumaalla

Itä-Virumaalta löytyy runsaasti hyviä ravintoloita, joissa myös hintalaatusuhde on kohdallaan. Maakunta on myös yllättävän lähellä. Vain parin tunnin auto-, … Lue lisää

13.11.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.09–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.11.–31.12. Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 3.–19.11. Elokuvafestivaali PÖFF, Tallinna, Tartto, Jõhvi, Narva, Kohtla-Järve 3.–19.11. Etelä-Viron … Lue lisää

8.11.2023 | Ravintolat

Pärnun ravintolaviikko avataan juhlallisesti konsertti-illallisen merkeissä

Pärnun ravintolaviikko avataan juhlallisesti konsertti-illallisen merkeissä

Marraskuu on Virossa ravintoloiden kulta-aikaa. Kuukauden ensimmäisellä viikolla vietettiin ravintolaviikkoa Tallinnassa. Etelä-Virossa on parhaillaan meneillään oma ruokatapahtuma, jossa tutustutaan … Lue lisää