Tuoretta tietoa Virosta
10.4.2026 | Ravintolat

Ravintola LaBocca laajenee Telliskiveen

Teksti Timo Raussi

Kuvat La Bocca ja Stewart Johnson

Ravintola LaBocca laajenee Telliskiveen

 

Tallinnassa, sataman ja Rotermannin korttelin välisessä kullanvärisessä Golden Gate -talossa vajaan vuoden toiminut italialainen ravintola LaBocca avaa toisen toimipisteen. Jopa ketjuksi laajentumista visioiva LaBoccan ravintoloitsija Gert Kerde on vuokrannut tilat Balti Jaaman torin lähistöllä, Reisijate-kadun varrella sijaitsevan Telliskivi TLN -yrityspuiston I4-rakennuksesta. Telliskiven varsinaisen luovan keskuksen ja rautatieaseman välimaasto on parissa vuodessa kokenut muodonmuutoksen, joka myös jatkuu kuten helmikuussa kerroimme.

Postimees-lehden haastatteleman Kerden mukaan Telliskivestä on tullut paikka, johon ihmiset tulevat viettämään aikaa ja syömään. Näin toki onkin, sillä 15 vuotta sitten ensimmäisenä ovensa avanneen F-Hoonen jälkeen ravintoloita on keskukseen tai nyttemmin lähes kaupunginosaksi jo miellettävälle alueelle lisääntynyt vuosittain: Kivi Paber Käärid, Lendav Taldrik, Fotografiska, Frenchy ja uudempina niminä Gläm, KoHo, Literaat, Moon, Nihe, Von Krahl sekä koko joukko Peatus-junanvaunuravintolan ympäristön pienempiä ja suurempia ruokailupaikkoja.

Gert Kerde uskoo LaBoccan menestyksen toistuvan myös Telliskivessä. Perhekeskeisen, yhdessäoloon perustuvan ravintolakonseptinsa vahvuuksina hän pitää myös yksinkertaisuutta ja nopeutta. ”Pizzojen, pastojen ja salaattien valmistusaika on meillä Golden Gatessa ollut vain kolmesta viiteen minuuttia, ja päivittäinen tuotantokapasiteettimme on yli tuhat pizzaa. Toisaalta olemme pitäneet hintatason asiakkaille edullisena.” LaBocca myy päiväsaikaan normaaliin ruokalistaansa perustuvia, mutta edullisemmiksi hinnoiteltuja lounasannoksia.

Uuteen, saliltaan noin 450-neliöiseen ravintolaan ja sen avokeittiöön laitteistoineen Kerde kertoo investoitavan lähes miljoona euroa. Kesäkaudella ravintolaa täydentää toimistorakennusten väliseen promenadimaiseen tilaan eli Telliskivipuistoksi kutsuttavalle alueelle rakennettava sadan neliön suuruinen aurinkoterassi. Liki 50 henkilöä työllistävä ravintola on tarkoitus saada avattua keskikesään mennessä.

”Tänään Golden Gate LaBocca -ravintolassa käy keskimäärin 700 ihmistä päivässä, ja ensimmäisten 12 kuukauden myyntiennusteemme on 3,2 miljoonaa euroa. Vahva yhteisöllinen vastaanotto ja positiiviset asiakaspalautteet ovat antaneet meille luottamusta kehittää ja laajentaa konseptia edelleen”, Kerde sanoo.

Lue toimittajamme kokemukset La Bocca -ravintolassa aterioinnista täältä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
italialainen ruoka La Bocca pizza Rotermanni Tallinna Telliskivi

20.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää

16.7.2026 | Ravintolat

Riva tarjoaa Michelin-tason ruokaa sataman kupeessa

Riva tarjoaa Michelin-tason ruokaa sataman kupeessa

Riva on uusi tallinnalainen kalaravintola, joka on päässyt uusimpaan Michelin-oppaaseen. Ravintola sijaitsee Sadama-kadulla, samassa rakennuksessa arvostetun Hyatt Place Tallinn -hotellin … Lue lisää

13.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Anni Arron Hooaeg kutsuu herkuttelemaan Kaubamajaan

Mainos Anni Arron Hooaeg kutsuu herkuttelemaan Kaubamajaan

Kahvila Hooaeg Tallinnan Kaubamajassa kutsuu nauttimaan kodikkaasta ruoasta, valoisasta tunnelmasta ja pienestä arjen juhlan tunnusta keskellä Tallinnan ydinkeskustaa. Rakastettu virolainen … Lue lisää

13.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Huippuravintola meren rannalla

Mainos Huippuravintola meren rannalla

Kogu Resto sijaitsee meren äärellä Tallinnassa Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä, historiallisessaMalahhovin kalajalostamonrakennuksessa. Ravintolan sisustuksessa on yhdistetty onnistuneesti uutta … Lue lisää

9.7.2026 | Ravintolat

camera icon5
Vesta on yllätys, jonka haluaa kokea uudelleen

Vesta on yllätys, jonka haluaa kokea uudelleen

Vaikka yllätys ei määritelmänsä mukaan voi toistua, odotan jo innolla paluuta Vestaan. Nyt ymmärrän täysin, miksi Michelin-opas on myöntänyt ravintolalle … Lue lisää

12.6.2026 | Ravintolat

camera icon7
Nauti hyvästä ruoasta kyselyiden sijaan

Nauti hyvästä ruoasta kyselyiden sijaan

Kun valitset ruokapaikkaa Tallinnassa, törmäätkö samaan ongelmaan yhä uudelleen? Et tiedä, missä erityisruokavaliot on oikeasti otettu huomioon. Tähän juttuun on … Lue lisää

26.5.2026 | Ravintolat

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Tallinnan trendikkäässä Telliskiven korttelissa, aivan Balti jaama -rautatieaseman ja torin kupeessa, sijaitseva Café Tempo on ravintola, joka ei huuda … Lue lisää

21.5.2026 | Ravintolat

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-ravintolaopas julkaisi keskiviikkona vuoden 2026 suosittelulistansa Viron ravintoloista. Vaikka listalle nousi seitsemän uutta ravintolaa, tunnustusten määrä pysyi pienen vaihtuvuuden … Lue lisää