Mimosan kotoisaan tunnelmaan kannattaa poiketa Tallinnan keskustan hälystä.
Ravintola Mimosa tuo 1930-luvun Nõmmen hengen tälle vuosisadalle.
Entinen Nõmmen kaupunki on nykyään Tallinnan eteläinen kaupunginosa. Sen kaakkoisnurkassa sijaitseva ravintola Mimosa on toiminut omakotia muistuttavassa talossa kolmisen vuotta.
Ravintola on paikallisten keskuudessa kiitetty ja suosittu, mutta se ei aivan osu matkailijoiden yleisimmille reiteille. Matkaa esimerkiksi Järve Keskuksesta on hieman yli puoli kilometriä, joten etenkin omalla autolla liikkuvalle ostosmatkalaiselle ravintola sopii erinomaisesti. Parkkipaikkoja on noin seitsemälle autolle ja kadun varteenkin voi pysäköidä.
Kahdessa kerroksessa toimivan ravintolan ovi käy vilkkaasti lounasaikaan. Arkipäivisin tarjottavat lounasannokset ovat esillä ravintolan Facebook-sivulla. 5,90 euron annoksen hintaan sisältyy vesi sekä leipä, jonka yhteyteen tarjotaan voita suolahippujen kera.
Kakkuja sekä muita herkkuja voi ostaa mukaankin. Keittiömestari Juhan Heinsalun laatimalta listalta löytyy ruokia koko perheelle. Lasten annosten hinnat ovat viisi euroa tai alle.
Alkuruoista pitää mainita Kahe kala äkis, mikä tarkoittaa nopeasti suolattua kalatartaria. Pääruokavalikoima on suppea, mutta sisältää ruokia kikhernepihvistä karitsaan. Jälkiruokiin kuuluvat myös itsetehtyjen kakkujen valikoima vitriinissä.
Palvelu Mimosassa on reipasta ja ystävällistä. Kokkikin tulee välillä tuomaan annoksia pöytiin, millä hän vahvistaa mielikuvaa hyvästä ruuasta sekä palvelusta.
Ravintola Kogu sijaitsee Tallinnassa meren rannalla Kalamajassa, Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä. Ravintolaa on vähän vaikea löytää. Ensimmäisenä … Lue lisää
30.5.2023 | Ravintolat
Modernisti klassisia makuja
SMAK sijaitsee vanhassa kunnostetussa liuskekivestä tehdyssä varastorakennuksessa lähellä Tallinnan matkustajasataman D-terminaalia. Alue tunnetaan nimellä Kochin Aidad. Siellä on muitakin … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Romanttinen Rantatie
Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää
26.5.2023 | Ravintolat
Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola
Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa
Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Perheravintola Tallinnan katolla
Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja
T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää
18.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa
OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää